JÄSEN, VR ja Yrittäjät yhteistyöhön: Aktivoi -13 %:n jäsenetusi junamatkoista ennakkoon täältä.

Kuusankosken Yrittäjät

Kuusankosken Yrittäjät ry

Kuusankosken Yrittäjät on yhdistys, joka toimii kuusankoskelaisten yrittäjien edunvalvojana ja järjestää myös virkistys- ja verkostoitumistilaisuuksia. Kuusankosken Yrittäjien aluejärjestö on Kymen Yrittäjät ry. 

Kuusankosken Yrittäjät ry on perustettu 30.05.1979. Perustettavassa kokouksessa oli läsnä 20 kuusankoskelaista yrittäjää. Kuusankosken yrittäjät paneutuivat aluksi voimakkaaseen jäsenhankintaan, jonka tuloksena oli jo vuoden 1980 alkuun mennessä lähes 50 jäsenyritystä. Vuonna 2024 yhdistyksen jäsenmäärä oli noin 170 jäsentä. 

Kuusankosken Yrittäjät tarjoaa jäsenilleen kanavan vaikuttaa kunnalliseen päätöksentekoon. Jäsenyritykset hyötyvät paikallisista ja alueellisista jäsenpalveluista ja eduista niin Kymen Yrittäjien kuin ja valtakunnallisista Suomen Yrittäjien palveluista. 

Hallituksessa vaikuttaa kymmenen erilaisen yrittäjätaustan omaavaa jäsentä. He ottavat mielellään vastaan jäseniltä toiveita, ehdotuksia ja palautetta jäsentilaisuuksiin ja yhdistyksen toimintaan liittyen. 

Viimeisen vuoden aikana on lisätty merkittävästi paikallisyhdistysten välistä yhteistyötä. Esimerkiksi vuoden 2024 pikkujoulu järjestettiin yhdessä Valkealan Yrittäjien kanssa. Suunnitelmissa on jatkaa ja laajentaa yhteistyötä edelleen. Kuusankosken Yrittäjät yhdessä Kouvolan muiden paikallisyhdistysten ja Kinnon kanssa muodostavat eturyhmän, jossa vaikutetaan yrittäjien asioiden edistämiseksi kunnallisten päättäjien 

Kuusankosken Yrittäjät on jakanut vuodesta 1980 alkaen vuoden yrittäjäpalkinnon. Ne on tavattu luovuttaa pikkujoulussa. Voit katsoa palkinnon saajia täältä.