jussi-pekka kurikka
2.12.2022
Jussi-Pekka Kurikka

Yrittäjän ei ole hyvä olla yksin 

Viimeiset kolme viikkoa ovat olleet kohdallani hyvin mielenkiintoista aikaa. Olen päässyt tutustumaan eteläpohjalaiseen yrittäjyyteen uudesta näkökulmasta aloittaessani Etelä-Pohjanmaan Yrittäjien toimitusjohtajan sijaisena.  

Vaikka järjestö ja toimikenttä on tuttu niin yrittäjävuosiltani kuin Kurikan kaupungin yritysasiamiehen näkökulmasta, on uutta asiaa valtavat määrät. Erityisesti esiin nousee se valtava työmäärä mitä Yrittäjät tekevät helpottaakseen yrittäjien arkea. 

Työhaastattelussa järjestön hallituksen edessä minua pyydettiin pitämään pitsauspuhe siitä, miksi yrittäjän kannattaa liittyä yrittäjiin. Lähdin hakemaan näkökulmaa omasta yrittäjätaustastani ja miksi itselleni oli alusta alkaen selvää, että yrittäjäjärjestöön kuuluminen kannattaa. Onhan se jo jonkin arvoista, että pääsee tilaisuuksiin nauttimaan tarjoiluista.  

Lisäksi Yrittäjien jäseneduilla voi säästää. Tämän kolmen viikon aikana olen päässyt jo todistamaan, kun eräskin yrittäjä säästi meidän jäsenetuhintaisilla junalipuillamme noin parisataa, kun lähtivät firman porukan kanssa pikkujouluja viettämään. 

Tärkein syy kuulua Yrittäjiin on kuitenkin se, että yrittäjän ei ole hyvä olla yksin.  

Itselleni yksi yrittäjien merkittävimmistä anneista on ollut verkostoituminen. Yrittäjien tilaisuuksista olen löytänyt uusia tuttavia ja saanut merkittäviä kumppanuusverkostoja. Joskus verkostot tarkoittavat suoraa euromääräistä kaupankäyntiä ja joskus omaa toimintaa virkistävää ajatusten vaihtamista tai vaikeissa tilanteissa vertaistukea. Joskus yrittäjäverkoston arvo on helppo laskea euroiksi ja joskus arvo on epäsuorempaa, mutta mittaamattoman arvokasta. 

Jokaiselle yrittäjälle ovat tuttuja uusien asiakkaiden löytämiseen, talouden hallintaan, markkinointiin, verotukseen ja juridiikkaan liittyvät haasteet. Toinen yrittäjä voi auttaa omasta kokemuksestaan lähtien löytämään uusia näkökulmia tekemiseen. Väitän, että yrittäjä tarvitsee ympärilleen muita yrittäjiä, oli sitten kyseessä yksinyrittäjä tai useita työntekijöitä työllistävä yrittäjä. 

Onnellinen se yrittäjä, joka ei koskaan törmää oikeudellisesti haastaviin tilanteisiin. Useimmat yritykset tarvitsevat jossain vaiheessa neuvontaa. Joskus avuntarve tulee heti yrityksen perustamisvaiheessa esimerkiksi yrittäjän joutuessa luettelohuijarin hampaisiin. Joskus apua tarvitaan työntekijän työsuhteeseen liittyviin asioihin ja joskus tarvitaan lainopillista apua vaikeassa asiakassuhteessa. Tieto siitä, että yrittäjien neuvontapalvelu neuvoo kaikissa tilanteissa, on huojentava ja laskettavissa ihan euroiksi.   

Usein yrittäjäjärjestön toiminnassa puhutaan edunvalvonnasta. Mystinen edunvalvonta jää usein yrittäjän arjessa etäiseksi eikä se muutu euroiksi yrittäjän kassassa välittömästi. Edunvalvonnan tuloksilla on kuitenkin merkittäviä vaikutuksia yrittäjän arkeen. Yhdessä eteenpäin viety viesti voi aikaansaada isoja muutoksia. Ihan konkreettisesti.  

Yhteinen viesti ja konkreettiset todelliset esimerkit yrittäjien arjesta ovat vaikuttaneet tuoreen YEL-uudistuksen sisältöön. Verotuksessa nykyisin käytössä olevaa yrittäjävähennystä perusteltiin esittäen oikeiden yrittäjien aitoja talouslukuja. Kuntapäättäjiä opastetaan ottamaan käyttöön yritysvaikutustenarviointi, jolloin yrittäjät tulevat aikaisempaa paremmin huomioiduksi päätöksen teossa. Hankintaneuvonta parantaa paikallisten yritysten mahdollisuuksia menestyä tarjouskilpailuissa. Listaa voisi jatkaa pitkälle. 

 Yrittäjäjärjestö on se kanava, jonka kautta yrittäjä voi nostaa esille isojakin asioita, joihin tarvitaan muutosta. Edunvalvonnan tulokset näkyvät siis konkreettisesti ja positiivisesti jokaisen yrittäjän kukkarossa. 

Yrittäjien on hyvä olla yhdessä. 

Ja niin, jos ne jäsenetuhintaiset junaliput herättivät sinussa kiinnostusta, niin lisätietoa niistä löydät täältä

Jussi-Pekka Kurikka