7.5.2021 klo 11:24
Uutinen

Yrittäjägallup: Kaupungin toiminnassa on tärkeää arvioida päätösten vaikutuksia yrityksiin

Yrittäjille on erittäin tärkeää, että kaupungit ja kunnat arvioivat päätöstensä vaikutuksia yrityksiin, kertoo valtakunnallinen Yrittäjägallup. Helsingissä yritysvaikutusten arvioinnin pitäisi olla nykyistä systemaattisempi osa kaupungin päätöksentekoa, korostaa Helsingin Yrittäjät.

Pitääkö kaupungin tai kunnan arvioida, miten sen päätökset vaikuttavat yrityksiin? Yli tuhannen vastaajan Yrittäjägallupin mukaan ehdottomasti: yrittäjistä 77 prosenttia oli väittämän kanssa täysin samaa mieltä, osittain samaa mieltä oli 18 prosenttia vastaajista. Arvioinnin tärkeys korostui yli 5 henkilöä työllistävien yritysten sekä teollisuuden ja kaupan toimialojen vastauksissa. Pääkaupunkiseudulla toimivien yrittäjien näkemykset olivat yhtenevät koko maan tulosten kanssa.

– Yritysvaikutusten arvioinnin pitäisi olla nykyistä systemaattisempi osa päätöksentekoa Helsingissä. Toimivalla vaikutusarvioinnilla varmistetaan, että päätökset edistävät yrittäjyyttä tavoitellusti tai eivät ainakaan vahingossa vaikeuta yritysten toimintaa, toteaa Helsingin Yrittäjien puheenjohtaja Mari Laaksonen.

– Esimerkiksi Helsingin ikääntyneiden ympärivuorokautisen hoivan palveluseteleitä koskevat sääntökirjamuutokset toteutettiin vuodenvaihteessa selvittämättä ennalta niiden vaikutuksia alan yrityksiin ja hoitokotien asiakkaisiin. Tehdyistä muutoksista on aiheutunut merkittävää haittaa, jota olisi voitu ainakin vähentää toimivammalla yhteistyöllä ja vaikutusarvioinnila ennen päätösten tekemistä, korostaa Helsingin Yrittäjien toimitusjohtaja Tiina Oksala.

Vaikka päätöksillä ei olisi suoria vaikutuksia yritysten toimintaedellytyksiin, niillä saattaa olla olennaisia välillisiä vaikutuksia, jotka olisi myös tarpeen tunnistaa ennalta.

Yritykset luovat elinvoimaa kaupunkiin

Yrittäjägallupin väittämän ”yritykset luovat kuntiin elinvoiman” kanssa oli 85 prosenttia vastaajista täysin samaa mieltä, ja 13 prosenttia osittain samaa mieltä. Työnantajayritysten osuus täysin samaa mieltä olevista oli suurempi kuin yksinyrittäjien, joita on lähes 70 prosenttia kaikista yrityksistä.

– Kyselyn perusteella näyttää siltä, että yksinyrittäjät eivät koe olevansa kaupungeille ja kunnille samassa määrin merkittäviä kuin työnantajayritykset. Helsingissäkin on tarpeen huomioida yksinyrittäjät entistä paremmin, sillä heidän merkityksensä kaupungin elinvoiman luomisessa on suuri, muistuttaa Mari Laaksonen.

Kaupungilla on tärkeä rooli yrittäjyyden edistämisessä

Yrittäjägallupin väittämän ”kunnalla on tärkeä rooli yrittäjyyden edistämisessä” kanssa oli täysin samaa mieltä 54 prosenttia vastaajista ja osittain samaa mieltä oli 36 prosenttia vastaajista.

– Kaupungilla on iso rooli muun muassa maankäyttö- ja lupa-asioissa sekä yrityksille tarjoamiensa palveluiden kautta. Hyvät yrityspalvelut ja sujuvat lupa-asiat edistävät yritystoiminnan aloittamista ja yritysten kasvua, korostaa Tiina Oksala.


Yrittäjägallup


Lisätiedot:

puheenjohtaja Mari Laaksonen, Helsingin Yrittäjät
p. 040 578 0189, mari.laaksonen(at)yrittajat.fi

toimitusjohtaja Tiina Oksala, Helsingin Yrittäjät
p. 040 548 1104, tiina.oksala(at)yrittajat.fi