9.4.2023 klo 14:47
Tiedote

Yrittäjägallup: Neljäsosa yrityksistä palkkaamassa kesätyöntekijöitä

Neljäsosa pienistä ja keskisuurista yrityksistä aikoo tarjota kesätöitä, käy ilmi Yrittäjägallupista. ”Kesätöitä on tarjolla yhtä hyvin kuin kahtena edelliskesänä. Se lupaa hyvää monille nuorille. Työnantajan kannattaa hoitaa velvollisuutensa huolellisesti ja kirjallisesti”, Suomen Yrittäjien asiantuntija, juristi Atte Rytkönen-Sandberg sanoo.

Suomen Yrittäjien neuvontapalvelu on vastannut viime viikkoina työnantajayritysten kysymyksiin kesätyöntekijöiden palkkaamisesta. Erityisesti kysymyksiä tulee työsopimuksessa sovittaviin asioihin ja työsuhteen ehtoihin, kuten esimerkiksi palkkaukseen liittyen. 

”Työajat sekä palkkaus ovat kysytyimmät aiheet. Neuvomme yrittäjiä muun muassa siinä, mitä työsopimukseen kannattaa kirjata, mistä voidaan sopia ja mitä on otettava huomioon erityisesti nuoria työntekijöitä palkattaessa”, Rytkönen-Sandberg sanoo. 

Teollisuus palkkaa kiivaimmin 

Pienistä ja keskisuurista teollisuusyrityksistä peräti 41 prosenttia kertoo palkkaavansa kesätyöntekijän. Myös yrittäjän ikä näyttää vaikuttavan kesätyöntekijän palkkaamisen. Mitä nuorempi yrittäjä iältään on, sitä yleisemmin yrittäjä palkkaa kesätyöntekijän. Eniten palkkaamisaikeista raportoivat siis 18–39-vuotiaat yrittäjät. 

Mitä isompi yritys on henkilömäärältään, sitä yleisemmin se on palkkaamassa. 

Kesätyöntekijöitä aikoo palkata nyt 24 prosenttia yrityksistä, luku oli vuonna 2022 ja 2021 23 prosenttia. Pandemian alkamisvuonna 2020 kesätyöntekijöitä aikoi palkata vain 17 prosenttia yrittäjistä ja tätä ennen kaksi vuotta aiemmin vuonna 2018 28 prosenttia yrittäjistä. 

Kymmenen vinkkiä kesätyöntekijää miettivälle yritykselle: 

  1. Kartoita ajoissa työtehtävät, joihin kesätyöntekijä tai -tekijöitä tarvitaan.  
  1. Suhtaudu rekrytointiprosessiin avoimesti.  
  1. Kohtele kaikkia hakijoita yhdenvertaisesti. 
  1. Vastaa jollakin tavalla jokaiseen hakemukseen.  
  1. Mitoita kesätyöntekijän työmäärä realistisesti.  
  1. Huomioi työlainsäädännön sekä mahdollisesti sitovan työehtosopimuksen määräykset.  
  1. Tarkista, määrääkö TES nuorten työntekijöiden työehdoista erikseen. 
  1. Laadi kirjallinen työsopimus. 
  1. Panosta perehdytykseen.  
  1. Työsuhteen päättyessä kirjoita työtodistus. Halutessasi tarjoudu suosittelijaksi. 

Tutkimukseen vastasi 1038 pk-yrityksen edustajaa 5.–20.3. 2023. Tulosten luottamusväli on kokonaistuloksen osalta +- 3,1 prosenttiyksikköä. Tutkimuksen toteutti Kantar Public Suomen Yrittäjien toimeksiannosta. 

Tutustu tuloksiin tarkemmin tästä

Lisätietoja: asiantuntija, Atte Rytkönen-Sandberg, 040 359 1986, atte.rytkonen@yrittajat.fi, Suomen Yrittäjät 

Muita kiinnostavia aiheita