2.5.2016 klo 09:00
Lausunto

Hallituksen esitys eduskunnalle joukkorahoituslaiksi sekä eräiksi siihen liittyviksi laeiksi

Eduskunnan talousvaliokunnalle

Hallituksen esitys joukkorahoituslaiksi sekä laeiksi eräiden muiden lakien muuttamisesta pyrkii avaamaan rahoitusmarkkinoita uudelle, nykyisiä rahoitusmuotoja täydentävälle ja osin vaihtoehtoiselle rahoituskanavalle toiminta- ja kasvuedellytykset luomalla toimialalle laintasoiset pelisäännöt. Tavoitteena on selkeyttää eri viranomaisten vastuita markkinoilla esiintyvien joukkorahoitusmuotojen valvonnassa. Lisäksi pyritään lisäämään sijoitusvaihtoehtoja erityisesti piensijoittajille tilanteessa, jossa pitkään jatkunut EU-alueen talouskriisi on ajanut pankkien tarjoaman korkotason lähelle nollaa. Esityksessä on näistä syistä valittu käytettävissä olevista vaihtoehdoista sekä joukkorahoitusta koskevan sääntelyn rakenteen että sisällön näkökulmasta ne, jotka parhaiten edistävät Suomen rahoitusmarkkinoiden kilpailukykyä lisäävien sekä hallitusohjelmaan sisältyvien tavoitteiden täyttymistä.

Keskeiset huomiot

Suomen Yrittäjät pitää esitysluonnosta sekä tavoitteiltaan että toteuttamistavaltaan oikean suuntaisena. Valittu tapa, jossa pyritään välttämään turhaa hallinnollista sääntelyä, on kannatettava.
Pidämme jossain määrin haasteellisena sitä, että esityksessä nojaudutaan vahvasti itsesääntelyyn ja edellytetään itsesääntelyelintä. Lähestymistapaa voidaan kuitenkin pitää kannatettavavana joukkorahoitustoimialalle, erityisesti kun otetaan huomioon, että jollain aikavälillä on odotettavissa alaa koskevaa yhteisölainsäädäntöä.

Pidämme myös perusteltuna esitysluonnoksen sisältämiä toimia joukkorahoituksen lisäämiseksi, vaikka ne voivat muodostaa lievää epäneutraliteettia markkinoille. Yhdymme tämän osalta käsitykseen siitä, että pienen ja kasvuvaiheessa olevan rahoitusmuodon kasvuedellytysten tukeminen on suhteellisuusperiaatteen mukaista.

Erityisen tärkeänä pidämme sitä, että rahoituksen hakijalle joukkorahoituksen hakemisprosessi ei muodostu hallinnollisesti liian raskaaksi. Tämän varmistamiseksi jatkovalmistelussa tulee huolehtia siitä, että rahoituksen hakijalla riittää velvollisuus toimittaa riittävät ja oikeat tiedot sijoituskohteesta.

Pidämme esitysluonnosta kokonaisuutena laadukkaana. Se antaa kattavan kuvan toimialan nykytilasta sekä Suomessa että Euroopassa. Rajanveto eri toimintamuotojen osalta on kirjoitettu kohtuullisen selvästi auki. Esityksessä on lisäksi saavutettu onnistunut tasapaino toimialan edistämisen ja sijoittajansuojan kesken. Huomautamme kuitenkin, että myös rahoituksen hakijan asema vaatisi pohdintaa. Yrittäjällä on harvoin syvällistä rahoitusalan asiantuntemusta. Monissa tapauksissa yrittäjä joutuukin hankkimaan esimerkiksi rahoituskonsultointipalveluja. Jatkovalmistelussa tulisikin ottaa huomioon se, että tällaista konsultointitoimintaa ei vaikeutuisi. Asiaa on selvitetty tarkemmin liitteessä.

Suomen Yrittäjät

Petri Malinen
ekonomisti