Aina kannattaa yrittää
31.3.2021
Petri Salminen

Yrittäjien ahdinkoa ei voi enää sivuuttaa

31.3.2021 | 16:03

Viime viikkoina on puhuttu paljon yrittäjien tilanteen heikkenemisestä. Rajoitusten ja suositusten halvaannuttaman liiketoimintansa kanssa pitkään kamppailleet yrittäjät ovat syöneet sekä yrityksen että henkilökohtaiset taloudelliset puskurinsa aikapäiviä sitten. Ahdingon syveneminen on alkanut näkyä myös tilastoissa.

Hiljattain Takuusäätiö kertoi yrittäjien osuuden velkojen maksuvaikeuksiin liittyvistä yhteydenotoista kasvaneen yli nelinkertaiseksi aiempaan verrattuna. Takuusäätiön mukaan yrittäjillä on noin puolet muita enemmän velkaa. Myös Yritys-Suomi Talousapu -neuvontapalvelusta kerrotaan yrittäjien yhteydenottomäärien tuplaantuneen. Huolestuttavaa on myös se, että velkojen määrä ei ole yrittäjillä enää täysin tiedossa ja rästejä alkaa kasaantua jo ulosottoon saakka.

Päättäjien pitää ymmärtää yrittäjien tilanteen kriittisyys

Kovin lohduttomalta siis vaikuttaa. Vaikka yrityksen ei pidä antaa määrittää ihmisyyttämme, niin me yrittäjät tiedämme, kuinka merkittävä osa elämää ja jopa identiteettiämme yrittäjyys ja oma yrityksemme meille on. Siksi onkin olemassa aito pelko, että liian moni kollegayrittäjä uupuu päällä olevan kuormituksen alle.

Omasta kokemuksestani tiedän, että etenkin pitkien pyhien aikana yritystoiminnan vaikeudet saavat herkästi liiallisenkin suuret mittasuhteet.

Olen halunnut pitää yllä viestiä yrittäjien tilanteen heikkenemisestä. Koen, että yhteiskunnassa etenkin poliittisten päättäjien pitää ymmärtää yrittäjien tilanteen kriittisyys ja huomioida tämä myös päätöksissään.

Yrittäjän osaaminen ja mahdollisuus menestyä säilyy

En kuitenkaan haluaisi entisestään syventää vaikeuksissa olevien yrittäjien ahdinkoa ylikorostamalla tilanteen synkkyyttä. Tosiasia nimittäin on, että yritystoiminta voi päättyä, mutta osaaminen mahdollisuudet menestyä tulevaisuudessa eivät katoa mihinkään. Niiden ei saa antaa kadota.

Tässä maassa on onneksi tuhansia ihmisiä puhumassa ja tekemässä töitä yrittäjien puolesta. Meidän yrittäjien tehtävä taas on pyytää apua, mikäli tilanne alkaa tuntua synkältä.

Usein pelkästään muiden yrittäjien kanssa keskusteleminen auttaa näkemään kokonaisuuden kirkkaammin. Näin oli ainakin itselläni takavuosina tilanne.

Koronatuki on vahinkojen korvaamista, ei yritysten tukemista

Yhteiskunnan tehtävä on huolehtia siitä, että yrityksiin vaikuttavia päätöksiä tehdään harkiten ja ennen kaikkea ennakoiden. Mikäli rajoituspäätöksillä ja suosituksilla aiheutetaan haittaa yritystoiminnalle, on aiheutettu vahinko korvattava.

Kyse ei siis ole yritysten tukemisesta vaan vahinkojen korvaamisesta. 

Lisäksi yhteiskunnan pitää pystyä luomaan näkymää tuleville kuukausille. Pahimman ahdistuksen yrittäjälle aiheuttaa epätietoisuus ja päätösten tempoilevuus, sillä tällöin ei pysty edes toiminnan lopettamispäätöstä tekemään analyyttiseen arviontiin perustuen.

1990-luvun lamasta pitää olla jo oppinut

Paljon on puhuttu siitä, että 1990-luvun lamassa tehtyjen yrittäjien kohteluun liittyvien virheiden ei anneta toistua. Huomauttaisin, että silloisetkin virheet näkyivät suurelta osin vasta laman jälkeen. Nyt on poliitikkojen aika olla puheidensa mittaisia ja varmistua, että vastaavaa ei todellakaan pääse tapahtumaan.

Näin pääsiäisen alla totean, että olipa vaikeaa tai ei, niin nyt kannattaa antaa ajatusten levätä. Tietäkää myös, ettei työ yrittäjien ja yrittäjyyden puolesta ei kuitenkaan taukoa. Haluan toivottaa kaikille, etenkin teille yrittäjäkollegoille erittäin hyvää pääsiäisen aikaa!


Petri Salminen
puheenjohtaja
Suomen Yrittäjät

Petri Salminen