Lausunto korkeimpien oikeuksien organisatorista yhdistämistä arvioineen työryhmän mietinnöstä

Oikeusministeriö

Oikeusministeriön asettama työryhmä on arvioinut korkeimman oikeuden (myöhemmin KKO) ja korkeimman hallinto-oikeuden (myöhemmin KHO) organisatorisesta yhdistämisestä aiheutuvia vaikutuksia oikeusturvaan sekä yhdistämisen toiminnallisia hyötyjä ja haittoja. Työryhmä on selvitysten pohjalta arvioinut, toteuttaisiko yhdistetty ylin tuomioistuin korkeimpien oikeuksien perustuslaillisen tehtävän ylimmän tuomiovallan käyttäjänä paremmin ja tehokkaammin kuin kaksi erillistä korkeinta oikeutta. Mietinnössä on hahmoteltu pohdintojen tueksi kolme vaihtoehtoista yhdistymisen mallia.

Oikeusministeriö pyytää Suomen Yrittäjiltä lausuntoa otsikossa mainitusta asiasta. Lausumme asiasta seuraavaa:

Kokonaistarkastelussa otettava huomioon oikeuslaitoksen asiakkaat

Lausunnolla oleva mietintö Korkeimpien oikeuksien organisatorinen yhdistäminen (OM 1/2015) on kattavuudeltaan ja perusteluiltaan varsin ansiokas, kun aihetta tarkastellaan tuomioistuinten näkökulmasta. Sen sijaan yhdistymisen hyötyjä ja haittoja ei juuri pohdita oikeuslaitoksen asiakkaiden, yritysten ja luonnollisten henkilöiden näkökulmasta. Mietinnön eri osioissa, kuten kappaleissa kahdeksan (asiaryhmä, jossa korkeimpien oikeuksien käsittelemissä asioissa on tunnistettu liityntää toisen tuomioistuimen asioihin) ja kaksitoista (työryhmän arviointi) on mainintoja oikeudenkäynnin laadusta ja kustannuksista, mutta analyysit on tehty tuomioistuinten organisatorisesta näkökulmasta. Siten voidaan katsoa, että yhdistämisen oikeusturvaa koskeva vaikutusten arviointi jää kovin ohueksi.

On perusteltua, että asiaa tarkastellaan kokonaisuutena oikeuden saatavuuden näkökulmasta (access to justice). Yrityksellä tai muulla tuomioistuimen asiakkaalla tulee olla oikeusturvan sitä edellyttäessä mahdollisuus hakea tehokkaasti ja joutuisasti muutosta saamiinsa ratkaisuihin tai saattaa muutoin asiansa tuomioistuimen päätettäväksi ja vaatia oikeuksiaan. Tämän oikeuden toteutumisen tulisi olla riippumaton tuomioistuinten organisointitavasta. Oikeusturvan näkökulmasta tarkasteltuna tuomioistuimet on perustettu hoitamaan oikeusvaltiolle tärkeää palvelutehtävää, lainkäyttöä (PL 21). Näin ollen tuomioistuinlaitoksen rakenteen ei tulisi olla itseisarvo.

Lainkäytön tulee olla yhdenmukaista, ennakoitavaa ja tehokasta

Mietinnössä on esitelty erilaisia vaihtoehtoisia malleja, joissa uuden mahdollisen korkeimman oikeuden organisoinnin lisäksi erityisesti KHO:n nykyinen rooli ja tehtävät ovat tarkastelun alla. Mallissa 1 KHO:n tehtävät eivät käytännössä muuttuisi, kun taas mallissa 3 ehdotetaan tuomioistuimen roolin muuttamista puhtaaksi ennakkopäätöstuomioistuimeksi. Malli 2 olisi näiden vaihtoehtojen kompromissi. Mietinnössä todetaan, että malli 3 edellyttäisi merkittäviä muutoksia muutoksenhakua koskeviin säännöksiin sekä myös hovi- ja hallinto-oikeuksien asemaan, joille siirtyisi osa korkeimpien oikeuksien nykyisestä tehtävästä. Työryhmän huomion on perusteltu.

Jos nykyistä tuomioistuinlaitosta tarkastellaan kokonaisuutena, on lainkäyttöä mahdollista parantaa siten, että ratkaisukäytäntö olisi nykyistä yhdenmukaisempaa, ennakoitavampaa ja tehokkaampaa. Aivan kuten mietinnössäkin on havaittu, samaan asiakokonaisuuteen voi liittyä sekä rikos- ja siviiliprosessissa että hallintoprosessissa ratkaistavia kysymyksiä. On tärkeää, että lainkäyttö on yhdenmukaista riippumatta siitä, mikä tuomioistuin asiaa kulloinkin käsittelee.

Mietinnöstä ilmenee, että KKO ja KHO ovat antaneet samankaltaisissa asioissa erisuuntaisia ennakkoratkaisuja. Yksi yrityksiä koskettava ratkaisu, nk. Voimariini –tavaramerkkiä koskeva tapaus, on hyvä esimerkki siitä, että oikeudenkäytön yhdenmukaisuutta on tarkoituksenmukaista tarkastella kriittisesti. Tapauksessa KKO (2010:12) katsoi, ettei vastaajan merkin ”Ingmariini” ja kantajan merkkien ”Voimariini” ja ”Oivariini” välillä ollut sellaista samankaltaisuutta eikä tavaramerkkilain 6.2 §:n edellyttämää yhteyttä, jonka perusteella kohdeyleisö yhdistäisi tavaramerkit toisiinsa. Sen sijaan KHO päätyi omassa ratkaisussaan siihen, että kyse oli tavaramerkkilain 6.2 §:n mukaisesta luvattomasta hyödyntämisestä.

Toisena esimerkkinä voidaan mainita ympäristövastuut konkurssitilanteissa. Tällä hetkellä meillä ei ole voimassa olevaa säännöstä siitä, mikä on ympäristölainsäädännöstä johtuvien vastuiden asema konkurssissa. Ratkaisussaan KHO (2003:51) totesi, että jätelain kannalta konkurssipesä katsotaan velallisyhtiön toiminnassa syntyneen ongelmajätteen haltijaksi, jonka tulee huolehtia jätehuollon järjestämisestä. Vallitsevan tulkinnan mukaan konkurssipesä ei ole kuitenkaan massavelkaisessa vastuussa velallisen toiminnassa aiheutuneesta maaperän tai pohjaveden pilaantumisesta tai velallisen toiminnassa aiheutetusta ympäristövahingosta, jos konkurssipesä ei jatka ympäristöä pilaavaa toimintaa.

Kyse on lainsäädännön puutteesta mutta myös siitä, miten prosessit tosiasiallisesti limittyvät toisiinsa. Prosessien päällekkäisyyteen liittyviä ongelmia on tuotu mietinnössä esille lähtökohtaisesti korkeimpien oikeusasteiden näkökulmasta (mikä johtuu työryhmän toimeksiannosta). Prosessilajien yhdistämistä tai yhdenmukaistamista olisi perusteltua selvittää laajasti myös alimpien oikeusasteiden tasoilla. Kaiken kaikkiaan lainkäytön kehittämistä tulisi tarkastella aivan uudella tavalla kyseenalaistaen rohkeasti perinteiset ajatusmallit ja rakenteet – asiakkaiden näkökulmasta. Tuomioistuinten käsittelyssä olevat asiat tulee ratkaista oikeusvarmasti, kustannustehokkaasti ja siten, että prejudikaattikäytäntö on ristiriidatonta.

Suomen Yrittäjät

Jussi Järventaus Tiina Toivonen
toimitusjohtaja lainopillinen asiamies