Heikki Tiittanen kasvattaa polkupyörien leasing-yritystä.
Heikki Tiittanen kasvattaa polkupyörien leasing-yritystä.

Äitiyspakkauksilla rikastunut Heikki Tiittanen haluaa nyt työsuhdepyörät jokaiseen yritykseen

Lakimuutos avasi bisnesmahdollisuuden, jonka Heikki Tiittanen päätti hyödyntää.

Yrittäjä Heikki Tiittasen ei ole viime vuosina tarvinnut tehdä töitä elannon takia. Vuonna 2017 myyty Finnish Baby Box teki hänestä miljonäärin.

Vuonna 2014 perustetun yrityksen ideana oli Yhdysvalloissa suosioon noussut liiketoimintamalli, jossa tuotteita myytiin kansainvälisesti suoraan kuluttajille ilman jälleenmyyjiä. Kyseisen liiketoimintamallin ensimmäisiä menestyjiä oli aurinkolasimyyjä Warby Parker, joka innoitti myös Tiittasta ja hänen yhtiökumppaneitaan.

– Halusimme kokeilla samaa ja mietimme, mikä olisi hyvä tuote. Yhtiökumppanillani Antonilla (Danielsen) ja minulla oli tuore lapsiperhe ja Anssi (Okkonen) oli saamassa ensimmäistä lasta. Anssi sai äitiyspakkauksen kotiin ja ehdotti, että teemme siitä kaupallisen tuotteen, Tiittanen muistelee.

Tuotteen myyminen Suomessa ei ollut fiksua, koska se lähetettiin kaikille ilmaiseksi. Siksi yritys lähti heti maailmalle.

– Teimme verkkosivun, jossa kerroimme suomalaisesta äitiyspakkauksesta ja pyysimme jättämään sähköpostin, jos on kiinnostunut pakkauksen ostamisesta. Saimme nopeasti 200 sähköpostia ja huomasimme, että kiinnostusta näytti olevan.

Sähköpostin lähettäneistä kymmenen prosenttia osti tuotteen. Tiittasen yritys aloitti soittelun suomalaisiin lastenvaateyrityksiin ja tiedusteli mahdollisuutta ostaa tuotteita pariin kymmeneen testierään.

Ratkaisevassa roolissa Finnish Baby Boxin menestyksessä oli markkinointi sosiaalisessa mediassa.

– Silloin Facebook oli kovassa huudossa ja teimme paljon mainontaa siellä. Instagramissa olimme alusta alkaen aktiivisia mainostajia.

Digitaalinen markkinointi onnistui ja pian asiakasmäärä kasvoi. Vuonna 2017 yritys myytiin muutamalla miljoonalla eurolla.

Veromuutos kannusti yrityksen perustamiseen

Tiittanen kertoo, että hänen itseluottamuksensa yrittäjänä kasvoi Finnish Baby Boxin yrityskaupan jälkeen.

– Verkkokauppatekemisessä olimme selkeitä edelläkävijöitä. Koen, että sitä kautta pystyin kannustamaan muita verkkokauppiaita Suomessa lähtemään rohkesti kansainvälistymisen tielle.

Nyt Tiittanen käyttää kaiken aikansa GoByBike -yritykseen, jonka ideana on tarjota yrityksille helppo tapa polkupyöräedun tarjoamiseen työntekijöilleen.

Yrityksen perustamisen suurin syy oli Sanna Marinin (sd) hallituksen päätös, jonka myötä työsuhdepyörän hankkiminen on tällä hetkellä verovapaata.

– Polkupyörä ei sovellu leasing-tuotteeksi kovin hyvin ilman veroetua. Veroedun ansiosta tässä on mahdollisuus tehdä ison skaalan liiketoimintaa. Suomessa alle 500 ihmistä käytti leasing-pyörää ennen veroedun käyttöönottoa. Nyt heitä on jo lähes 50 000 ja tämän vuoden lopussa lähemmäs 100 000, Tiittanen vertaa.

Kannattavuus vaatii ison volyymin

Pian GoByBiken perustamisen jälkeen Tiittanen huomasi, että luvassa on paljon töitä.

– Ymmärsimme, että ne rahoitusratkaisut, joita Suomessa normaalisti on tarjottu, eivät taivu kovin hyvin polkupyörän liisaamiseen. Leasing-autoa odotetaan jopa puoli vuotta, mutta polkupyörä halutaan heti. Se asettaa isot paineet rahoitussopimusten tekemiseen.

Tiittasen mukaan kyseessä on volyymibisnes, josta on mahdollista saada kannattava vain isoilla asiakasmäärillä.

– Ensin piti ratkoa valtava määrä työnantajien ongelmia, jotta tästä voi kasvaa iso juttu.

Heikki Tiittanen ja Tommi Ylönen.

GoByBiken kasvu on ollut ripeää, sillä vuonna 2020 perustettu yritys teki ensimmäisenä vuotenaan lähes kymmenen miljoonan euron liikevaihtoa. Viime vuonna liikevaihto ylsi 25,4 miljoonaan. Tänä vuonna tavoite on 50 miljoonaa.

Tiittanen myöntää, että isona riskinä on lain muuttuminen.

– Nyt työsuhdepyöräetu on kirjattu luontoisetulakiin. Sen takia pidämme riskiä vähäisenä. Se kustannus, joka valtiolle syntyy pyöräilyn verovapaudesta, tulee monin kerroin takaisin, kun ihmiset saadaan liikkumaan.

GoByBiken taustalla on oma rahoitusyhtiö, joka on kerännyt rahoittajia pyörien hankintaan. Emoyhtiö pyörittää palveluliiketoimintaa. Sen enemmistöomistajana on Tiittasen lisäksi Tommi Ylönen. Mukana on myös sijoittajaryhmä. Tällä hetkellä yritys työllistää 32 ihmistä.

Vinkkaa meille juttuaihe!

  • Kerro siis meille, mitä yrittäjän elämässä tapahtuu.
Pauli Reinikainen