Huomioita digitaalista sisältöä ja tavaran verkkokauppaa koskevasta jullkisesta konsultaatiosta

Oikeusministeriö

Oikeusministeriö on pyytänyt kommentteja Euroopan komission julkiseen konsultaatioon digitaalista sisältöä ja tavaran verkkokauppaa koskevista sopimusoikeudellisista säännöksistä. Julkinen konsultaatio perustuu komission digitaalisia sisämarkkinoita koskevaan strategiaan. Oikeusminieriö on pyytänyt kommentteja Suomen vastausta ja asiaa koskevan E-kirjeen valmistelua varten.

Suomen Yrittäjät ry kiittää mahdollisuudesta esittää kommentteja julkisesta konsultaatiosta ja esittää huomioinaan seuraavaa.

Yleisiä huomioita konsultaatiosta

Suomen Yrittäjät pitää myönteisenä, että komissio on ryhtynyt aktiivisiin toimiin digitaalisten sisämarkkinoiden luomiseksi ja digitaalisessa ympäristössä tapahtuvan kaupankäynnin edistämiseksi. Digitalisaatio antaa eurooppalaisille toimijoille lähes rajattoman määrän mahdollisuuksia kehittää uudenlaisia tuotteita ja palveluja. Digitaalinen vallankumous on nopeaa ja edellyttää lainsäädännöltä joustavuutta. Jotta Eurooppa voisi hyötyä täysimääräisesti digitalisaation suomista mahdollisuuksista, EU:n olisi oltava ketterä toimivien puitteiden luomisessa.

Suomen on oltava etulinjassa tukemassa sellaisia muutoksia, jotka antavat eri toimijoille mahdollisuuden hyödyntää digitaalisten sisämarkkinoiden luomia mahdollisuuksia. Siitä hyötyvät kaikki yhteiskunnan tahot, niin yritykset, kuluttajat kuin julkinen sektori. Näiden päämäärien edistäminen on perusteltua ottaen huomioon myös hallitusohjelman tavoitteet edistää lainsäädäntötoimin uuden teknologian, digitalisaation ja uusien liiketoimintakonseptien käyttöönottoa.

Digitaalisessa ympäristössä tapahtuva kaupankäynti ei tunne rajoja, joten sääntelyn osalta on varmistettava, että ulkomaiset yritykset eivät saa kilpailuetua suhteessa suomalaisiin toimijoihin sen johdosta, että kotimaisilla toimijoilla olisi ankarammat velvoitteet verrattuna ulkomaille sijoittautuneeseen yritykseen. Digitaalisen kaupankäyntiympäristön erityispiirteet huomioiva joustava sääntely on keskeinen tekijä luotaessa moderneja digitaalisia sisämarkkinoita. Mahdollista sääntelytarvetta arvioitaessa digitaalisten sisämarkkinoiden osatekijöitä tulisi kuitenkin tarkastella osana laajempana kokonaisuutta. Digitaalista sisältöä ja verkkokauppaa koskevaa sopimusoikeudellista sääntelyä ei tulisi tarkastella muusta sopimusoikeudellista sääntelystä erillisenä osatekijänä. Sopimus- ja velvoiteoikeudellisen sääntelyn pirstaloitumista tulisi välttää.

Digitaalisia sisämarkkinoita koskevan sääntelyn tulisi olla joustavaa ja tarkoituksenmukaista, ottaen huomioon teknologian ja kulutuskäyttäytymisen jatkuva muutos. Sääntelyllä olisi puututtava niihin esteisiin, jotka estävät yrityksiä hyödyntämästä digitalisaatiota ja varottava tosiasiassa muodostamasta esteitä uusien digitaalisten liiketoimintakonseptien ja tuotteiden kehittämiselle. Jotta sääntely ei estäisi uudenlaisten innovaatioiden ja liiketoimintakonseptien syntyä, sen tulisi olla lähtökohtaisesti teknologianeutraalia.

Ylisääntelyä ja hankalasti sovellettavaa liian yksityiskohtaista sääntelyä tulisi välttää. Digitaaliseen sisältöön ja tavaran verkkokauppaan kohdistuvaa sääntelyä on luotava vain siltä osin, kun sääntelylle on aitoa tarvetta. Lisäksi etenkin kuluttajakauppaa koskevien sääntelyaloitteiden osalta on pidettävä mielessä kuluttajaoikeudellisen sääntelyn jo ennestään laaja-alainen harmonisointi, mikä osaltaan vähentää tarvetta uusille säännöksille. Harmonisoitu kuluttajaoikeudellinen sääntely on lisäksi jo ennestään hyvin yksityiskohtaista. Uuden sektorikohtaisen lisäsääntelyn sijasta komission tulisi ennen kaikkea arvioida mahdollisuuksia nykyisen EU:n kuluttajaoikeudellisen sääntelyn yksinkertaistamiseen. Konsultaation osalta jää kuitenkin epäselväksi, miltä osin mahdollisen uuden sääntelyn olisi tarkoitus korvata nykyistä EU:n kuluttajaoikeudellista sääntelyä.

Näkemyksemme mukaan kuluttajaoikeudellinen sääntely tulisi pääsääntöisesti pitää erillään yritysten välistä kaupankäyntiä koskevasta sääntelystä. Ottaen huomioon eurooppalaista kauppalakia koskevan hankkeen yhteydessä havaitut ongelmakohdat, emme pidä lähtökohtaisesti tarpeellisena kuluttajaoikeudellisen sääntelyn rinnalle luotavaa yritysten välistä kaupankäyntiä rajoittavaa sääntelyä. Uuden harmonisoidun sääntelyn sijasta lainvalintasäännöt tulisivat pääsääntöisesti olla ensisijainen ratkaisutapa yritysten välistä rajat ylittävää kaupankäyntiä koskevaan sääntelytarpeeseen.

Jäljempänä esitämme yksityiskohtaisia huomioita konsultaation kysymyksistä. Huomiot esitetään noudattaen konsultaatiossa käytettyä esitysrakennetta.

1. osa — Digitaalinen sisältö

Sääntely ei saisi rajoittaa tai aiheuttaa esteitä uudentyyppisen digitaalisen sisällön tuottamiselle tai kaupallistamiselle. Teknologian kehittyminen tällä saralla on niin nopeata, että sääntelyn tulisi olla teknologianeutraalia ja joustavaa. Liian kapea-alaista ja uudentyyppisen teknologian käyttöönottoa hankaloittavaa tai poissulkevaa sääntelyä tulisi välttää. Digitaalisen sisällön kauppaa koskeva sääntely ei saisi pakottaa yrityksiä järjestämään toimintojaan keinotekoisilla tavoilla, vaan sääntelyn tulisi olla tämän osalta neutraalia.

Ensinnäkin tulisi kokonaistarkastelun perusteella arvioida erittäin huolellisesti tarvetta uudelle lisäsääntelylle. Digitaalista liiketoimintaa ajatellen ongelmana on usein erittäin yksityiskohtainen sääntely. Erityisesti kuluttajansuojalain EU-oikeuteen perustuvat etämyyntiä koskevat tiedonantosäännökset ovat paikoin tarpeettoman laajoja, mikä saattaa haitata digitaalisen sisällön kauppaa. Tältä osin riittävää pitäisi olla vain tuotetta tai palvelua koskevan olennaisen tiedon antaminen.

Sektorikohtaisen lisäsääntelyn välttämiseksi ja kuluttajakauppaa koskevan EU-oikeudellisen sääntelyn selkeyttämiseksi konsultaatiossa esitetty vaihtoehtoinen lähestymistapa rajat ylittävää sähköistä kauppaa koskevasta mallisopimuksesta saattaisi toimia vaihtoehtoisena ratkaisumallina. Mallisopimuksen käyttökelpoisuus edellyttäisi kuitenkin huolellista jatkoselvittämistä.

Sektorikohtaista ja kansallisen sopimusoikeuden kanssa ristiriitaista sääntelyä vältettävä

Pelkästään digitaalisen sisällön kauppaa koskevaan sektorikohtaiseen sääntelyyn tulee suhtautua varauksellisesti. Pääsääntöisesti digitaalisen sisällön kauppaan soveltuvan kuluttaja- ja sopimusoikeudellisen sääntelyn tulisi olla samanlaista kuin muuhunkin kauppaan soveltuvan sääntelyn. Sektorikohtainen, ainoastaan digitaalisia tuotteita koskeva sääntely saattaisi aiheuttaa hankalia rajanvetotilanteita soveltamisalan suhteen.

Sektorikohtainen digitaalisen sisällön kauppaa koskeva sopimusoikeudellinen sääntely saattaisi myös olla ristiriidassa jäsenvaltioiden sopimus- ja velvoiteoikeudellisen sääntelyn ja periaatteiden kanssa. Emme näe toivottavana ratkaisuna sitä, että harmonisoitu digitaalisen sisällön kauppaa koskeva sääntely poikkeaisi jäsenvaltioiden kansallisesta muiden tuotteiden kauppaa koskevasta sopimus- ja velvoiteoikeudellisesta sääntelystä. Tämänkaltainen kehitys saattaisi johtaa sopimus- ja velvoiteoikeudellisen järjestelmän pirstaloitumiseen. Riskinä on esimerkiksi se, että digitaalisten tuotteiden kauppaa koskisivat kansallisesta muiden tuotteiden kauppaa koskevasta sääntelystä poikkeavat vahingonkorvaussäännökset.

Näiden ongelmien välttämiseksi on tärkeää, ettei sääntelyllä luoda sektorikohtaisia jäsenvaltioiden kansallisista järjestelmistä poikkeavia, esimerkiksi vahingonkorvausoikeuteen, todistustaakkaan tai reklamaatioaikoihin liittyviä sääntöjä. Erityisesti velvoiteoikeuteen liittyvät seikat olisi lähtökohtaisesti jätettävä jäsenvaltioiden kansallisen sääntelyn varaan.

Soveltamisalan oltava avoin ja liian kapea-alaista sääntelyä vältettävä

Digitaalista sisältöä koskevan sääntelyn tulisi olla soveltamisalaltaan mahdollisimman laaja-alaista, avointa ja teknologianeutraalia. Emme näe järkeväksi rajata tiettyjä digitaalisia tuotteita, kuten esimerkiksi sosiaalista mediaa sääntelyn ulkopuolelle. Lisäksi soveltamisala ei saisi olla riippuvainen käytettävistä laitteista tai sovelluksista. Muunlainen ratkaisu johtaisi hyvin hankaliin rajanvetokysymyksiin soveltamisalan suhteen.

Myös digitaalisen sisällön laatuun liittyvien kysymysten osalta soveltamisalan tulisi olla avoin, ja olisi vältettävä liian kapea-alaista sääntelyä. Osapuolten sopimusvapaus tulisi olla ensisijainen lähestymistapa digitaalisten sisällön laatuun liittyvien kysymysten osalta.

Kuten edellä on todettu, lähtökohtaisesti aloitteen tulisi koskea ainoastaan yritysten ja kuluttajien välistä kaupankäyntiä. Yritysten välisessä kaupankäynnissä tulisi säilyttää pääsääntöisesti osapuolten sopimusvapaus. Edellä mainitusta huolimatta ajatellen digitaalisen sisällön kauppaa ja digitaalisten innovaatioiden lisensoimista, tietyissä poikkeustilanteissa etenkin pienet yritykset saattavat tarvita suojaa suuriin monikansallisiin sopimuskumppaneihinsa nähden. Innovaatioiden kaupallistamisen edistämiseksi saattaisi olla tarpeen pohtia pienten yritysten tarpeita suojasäännöksille. Tämän seikan lisäksi nostamme erityiskysymyksenä harhaanjohtavan markkinoinnin torjunnan osaksi digitaalisen sisällön kauppaa koskevan sääntelyn uudistamista. Tätä aihealuetta käsitellään jäljempänä.

Tietosuojaan ja tietojen siirtoon liittyvien kysymysten osalta tulisi ottaa huomioon lähitulevaisuudessa hyväksyttävät muutokset EU:n tietosuojasääntelyyn. Tietosuojaan liittyviä uusia sääntöjä ja velvoitteita on tulevan tietosuoja-asetuksen myötä tulossa jo erittäin laajasti. Lähtökohtaisesti uutta sektorikohtaista sääntelyä tällä osa-alueella tulisi välttää vähintäänkin siihen saakka, kunnes tietosuoja-asetus on tullut täysimääräisesti voimaan. Erityisesti uutta sektorikohtaista tietojen säilyttämis- ja poistamisvelvoitteita koskevaa sääntelyä tulisi välttää, ennen kuin on arvioitu kattavasti tietosuoja-asetuksen vaikutukset tällä sääntelyn osa-alueella.

Harhaanjohtavan markkinoinnin torjunta osana digitaalisen sisällön kauppaa koskevaa sääntelyä

Digitaalisessa maailmassa on tärkeää pyrkiä edistämään sellaisia käytäntöjä ja toimintatapoja, jotka edistävät kaikkien osapuolten, niin kuluttajien kuin elinkeinonharjoittajien luottamusta. Digitaalinen kaupankäyntiympäristö ja digitaalisen sisällön kauppa tarjoavat loistavia uusia liiketoimintamahdollisuuksia, mutta ne saattavat myös antaa mahdollisuuksia yrityksiin kohdistettavaan harhaanjohtavaan markkinointiin ja digitaalisia kanavia pitkin toteutettaviin huijausyrityksiin. Euroopan komissio on arvioinut, että yrityksiin kohdistuvasta harhaanjohtavasta markkinoinnista aiheutuu jo nykyisin vuosittain lähes 500 miljoonan euron menetykset yrityksille. Näiden väärinkäytösten torjunta ja niistä aiheutuvien tappioiden minimoiminen olisi nähtävä yhdeksi keskeisistä toimenpiteistä luotettavien ja toimivien digitaalisten sisämarkkinoiden rakentamisessa.

2. osa — Tavaroiden verkkomyynti

Tavaroiden verkkomyyntiä koskevan aloitteen osalta näemme siinä varsin yhtäläisiä positiivisia seikkoja ja ongelmakohtia digitaalisen sisällön kauppaa koskevan aloitteen kanssa. Ongelmana myös fyysisen tavaran verkkokauppaa ajatellen, on sitä koskeva erittäin yksityiskohtainen sääntely. Myös tämän aloitteen osalta tulisi lähteä siitä lähtökohdasta, että uutta sääntelyä tulisi luoda vain todelliseen tarpeeseen. Ylisääntelyn sijasta komission tulisi selvittää mahdollisuudet EU:n kuluttajaoikeudellisen sääntelyn yksinkertaistamiseen, erityisesti verkossa tapahtuvan kaupankäynnin erityspiirteet huomioiden.

Myöskään tavaroiden verkkomyyntiä koskevan aloitteen osalta emme näe järkevänä kehitystä, jossa luotaisiin sektorikohtaista, ainoastaan verkkokauppaa koskevaa, jäsenmaiden, kansallisesta sopimus- ja velvoiteoikeudellisesta sääntelystä erillistä sääntelyä. Säännökset eivät saisi myöskään olla riippuvaisia käytettävästä teknologiasta tai myyntikanavasta. Konsultaatiossa esitetty ajatus verkkokaupassa käytettävän vapaehtoisen mallisopimuksen laatimisesta tulisi selvittää vaihtoehtoisena ratkaisuna kapea-alaiselle sektorikohtaiselle sääntelylle.

Sopimus- ja velvoiteoikeuteen olennaisesti liittyvät säännöt, kuten esimerkiksi vahingonkorvausta, erilaisia määräaikoja ja vanhentumista koskevat säännökset tulisi jättää kansallisen sääntelyn varaan. Laatua koskevat kriteerit tulisi säilyttää nykyisellään, jolloin Kulutustavaroiden kaupasta ja niihin liittyvistä takuista annetun direktiivin 2 artiklassa määritellyt kriteerit olisivat riittäviä myös verkkokaupan osalta. Oikeussuojakeinojen ensisijaisuusjärjestyksen osalta osapuolten välinen sopimusvapaus tulisi olla ensisijainen lähestymistapa asiaan. Sopimusvapauteen nähden toissijaisena säännöksenä nykyisenkaltainen ensisijaisuusjärjestystä koskeva joustava sääntely olisi riittävä. Lisäksi myyjän mahdollisuus virheen oikaisuun tulisi ehdottomasti säilyttää.

Sääntely tulisi myös tavaroiden verkkokaupan osalta koskea lähtökohtaisesti ainoastaan yritysten ja kuluttajien välistä kauppaa. Edellä mainitusta huolimatta yritysten välisessä fyysisen tavaran verkkokaupassa tulisi kuitenkin yrityksiin kohdistettavan harhaanjohtavan markkinoinnin ja verkossa tehtävien huijausyrityksiin torjumiseksi harkita tarvetta erityisesti pienyritysten suojaa parantaville säännöksille.

Kaupallinen takuusitoumus jätettävä sopimusvapauden piiriin ja muuta ylisääntelyä vältettävä

Kaupallisten takuiden sisältöä ja muotoa koskeva lisäsääntely ei ole mielestämme tarpeellista. Takuu on myyjälle vapaehtoinen velvoite, jonka antaminen perustuu liiketoiminnalliseen päätökseen ja pyrkimykseen saavuttaa kilpailuetua. Takuusitoumusta ei tule sekoittaa lakisääteiseen virhevastuuseen. Nämä seikat huomioon ottaen takuusitoumuksen luonne tulee säilyttää vapaaehtoisena. Osapuolten sopimusvapaus tulisi olla pääsääntöinen lähestymistapa takuuvelvoitteen sisältöä, muotoa ja muuttamista koskeviin kysymyksiin.

Emme myöskään pidä tarpeellisena koota luetteloa kohtuuttomiksi oletettavista sopimusehdoista tai luetteloa kohtuuttomiksi oletettavista sopimusten vakioehdoista. Ennakkomaksamisen suhteen toteamme, että ennakkomaksamista koskeva kapea-alainen lisäsääntely saattaisi rajoittaa etenkin pienten yritysten mahdollisuuksia harjoittaa verkkokauppaa ja lisätä entisestään verkkokaupan kustannuksia. Myös näiden seikkojen osalta viittaamme aiemmin mainittuun, että koko aloitteen osalta tulisi lähteä siitä, että sääntelyä luotaisiin vain tosiasialliseen tarpeeseen ja kapea-alaista ylisääntelyä vältettäisiin.

Liiteosio — Tuotekohtaiset säännöt

Kansalliset tuotekohtaiset säännöt, kuten esimerkiksi pakkausmerkinnät saattavat haitata rajat ylittävää verkossa tehtävää kaupankäyntiä, samoin kuin muillakin keinoin tehtävää rajat ylittävää kaupankäyntiä. Harmonisointi tällä osa-alueella saattaisi edistää rajat ylittävää kaupankäyntiä. Tietyissä tapauksissa kansalliset poikkeussäännöt saattavat kuitenkin olla perusteltuja esimerkiksi terveyden tai turvallisuuden edistämisen kannalta, mutta poikkeusten pitäisi lähtökohtaisesti olla rajattuja ja perusteltuja. Yksittäisten kansallisten poikkeussääntöjen tarpeellisuuteen ja hyväksyttävyyteen on konsultaatiossa esitetyn vähäisen taustatiedon valossa hankala ottaa kantaa.

Tuotekohtaisten sääntöjen mahdollisen harmonisointialoitteen osalta huomautamme kuitenkin, että mahdollinen säännösten yhdenmukaistaminen tulisi lähtökohtaisesti koskea kaikkea kaupankäyntiä, ei pelkästään digitaalisen sisällön ja tavaroiden verkkokauppaa. Sektorikohtainen harmonisointi ei ole pääsääntöisesti perusteltua, vaan mahdollinen säännösten yhdenmukaistaminen tulisi koskea kaikenlaista kauppaa myyntitavasta tai esimerkiksi kaupantekoon käytettävästä teknologiasta riippumatta.

Lopuksi

Muilta osin Suomen Yrittäjillä ei ole tässä vaiheessa huomautettavaa komission julkisesta konsultaatiosta. Toimitamme konsultaatioon antamamme seikkaperäisemmät vastaukset tiedoksi oikeusministeriölle.

Kunnioittavasti
Suomen Yrittäjät ry

Jussi Järventaus
toimitusjohtaja

Ville Kukkonen
lainopillinen asiamies