Järvenpään Yrittäjät

Vuoden Yrittäjä -palkitut

Järvenpään Yrittäjien Vuoden Yrittäjä 2022 Tomi Nurminen Kuva: By Satu Hart

Järvenpään Yrittäjien Vuoden Yrittäjä 2022
LV-Pakki Oy , Tomi Nurminen

Perustajilla on kokemusta alan töistä jo kolmessa sukupolvessa aina vuodesta 1956 asti. Perheyritys, joka on perustettu vuonna 1995 Järvenpäässä.
Vuonna 2014 tapahtui sukupolvenvaihdos, kun vanhempi sukupolvi siirtyi ansaitulle eläkkeelle vuosien ahkeran työn jälkeen.
Työntekijöiden kuin asiakkaiden hyvinvointi on yritykselle tärkeää sillä koko liiketoiminta nojaa onnellisiin asiakkaisiin ja tekijöihin. Luotettavuus ja positiivisuus ovat tämän yrityksen kulmakiviä!

Tärkein tavoite tälle yritykselle on pystyä aina paremmin palvelemaan asiakkaita joka ikinen päivä. Kehittymisen myötä he pystyvät tekemään enemmän ja paremmin sekä sen myötä maltillisesti kasvattamaan liiketoimintaa.

Jäsenien ja asiakkaiden suusta kuultua:
” Suuren taloyhtiömme putkiremontti hoitui laadukkaasti ja ajallaan.
” Oikeita puurtajia, jotka työllistävät henkilöstöä tässä kaupungissa ja eivät paljoa itse tekemisistään huutele.”

Tämän voittajan slogan on ”Putkiremontti tiedossa? Älä kauhistu – me autamme! ”

Vuoden Yrittäjä 2022 : LV-Pakki Oy

Järvenpäässä on valittu Vuoden Yrittäjä aina vuodesta 1980 alkaen.

Alla lista kaikista valituista Vuoden Yrittäjistä.

1980 Insinööritoimisto Duocon Oy, Taiteilija Hele Patjas

1981 Matkaaja Ky, Jokirannan perhe

1982 Mittaustekniikka Oy

1983 Uudenmaan Vesi ja Lämpö Oy, Kari Malinen

1984 Rautaveljet Oy, Unto, Veijo,Tapio ja Pekka Tuppuri

1985 Pukimo Mäkinen Ky, Risto Mäkinen

1986 Autokoulu Häkkinen Ky, Pentti Häkkinen

1987 K-tavaratalo Kauppamies Ky, Eero ja Terttu Luhtasaari

1988 Auto J.Noso Oy, Juhani Noso

1989 Rocla Oy, Klaus Stigzelius

1990 Matti Esko Viihde Oy, Matti ja Pirjo Eskonniemi

1991 Best-Hotels Oy /Hotelli Rivoli, Markku Savijärvi + 2 muuta osakasta

1992 Wursti Ky, Oiva Saarela + pojat

1993 Järvenpään Varastomaali Oy, Usko Kettunen

1994 Jokke Härmä Ky, Jokke Härmä

1995 Pentisol Ky, Pentti Turunen

1996 Järvenpään Wiener-Paakari Oy, Kaj Gilan

1997 Huolto Hämäläinen Ky, Leo Hämäläinen

1998 Puutavaraliike T. Vainio Oy, Pia Vainio

1999 Järvenpään Lukko Oy, Otto Blom

2000 Järvenpään Taksit ry

2001 Tanssikoulu Leila Ketola Oy, Leila Ketola

2002 Mäkelän Auto Oy, Tuukka Tuominen

2003 Viesmer Oy – Pitomer, Rami Meronen

2004 Narikka Erja Birgit Oy, Erja Saarelainen ja Birgit Määttä

2005 Foral Design Oy, Jarkko, Joni, Mikko ja Risto Åström

2006 Sähkötalo-Asennus Oy, Jorma Raejärvi

2007 Me Kalustajat Oy, Jukka ja Ullamaria Vehviläinen

2008 Puusepänliike Aimo Järvinen Ky, Aimo Järvinen

2009 Järvenpään Kukkakauppa ja Hautaustoimisto; Marjut, Risto, Eeva ja Anna Malmström, Maija Lepola

2010 Beneprax Oy, Meelis Papp

2011Temal Oy; Boris ja Harri Höglund, Nina Zischka

2012 Kuljetus ja Maanrakennus P. Salonen Oy, Pasi ja Pekka Salonen

2013 Järvenpään Kukkatalo Oy, Saija Sitolahti ja Joonas Nieminen

2014 Ajan Näkö Oy, Taina Pikkarainen

2015 Huolto Hämäläinen Oy, Matti Hämäläinen

2016 Reilax Oy, Pasi Varjalehto

2017 JTL Invest Oy, Jouko Lindqvist

2018 Hanart Oy, Jari Handolin

2019 Järvenpään Studiot Oy; Rauno, Sinikka ja Toni Kivirinne, Miia Karhu

2020 Tilaisuus peruttu

2021 Sinun-Vaate Salina Oy, Pauliina Paavola

2022 Lv-Pakki Oy, Tomi Nurminen