YRITTÄJÄ, tule mukaan omiesi pariin! Liity Yrittäjiin.
Alihankinta 2017 – paras paikka tehdä businesta – tule mukaan KOSEK:n yhteisosastolle
Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa järjestetään jälleen 26.–28.9.2017 kansainväliset Alihankinta-messut. Viime vuonna messuilla kävi ennätykselliset 18442 ammattilaista ja näytteillasettajia oli noin tuhat 20 maasta. Syksyn tapahtuman teemana on jatkuvasti merkitystään kasvattava kumppanuusverkosto, joten nyt myös Kokkolalaisen ICT- tai muita palveluita teollisuudelle tarjoavan yrityksen on erittäin hyödyllistä olla paikalla!
Kosek on jo vuosikausia ollut mukana Alihankinta-messuilla Kokkolalaisten yritysten kanssa omalla ”Kokkola”-osastollaan. Palaute yrityksiltä on ollut erittäin positiivista ja tapahtuma on koettu todella hyväksi paikaksi tehdä businesta. Myös yhteisosaston tarjoamat erinomaiset puitteet tavata asiakkaita ovat saaneet paljon kiitosta.
Nyt on tullut jälleen aika alkaa tulevan syksyn messuosaston suunnittelu ja hakea sopivat yritykset mukaan. Kuten todettu, Alihankinta-messut on erinomainen paikka hakea uusia asiakkaita myös ICT alan yritykselle vaikka kyseinen messu on virheellisesti enemmän mielletty teollisuusyritysten messuiksi. Täällä ovat takuuvarmasti kaikki varteenotettavat teollisuus yritysten edustajat ja niille palveluja palveluja tuottavat yritykset – toivottavasti myös sinun yrityksesi.
Erittäin kohtuullinen ”avaimet käteen” hinta on n.3500eur/yritys. Tilaa osastolla on yhteensä ”hulppeat” 90m2 ja kiitelty visuaalinen tulee olemaan jälleen korkealla tasolla.
Mikäli olet kiinnostunut messupaikasta ota yhteys pikimiten allekirjoittaneeseen p. 044 780 9900
terveisin
Sami Viljanen