3.12.2009 klo 12:34
Lausunto

Lausunto hallituksen esityksestä eduskunnalle laiksi ulkomaalaislain muuttamisesta (HE 240/2009 vp)

Eduskunta
Työelämä- ja tasa-arvovaliokunta

Eduskunnan työelämä- ja tasa-arvovaliokunta on pyytänyt Suomen Yrittäjiltä lausuntoa hallituksen esityksestä eduskunnalle laiksi ulkomaalaislain muuttamisesta, minkä johdosta Suomen Yrittäjät esittää lausuntonaan asiassa kohteliaimmin seuraavaa.

Hallituksen esityksessä ehdotetaan muutettavaksi ulkomaalaislain iän selvittämistä koskevia säännöksiä, maahantulosäännösten kiertämistä koskevia säännöksiä sekä turvapaikanhakijan työnteko-oikeutta koskevaa säännöstä. Ehdotetut muutokset perustuvat Sisäasiainministeriön turvapaikkapolitiikkaa koskevaan selvitykseen, joka laadittiin hallituksen puolivälintarkastelussa tehdyn päätöksen perusteella. Selvityksen toimenpide-ehdotusten yhtenä tavoitteena on karsia sellaisia vetotekijöitä, jotta Suomi ei olisi muita pohjoismaita ja EU-maita houkuttelevampi turvapaikanhakumaa.

Nykyisin Suomessa kansainvälistä suojelua hakeva voi tehdä työtä kolmen kuukauden kuluttua hakemuksen jättämisestä aina siihen asti, kunnes hakemus on lainvoimaisesti ratkaistu eli siihen asti, kun hallinto-oikeus tai korkein hallinto-oikeus on antanut asiassa ratkaisunsa tai korkein hallinto-oikeus on päättänyt olla myöntämättä valituslupaa. Käytännössä tämä on tarkoittanut, että kansainvälistä suojelua hakevalla on työnteko-oikeus keskimäärin seitsemästä kuukaudesta aina kahteen vuoteen suoraan ulkomaalaislain nojalla.

Hallituksen esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kansainvälistä suojelua hakevan ulkomaalaisen työnteko-oikeutta koskevaa ulkomaalaislain 81 § 1 momentin 5 kohtaa. Ehdotetun muutoksen jälkeen uudessa 81 § 2 momentissa rajoitettaisiin turvapaikanhakijoiden työnteko-oikeus koskemaan ulkomaalaisia, jotka ovat kansainvälistä suojelua haettuaan oleskelleet Suomessa kolme kuukautta ja joilla tämän lisäksi on hallussaan voimassaoleva vaadittava rajanylitykseen oikeuttava asiakirja. Ilman rajanylitykseen oikeuttavaa asiakirjaa Suomeen tulleen turvapaikanhakijan työnteon edellytyksenä olisi, että hän on hakemuksen jätettyään oleskelleet maassa kuusi kuukautta.

Ehdotetun muutoksen arvioidaan pienentävän sellaisten turvapaikanhakijoiden määrää, joiden syynä tulla Suomeen on muita mahdollisia kohdemaita nopeampi pääsy työmarkkinoille. Ehdotusta perustellaan myös Suomen järjestelmän selkeydellä, ennakoitavuudella ja läpinäkyvyydellä.

Suomeen tulevien ulkomaalaisten kannustaminen työntekoon mahdollisimman pian maahantulon jälkeen on sinänsä myönteistä. Työnteko-oikeuden edellytyksenä olevan maassa oleskelun pidentäminen kuuteen kuukauteen ilman rajanylitykseen oikeuttavaa asiakirjaa Suomeen tulevien turvapaikanhakijoiden osalta on kuitenkin perusteltua. Nyt ehdotetulla rajoituksella vähennetään maahantulosäännösten kiertämistä, ehkäistään harmaata taloutta ja perusteettomia suojeluhakemuksia, mutta mahdollistetaan samalla turvapaikanhakijoiden työnteko-oikeus kohtuullisen ajan kuluessa maahan saapumisesta. Suomen Yrittäjät pitää työnteko-oikeuden muuttamista koskevia ehdotuksia kannatettavina. Muilta osin Suomen Yrittäjillä ei ole asiassa lausuttavaa.

SUOMEN YRITTÄJÄT

Outi Tähtinen
Työmarkkina-asioiden päällikkö, VT