Yrittäjän puolella
9.2.2021
Marja Vartiainen, Päivi Ojala

Yrittäjyyttä ei opi kirjoista – yrittäjyyskasvatusta pitää lisätä

9.2.2021 | 13:27

“Yrittäjyyttä ei voi oppia kirjoista. Se, että asiantuntijoina ovat oikeat yrittäjät, on äärimmäisen tärkeää ja merkityksellistä.” Näin sanoo kangasalalaisen Pikkolan koulun rehtori Marianne Liimatainen Yrittäjät.fi:n haastattelussa

Pikkolan yläkoululaiset voivat ottaa yrittäjyyden valinnaisaineeksi – aivan kuten kotitalouden tai kuvaamataidon jo pitkään. Yrittäjyys kiinnosti heti useita kymmeniä koululaisia.  

Opiskeluaikaiset yrittäjyysaikomukset säilyvät pitkälle tulevaisuuteen. On tärkeää, että yhä useampi opiskelija saa yrittäjyydessä tarvittavaa osaamista ja voi tutustua yrittäjyyteen uravaihtoehtona. 

Opettajille tietoa yrittäjyydestä 

Miten tähän päästään? Opettajien täydennyskoulutuksella ainakin. Suomen Yrittäjät on järjestänyt opettajille täydennyskoulutusta yrittäjyydestä. Osaavia opettajia – yrittäviä nuoria -koulutukset on toteutettu lääkintöneuvos Sakari Alhopuron lahjoituksen avulla. Kuudessa vuodessa koulutuksia on järjestetty noin 300 yli 50 paikkakunnalla. Niihin on osallistunut yli 10 000 toisen ja korkea-asteen opettajaa, opettajaksi opiskelevaa ja oppilaitosjohtajaa.  

Koulutusten ansiosta opettajat ovat innostuneet tarjoamaan yrittäjyyskasvatusta ja saaneet siihen tietoa ja taitoa. Oppilaitoksissa yrittäjyyskasvatus on paremmin esillä ja yhä useampi opettaja ymmärtää yrittäjyyskasvatuksen laaja-alaisuuden. Yrittäjyyskasvatus on yleistynyt ja sitä annetaan enemmän.  

Myös aikuiset ansaitsevat yrittäjyyskasvatusta 

Nuoret eivät ole ainoita opiskelijoita – aikuiset opiskelevat paljon: ammatillisella toisella asteella yli puolet opiskelijoista on aikuisia, ja aikuisopiskelijoita on myös lukioissa ja korkeakouluissa. Heistä moni on jo ollut töissä ja osaa mahdollisesti useammankin ammatin. Heistä todella moni voisi alkaa yrittäjäksi. Siksi yrittäjyyskasvatusta ja yrittäjyysosaamista on lisättävä myös aikuisille.  

Opetus- ja ohjaushenkilöstön koulutusta pitääkin kehittää vastaamaan muuttuviin tarpeisiin kaikilla koulutusasteilla. Tämä edellyttää muun muassa yrittäjyysosaamisen vahvistamista opettajien koulutuksessa, esimerkiksi Suomen Yrittäjien Osaavia opettajia – yrittäviä nuoria -koulutuksen tapaan. 

Myös jo toimiville yrittäjille on turvattava joustavia palveluita täydennyskoulutukseen sekä oman toimialan että liiketoimintaosaamisen kehittämiseksi. 

Koulutusjohdon foorumi kokoaa jo neljännen kerran koulutusasiantuntijat ja yrittäjät. Nyt ensimmäistä kertaa verkossa!  

Suomen Yrittäjät järjestää Koulutusjohdon foorumin verkkoseminaarina. Mukana on lähes 200 koulutuskentän johtajaa ja asiantuntijaa sekä osaamisasioista kiinnostunutta yrittäjää. Jo neljännen kerran toteutettavan foorumin teemana on yrittäjyyskasvatus. Päivän aikana esitellään yrittäjyyskasvatuksen malleja ja kuullaan erilaisia polkuja yrittäjyyteen. 

Marja Vartiainen
koulutusasioiden asiantuntija
Suomen Yrittäjät

Päivi Ojala
projektipäällikkö 
Suomen Yrittäjät

Marja Vartiainen
Marja Vartiainen
Päivi Ojala