Etsi

Emergency banner

Koronainfo yrittäjälle: yrittajat.fi/korona

Järjestö

Yrittäjät hakevat nyt ulospääsyä kasvun ja kehittymisen kautta

Diat PDF iconfinal_kaikki_5_2021_perusraportti.pdf

Pohjois-Pohjanmaan Yrittäjät teki toukokuun lopussa kyselyn alueen yrittäjille koronakriisin vaikutuksista ja tulevaisuuden näkymistä oman liiketoiminnan suhteen. Kyselyn suunnitteluun ja jakeluun osallistuivat Oulun Kauppakamari, Pohjois-Pohjanmaan ELY-Keskus ja alueen elinkeinotoimijat.

Kokonaisuutena kyselystä voidaan todeta se, että vaikka koronatilanne pysäytti yrittäjät, niin pysäytys on tuonut jotakin hyvääkin. Moni yritys on lähtenyt hakemaan koronakriisistä ulospääsyä kasvun ja kehittämistoiminnan kautta. On panostettu myyntiin ja markkinointiin sekä otettu käyttöön uusia liiketoimintamalleja ja digikanavia. Vaikka kyselyn mukaan on tingitty omasta palkasta, niin ollaan valmiita  palkkaamaan yritykseen uusia osaajia, summaa kyselyä Pohjois-Pohjanmaan Yrittäjien toimitusjohtaja Marjo Kolehmainen.

Arvio liikevaihdon kasvusta vuoden loppuun on kohentunut selvästi ja osa yrityksistä palkkaa lisää henkilökuntaa

Peräti 42 % arvio liikevaihdon kasvavan vuoden lopussa, mikä on selvästi parempi kuin vuosi sitten, jolloin vastaava arvio oli 14 %. Valtaosa alueen yrityksistä pyrkii pitämään henkilöstömäärän ennallaan. Vastaajista 70 % ilmoittaa henkilökuntamäärän pysyvän ennallaan ja jopa 21 % pyrkii kasvattavaan sitä.

Yrityksillä näkymät ovat nyt selkeästi valoisammat kuin vuosi sitten tai viime syksynä, sanoo Pohjois-Pohjanmaan Yrittäjien toimitusjohtaja Marjo Kolehmainen.Maakunnassamme konkursseja on tullut pelättyä vähemmän ja Ilahduttavaa on se, että liikevaihdon odotetaan selvästi parantuvan loppuvuotta kohden ja yritykset näin pystyisivät palkkaamaan lisää henkilökuntaa. Nyt on erityisen tärkeää jatkaa yhteiskunnan avaamista edelleen, sanoo Kolehmainen.

Kaikista vastaajista puolet ilmoitti hakeneensa koronatilanteesta johtuen tukea, yrityksistä 6 % ilmoitti vielä hakevansa tukea, jos se vain on mahdollista. Kolmannen koronatukikierroksen osalta näyttäisi jo paremmalta, että useammalla yrittäjällä on mahdollisuus ollut sitä hakea ja saada.

Tilanne yritysten osalta tietyillä toimialoilla ei ole vielä ohi ja tukea tarvitaan. Nyt on kolmas koronatukikierros on vielä avoinna ja sitä kannattaa yrittäjien hakea, jos liiketoiminta on kärsinyt koronatilanteesta, kannustaa Kolehmainen.

Yrittäjistä 43 % ilmoitti sopeuttaneensa liiketoimintaa tinkimällä omasta palkasta

Vaikka yrittäjistä 43 % ilmoitti tinkineensä omasta palkasta, myös 28 % vastaajista ilmoitti kyselyssä päivittäneensä omaa tai yrityksensä osaamista.

Yrittäjille on tullut koronakriisistä monenlaista osumaa, mutta myös sinnikkyyttä on löytynyt uuden kehittämiseen. Ilahduttavaa alueen kyselyssä on se, että yritykset ovat selvinneet paremmin kuin koronakriisin alkumetreillä uskottiin, sanoo Pohjois-Pohjanmaan Yrittäjien yhteyspäällikkö Sari Reinikainen-Laine.

Lisätietoja Yritysten Talousnäkymä – kyselystä 1/2021:
Pohjois-Pohjanmaan Yrittäjät toimitusjohtaja Marjo Kolehmainen p. 050 5277 288.
Pohjois-Pohjanmaan Yrittäjät yhteyspäällikkö Sari Reinikainen-Laine p. 0500 686 174.

Pohjois-Pohjanmaan Yrittäjät, Oulun Kauppakamari, Pohjois-Pohjanmaan ELY-Keskus ja alueen elinkeinotoimijat Yritysten Talousnäkymät -kysely alueen yrittäjille 17.5.-25.5.2021. Kyselyn tarkoituksena on kartoittaa alueen yritysten talousnäkymiä ja koronakriisin vaikutuksia. Lisäksi yrittäjät saivat jättää toiveen yhteydenottoon eri tahoihin. Kyselyyn vastasi 352 alueen yrittäjää. Vastaajista n. 1/3 oli yksinyrittäjiä ja loput työllistäviä yrityksiä. Toimialajakaumaa tiivistettiin edellisestä kyselystä ja vastaajissa n. 43% yrityksistä ilmoitti toimialakseen palvelut, 16 % rakentamisen, erikoiskauppa 12%, sote- ja hyvinvointipalvelut 9%, teollisuus 9%, ict 3%, kuljetus 6% ja vähittäiskauppa 3%. Edellinen alueen yrittäjien talousnäkymiä kartoittava kysely tehtiin 5.-12.8.2021 ja vastaajia tuolloin oli 562. Tuolloin kysely kohdennettiin vain Pohjois-Pohjanmaan Yrittäjien jäsenyrittäjille.