4.6.2015 klo 11:44
Lausunto

Lausunto digitaalisen liiketoiminnan esteistä ja lainsäädännöllisistä kehittämistarpeista

Kilpailu- ja kuluttajavirasto

Kilpailu- ja kuluttajavirasto on pyytänyt yhdessä työ- ja elinkeinoministeriön kanssa lausuntoa digitaalisen liiketoiminnan esteistä ja lainsäädännöllisistä kehittämistarpeista. Suomen Yrittäjät kiittää mahdollisuudesta lausua asiassa ja esittää lausuntonaan seuraavaa.

Digitaalisuus on kaikkea toimintaa koskeva megatrendi

Euroopan komission julkaisema digitaalisia sisämarkkinoita koskeva strategia on tervetullut avaus, jotta digitalisaation mahdollisuuksista voidaan saada täysi hyöty. Suomen on oltava etulinjassa tukemassa sellaisia muutoksia, jotka antavat toimijoille mahdollisuuden hyödyntää digitaalisten sisämarkkinoiden luomia mahdollisuuksia. Digitaalisuus on jo muuttanut perinteisen liiketoiminnan käytäntöjä ja myös pk-yritykset ottavat digitaalisia ratkaisuja käyttöön enenevässä määrin. Digitalisaation vaikutus ulottuu horisontaalisesti laajasti lähes kaikille elämänaloille ja lähes kaikkiin toimintoihin.

Suomi on ollut aktiivinen digitaalisten sisämarkkinoiden edistäjä EU:ssa, mitä voidaan pitää erittäin myönteisenä. Pääministeri Sipilän hallitusohjelmassa on monin paikoin kiinnitetty huomiota digitaaliseen talouteen ja digitaalisuuden edistämiseen yhteiskunnassa. Nämä hallitusohjelmassa esitetyt tavoitteet ovat kannatettavia. Oikeansuuntaisten poliittisten tavoitteiden lisäksi on huolehdittava siitä, että digitaalisuus kulkee läpileikkaavana teemana kaikilla sektoreilla, niin julkishallinnossa kuin elinkeinoelämässä.

Lausuntopyynnössä on pyydetty nimeämään konkreettisia säännöksiä tai soveltamiskäytäntöjä, jotka ovat ongelmallisia digitaalisen liiketoiminnan kannalta. Lausuntopyynnön kohde on kuitenkin erittäin laaja, minkä vuoksi kattavaa listausta ongelmallisista säännöksistä tai käytännöistä ei ole mahdollista esittää. Esitämme kuitenkin sekä yleisempiä huomioita digitaalista liiketoimintaa koskevaan sääntelyyn että tiettyjä alakohtaisia huomioita.

Sääntelyn on oltava tarkoituksenmukaista ja kohtelun yhdenvertaista

Digitalisaatio antaa lähes rajattoman määrän mahdollisuuksia uudistaa nykyisiä tai kehittää uudenlaisia tuotteita ja palveluja. Digitaalinen vallankumous on nopeaa ja edellyttää lainsäädännöltä joustavuutta. Tältä osin on huomattava, että sääntely ei saisi olla itseisarvo; digitaalisen teknologian kehitys on niin nopeaa, että kapea-alainen ja yksityiskohtainen sääntely saattaa olla jo voimaan tullessaan vanhentunutta teknologian kannalta.

Tämän vuoksi digitaalista liiketoimintaa ja digitaalitaloutta koskevaa sääntelyä olisi luotava vain, jos sille on aitoa tarvetta. Sääntelyn osalta on pidettävä tarkoin huolta siitä, että sillä puututaan niihin esteisiin, jotka estävät yrityksiä hyödyntämään digitalisaatiota kokonaisuudessaan, eikä tosiasiassa muodosteta uusia esteitä. Sääntelyllä on toisin sanoen luotava puitteet digitaaliselle liiketoiminnalle, mutta ei rajoittaa sitä. Jotta sääntely ei estäisi uudenlaisten innovaatioiden syntyä, sen olisi oltava teknologianeutraalia.

Muistiossa esitettyyn ”toimintatapaneutraalin” sääntelyn tarpeeseen on myös helppo yhtyä. Sääntelyn olisi oltava yhdenvertaista ja se tarkoittaa käytännössä sitä, että myös digitaalisuutta koskeva sääntely pitää rakentaa pienet ensin –periaatteen varaan. Elinkeinonharjoittajien oikeuksien ja velvollisuuksien on siten oltava samanlaiset riippumatta siitä, millä tavoin liiketoimintaa harjoitetaan. Liiketoiminnan tulee perustuva vapaaseen kilpailuun niin, että kaikkia elinkeinonharjoittajia kohdellaan yhdenvertaisesti. Tärkeää on kuitenkin huolehtia siitä, että aloittavat yritykset saavat helposti tarpeellista informaatiota ja opastusta markkinoille integroitumiseksi.

Kysymys yhdenvertaisesta kohtelusta on kuitenkin usein pelkkää toimintatapaa laajempi. Digitaalisuus ei tunne rajoja, minkä vuoksi olisi tärkeää, etteivät ulkomaiset toimijat saa kilpailuetua sijoittautumisvaltionsa vuoksi sillä perusteella, että kotimaisilla toimijoilla on ankarammat velvoitteet. Suomalaisten yritysten toimintaedellytyksistä tulisi pitää huolta paitsi suhteessa toisiin suomalaisiin yrityksiin, myös suhteessa ulkomaisiin kilpailijoihin.

Luottamus digitaalisten markkinoiden perustana

Digitaalisessa maailmassa on tärkeää pyrkiä edistämään sellaisia käytäntöjä ja toimintatapoja, jotka edistävät kaikkien osapuolten, niin kuluttajien kuin elinkeinonharjoittajien luottamusta. Digitaalisuuden positiivisten mahdollisuuksien lisäksi se antaa mahdollisuuden myös harhaanjohtavaan ja vilpilliseen toimintaan, minkä vuoksi olisi tärkeää, että sääntely mahdollistaisi tehokkaan puuttumisen väärinkäytöksiin silloin kun niitä ilmenee. Jotta digitaalisista markkinoista voidaan saada luotettavat, on tarpeen huolehtia siitä, että myös elinkeinonharjoittajien väliseen harhaanjohtavaan markkinointiin voidaan puuttua.

Euroopan komissio on arvioinut, että yrityksiin kohdistuvasta harhaanjohtavasta markkinoinnista aiheutuu vuosittain lähes 500 miljoonan euron menetykset yrityksille. Komission vuoden 2015 työohjelmassa on ns. refit-hankkeena business marketing –direktiivin antaminen, jolla myös digitaalisessa ympäristössä tapahtuvaan pk-yrityksiin kohdistuvaan harhaanjohtavaan markkinointiin voitaisiin puuttua tehokkaammin. Yrityksiin kohdistuvaan harhaanjohtavaan markkinointiin puuttuminen on olennainen osa luottamuksen synnyttämistä ja lisäämistä markkinoille. Ilman luottamusta markkinoiden asianmukaiseen toimintaan yritystoiminnan digitalisoituminen ja digitaalisten markkinoiden toteutuminen on hitaampaa, mitä ei voida pitää myönteisenä.

Yleisiä huomioita ongelmakohdista

Kuluttajansuoja ja –turvallisuus sekä yhdenvertainen kohtelu

Digitaalisen liiketoiminnan suurimmat ongelmakohdat liittyvät jo edellä mainittuihin yhdenvertaiseen kohteluun sekä siihen, että digitaalinen liiketoiminta ei tunne rajoja. Kuluttajansuojasääntelyn osalta voidaan todeta, että koti- ja etämyyntiä koskeva sääntely on pitkälti harmonisoitu EU:n alueella. Vaikka sääntely onkin pääasiallisesti yhdenvertaista, kuluttajansuojasääntelyn ongelmana digitaalista liiketoimintaa ajatellen on sen erittäin yksityiskohtainen sääntely. Erityisesti kuluttajansuojalain etämyyntiä koskevat tiedonantosäännökset ovat paikoin tarpeettoman laajoja, mikä voi haitata yksinkertaisten hyödykkeiden tai digitaalisen sisällön kauppaa. Tältä osin riittävää pitäisi olla vain tavaraa tai palvelua koskevan olennaisen tiedon antaminen.

Kun tavarat ja palvelut liikkuvat vapaasti EU:n alueella, on myös huomattava, että Suomessa toimivat ja ulkomaiset elinkeinonharjoittajat ovat eri asemassa viranomaisvalvonnassa. Viranomaisvalvonta kohdistuu pääasiassa vain suomalaisiin elinkeinonharjoittajiin, millä on merkitystä paitsi yhdenvertaisuuden, myös kuluttajaturvallisuuden näkökulmasta. Kuluttajilla on mahdollisuus tilata tavaroita myös ulkomaisista verkkokaupoista, jolloin viranomaisvalvonta ei yleensä käsitä tällaisten tuotteiden turvallisuuden valvontaa. Tuotelainsäädäntöä on monin osin harmonisoitu EU:ssa, mutta erityisesti lääkkeiden ja ravintolisien osalta eri jäsenvaltioissa on erilaisia tulkintoja ja käytäntöjä, jotka saattavat aiheuttaa ongelmia kuluttajaturvallisuudessa.

Toimintatapaneutraalisuuden osalta on lisäksi huomattava, että verkkokauppa ja perinteinen ”kivijalkakauppa” ei ole aina yhdenvertaisessa asemassa elinkeinonharjoittajaan kohdistuvien velvoitteiden osalta. Esimerkkinä tässä voidaan mainita erot sähkö- ja elektroniikkaromun vastaanottovelvoitteissa, joita pelkästään verkkokauppaa harjoittavalla elinkeinonharjoittajalla ei ole. Yhdenvertaisen, toimintatapa- ja teknologianeutraalin sääntelyn ei pitäisi muodostaa tällaisia eroja elinkeinonharjoittajien oikeuksiin ja velvollisuuksiin, ellei niille ole riittäviä perusteita.

Immateriaalioikeuksia koskeva sääntely

Immateriaalioikeuksia koskevaan sääntelyyn liittyen on huomattava, että kaikkia immateriaalioikeudellisia suojamuotoja pitäisi voida käsitellä yhdenmukaisesti oikeuksien siirtymisen osalta. Etenkin digitaalisessa ympäristössä toimivien yritysten toiminta perustuu merkittävästi tekijänoikeuksiin ja niiden hallinnointiin, jolloin tekijänoikeuden ja työsuhteen käsittely ei saisi erota muiden immateriaalioikeuksien järjestelmästä. Yritystoiminnan näkökulmasta tekijänoikeuden käyttö ei eroa teollisoikeuksista, minkä vuoksi sitä ei ole perusteltua kohdella eri tavalla.

Tekijänoikeuksiin perustuvan liiketoiminnan osalta ongelmana voidaan erityisesti pitää EU:n jäsenvaltioiden tekijänoikeusjärjestelmien hajanaisuutta, mikä vähentää oikeusvarmuutta. Tekijänoikeussääntelyn osalta huomiota olisi kiinnitettävä myös teosten lisensioinnin helpottamiseen kustannustehokkaalla tavalla sekä rajat ylittävissä tilanteissa että kotimaassa. Toisaalta lähtökohtana kaikessa lisensoinnissa pitäisi olla myös jatkossa sopimusvapaus. Laillisesti hankitun sisällön siirrettävyys jäsenvaltiosta toiseen on kysymys, joka pitäisi ratkaista markkinaehtoisesti. Digitaalisten markkinoiden tarkoituksena tulisi olla erilaisen liiketoiminnan mahdollistaminen, mutta ei rajoittaminen. Sääntelyn tulee antaa mahdollisuus rajat ylittävään toimintaan ja helpottaa sitä, mutta ei pakottaa siihen.

Sopimus- ja velvoiteoikeus

Sopimus- ja velvoiteoikeuden osalta digitaalisen liiketoiminnan ongelmat kohdistuvat erityisesti rajat ylittäviin tilanteisiin. Yhteistä eurooppalaista kauppalakia koskeva hanke ei toteutunut, minkä vuoksi sopimusoikeutta koskeva sääntely ei pääasiassa ole harmonisoitua. Käytännössä sopimusoikeuden perussäännöt ovat kuitenkin varsin samansisältöisiä, minkä vuoksi ongelmaa ei voida pitää erityisen suurena.

On kuitenkin huomattava, että jos EU:n tasolla säädettäisiin vain digitaaliseen ympäristöön soveltuvista sopimusoikeudellisista säännöistä, tällainen kehitys johtaisi lainsäädäntöön, joka ei ole teknologia- ja toimintatapaneutraalia. Vain digitaalista maailmaa koskeva sääntely voisi johtaa myös sopimus- ja velvoiteoikeusjärjestelmän pirstaloitumiseen, jos esimerkiksi vanhentumis- tai reklamaatioaikaa koskeva sääntely olisi jäsenvaltioissa harmonisoitu digitaalisen kaupan osalta, mutta perinteisen kaupan sääntely olisi jäsenvaltioiden kansallisen lainsäädännön varassa. Tällöin saman tuotteen ostamiseen voisi soveltua kaksi erilaista säännöstöä riippuen siitä, mitä kanavaa tuotteen ostamiseen on käytetty. Tällaista pirstaloitumiskehitystä ei voida pitää tavoiteltavana eikä se olisi omiaan lisäämään oikeusvarmuutta.

Digitaalisuuden ja erilaisten kansallisten sopimus- ja velvoiteoikeusjärjestelmien välinen jännite ei välttämättä ole esteenä digitaaliselle liiketoiminnalle siinä määrin, että sitä olisi kannattavaa ryhtyä yhdenmukaistamaan EU:n tasolla. Sektorikohtaisesta harmonisoinnista voisikin aiheutua sääntelyn hajanaisuuden vuoksi suurempi haitta tavoiteluun hyötyyn nähden. Erilaisten sopimus- ja velvoiteoikeusjärjestelmien aiheuttamaan mahdolliseen esteeseen digitaaliselle liiketoiminnalle voitaisiin puuttua pikemminkin lainvalintaa ja oikeuspaikan valintaa koskevien sääntöjen kehittämisellä.

Lopuksi

Suomen Yrittäjät pitää myönteisenä, että sidosryhmille on tarjottu mahdollisuus osallistua digitalisaatiota koskevaan keskusteluun. Digitalisaatio vaikuttaa yhteiskunnan toimintoihin perustavanlaatuisella tavalla, minkä vuoksi on tärkeää, että sidosryhmäkeskustelua jatketaan aktiivisesti. On myös tärkeää, että digitalisaation ja digitaalisten markkinoiden kehittämisen rinnalla kiinnitetään riittävästi huomiota laaja-alaiseen vaikutustenarviointiin, jossa otetaan huomioon myös viranomaisvalvonta, kuluttajaturvallisuus sekä yritysten edellytykset tasapuoliseen kilpailuun.

Suomen Yrittäjät

Jussi Järventaus
toimitusjohtaja

Albert Mäkelä
lainopillinen asiamies