Koskissa kuohuu
2.11.2021

Yhdistys on vaikutuskanava

Valkeakosken Sanomat uutisoi lokakuussa lähes peräkkäin kaupungin kehityksen suuntaa päättävistä poliitikoista (Nämä henkilöt ohjaavat sitä minne Valkeakoski on menossa, VS 14.10.) sekä paikallisen yhdistystoiminnan kuihtumisesta (Murros: Yhdistysten hallintoon ei tahdo löytyä tekijöitä, VS 17.10.). Usein kuntavaalien odotetaan muuttavan kehityssuuntia lähes yksinään ja tottahan kaupunginvaltuusto ja -hallitus ovat ne viimeiset muutosvoimia hallinnoivat portit. Samalla monelta unohtuu, että muutokset lähtevät liikkeelle ruohonjuuritasolta, yksittäisten ihmisten toiveista parantaa omaa asuinympäristöään.

Yksi tapa muuttaa ajatukset toiminnaksi on olla suoraan yhteydessä omaan valtuustoedustajaan, mikä tarkoittaa edetessäänkin aloiterumbaa, päätösten eri lautakunnissa pompottelua, valitusten käsittelyä ja kaupungin budjetin kanssa painimista.

Tässä ajassa moni asia olisi saatu vietyä jo eteenpäin sopivan yhdistyksen kautta. Ei yhdistyksissäkään asiat tietenkään aina salamannopeasti tapahdu, mutta omat vaikutusmahdollisuudet toiminnan edistämiseen ovat huomattavasti suuremmat. Mikäli asia on sellainen, mihin tarvitaan lopulta kuitenkin kaupungin panostusta, on yhdistyksen ääni yksittäisen ihmisen kovaakin huutoa kuuluvampi, aiheuttaen näin painetta myös poliittisen päätöksenteon vauhdittamiseen.

Olen itse valikoiva yhdistysten suhteen, joihin aikaani käytän, mutta uskon löytäneeni tasapainoisen ohjenuoran, jota suositella muillekin. Ole aktiivinen kolmessa yhdistyksessä; yksi tuottaa sinulle harrastuksellista iloa, yksi opettaa sinulle uusia asioita ja yksi ajaa ammattikuntasi asiaa eteenpäin. Tässä yhteydessä paljastan oman troikkani; Suomen Lada-kerho, Valkeakoski-Seura sekä Valkeakosken Yrittäjät. Näiden kautta olen päässyt nauttimaan harrastuksestani muiden samanmielisten kanssa, tutustumaan paikallishistorian jännittäviin kiemuroihin sekä varmistamaan, että työnteolle on jatkossakin parhaat mahdolliset edellytykset Valkeakoskella.

Sen sijaan, että muutosten toivossa meuhkataan somessa tai odotetaan sitkeästi seuraavia kuntavaaleja, suosittelen aktiiviseksi toimijaksi ryhtymistä. Yhdistyksiä on Valkeakoskella moneen lähtöön ja jokainen löytää varmasti omansa hyvien, yhteisten asioiden edistämiseen. Kaupan päälle saat vielä uusia mukavia tuttavuuksia.

Aktiivisen otteen puolesta,
Matti Lintula
puheenjohtaja
Valkeakosken Yrittäjät

Julkaistu Valkeakosken Sanomissa 30.10.2021