29.9.2021
Esa Ikonen

Sinulla on supervoima – käytä sitä!

Yrittäjähenkisyys yhdistää ihmisiä, luo uutta ja avaa mahdollisuuksia, joita ei muutoin syntyisi. Olen saanut kokea tämän eri tavoin, niin opinnoissani kuin työskennellessäni yrittäjien kanssa.

Opiskelin ympäristössä, jossa vallitsi yrittäjämäinen ajattelu. Opiskelijat kehittelivät liikeideoita ja miettivät, millaisen yrityksen perustaisivat valmistuttuaan. Vaikutti siltä, että suurin osa todella halusi perustaa oman yrityksen, ja vaikka kaikki eivät sitä lopulta tehneet, vahva yrittäjähenkisyys helpotti oman polun etsimistä.

Mikä sitten sai aikaan tämän ainutlaatuisen hengen? Oppilaitoksessa vieraili puhujia ja yrittäjiä eri toimialoilta ja keskusteluja käytiin niin luennoilla, seminaareissa kuin pienissä ryhmäkeskusteluissa.  Näissä yhteyksissä pääsi paitsi kuulemaan aitoja kokemuksia, kysymään lisää ja ennen kaikkea kokemaan vahvan, ihmisiä yhdistävän yrittäjähengen.

Olet yrittäjä, joten varmasti tunnistat tämän hengen, jota tässä kuvailen. Tiedät, miten se yhdistää keskenään tuntemattomia ihmisiä, vaikka he kohtaisivat ensimmäistä kertaa. Tunnet sen sisäisen liekin, kun kerrot muille omasta yrityksestäsi. Innostut, kun huomaat, että samanmieliset ovat koolla, ja taas syntyy jotain hienoa, olipa se sitten tsemppaava keskustelu tai ajatus yhteistyön tekemisestä, ehkä jopa uusi liikeidea.

Miten ruokkia tätä liekkiä tai sytyttää se? Uskon esimerkin voimaan ja vuorovaikutukseen. Kun sinulle tulee mahdollisuus kertoa työstäsi ja yrityksestäsi ja kannustaa muita yrittämään, tee se. Oli se sitten juttuhetki sukujuhlissa, koulun pyyntö tulla puhumaan omasta työstä tai vaikkapa mielipidekirjoitus paikallislehdessä.

Yrittäjänä sinulla on myös verkostoitumistaitoa. Erityisen tärkeäksi se nousee silloin, kun kuulet, että yrittäjäkollega harkitsee eläkepäiviä tai muutoin yrityksen myymistä. Silloin on kullanarvoista, että otat myyntiin tulevan yrityksen puheeksi, kun sopivanoloiset ihmiset kohtaavat. Yrittämisessä unohtuu joskus se, ettei aina tarvitse olla omaa liikeideaa, vaan valmiin yritystoiminnan ostaminen on aivan yhtä arvokas mahdollisuus yrittää, kun liekki syttyy.

Muita kiinnostavia aiheita

Esa Ikonen