24.6.2019 klo 15:43
Uutinen

Annin Uunissa – kun blogista tulee ammatti

Anni Paakkunainen oli viitisen vuotta sitten töissä rahoitusyhtiössä. Vapaa-aikanaan hän piti blogia harrastuksestaan eli leipomisesta ja ruoanlaitosta lähinnä ystävilleen ja perheelleen. Anni on aina pitänyt itseään luovana ihmisenä, ja blogin avasi luovuudelle kanavan: Anni leipoi, kuvasi leipomuksiaan ja kertoi blogissa elämästään. Vuonna 2015 Anni jätti vakituisen päivätyön ja toteutti haaveensa yrittäjyydestä.

Kaikki alkoi blogista

Anni on aina pitänyt ruoanlaitosta ja leipomisesta. Myös ruoan esteettinen puoli on ollut hänelle tärkeää. Vuonna 2013 hän ryhtyi pitämään blogia harrastuksestaan. Tuolloin hän innostui myös valokuvauksesta ja ryhtyi opiskelemaan kuvaamista voidakseen tuoda paremmin esille luomuksiaan. Vaikka blogi oli alun perin tarkoitettu ystäville, Anni huomasi, että kävijämäärä lisääntyi tasaisesti ja blogille ”Annin Uunissa” löytyi jatkuvasti uusia lukijoita. Kasvavan lukijamäärän myötä syntyi ajatus harrastuksen muuttamisesta yrittäjyydeksi.

Yrittäjyysopinnot pohjana omalle yritykselle

Anni uudelleen kouluttautui työn ohessa ammattikorkeakoulussa, ja valmistui vuonna 2015. Osana opintojaan hän teki liiketoimintasuunnitelman yritykselleen. Verkkokauppa alana oli hänelle tuttu myös hänen työstään rahoitusyhtiössä. Keväällä 2015 Ilmarinen palkitsi Annin kampanjassaan ”Suomen iloisin aloittava yrittäjä.” Samana vuonna Anni jätti turvallisen päivätyön ja perusti yrityksen Annin Uunissa Oy. Anni sanoo, että jos hän ei olisi toteuttanut unelmaansa, asia olisi varmasti jäänyt vaivaamaan häntä loppuiäksi.

Verkkokauppa

Opintojen ansiosta Annilla oli valmis liiketoimintasuunnitelma verkkokaupalle. Verkkokaupan Annin Uunissa hän perusti vuonna 2015, ja kaupassa on tällä hetkellä yli 1 000 tuotetta. Alusta alkaen Anni on itse tuonut maanhan myytävät tuotteet, jotka tulevat esimerkiksi Englannista ja Italiasta. Koska visuaalinen puoli on Annille tärkeää, myös verkkokauppa on ”herkullinen” – pelkästään sen visuaalinen ilme houkuttelee ostamaan. Myös tekniseen puoleen on panostettu paljon.

Verkkokaupassa on kuitenkin myös muuta kuin tuotemyyntiä. Tarjolla on runsaasti reseptejä teemoittain. Myös tuotteet on jaoteltu teemoittain eli asiakas voi yhdellä klikkauksella katsella esimerkiksi tuotteita uudenvuodenjuhliin tai prinsessasynttäreille.

Aluksi verkkokauppa toimi Annin kotona: varasto oli saunassa. Tuonti ja varasto merkitsivät luonnollisesti riskiä uudelle yritykselle, mutta Anni sanoo, että blogin ansiosta hänellä oli tavallaan asiakaskunta jo olemassa. Ja jos haluaa jotain saavuttaa, riski on otettava. Mitään tukea kuten starttirahaa Anni ei koskaan saanut, koska hän oli jo aloittanut yritystoimintansa palkkatyönsä ohella. Myöskään lainaa hän ei ottanut vaan lähti liikkeeseen pienestä ja laajensi valikoimaa, kun kassavirta sen salli.

Tällä hetkellä verkkokaupalla on vuokrattuna varastotila, ja sen päivittäistä toimintaa pyörittää yksi täyspäiväinen työntekijä.

Henkilöbrändi

Anni sanoo, että hänen yrityksensä henkilöbrändi syntyi vahingossa. Mutta koska suuri osa asiakkaista lukee aluksi Annin blogia ja saa sitä kautta tiedon yrityksen toiminnasta, tämä on luonnollista. Valitettavasti Anni ei kuitenkaan voi pitää yhteyttä kaikkiin asiakkaisiin itse, vaikka monet niin toivoisivat. Henkilökohtaisen kontaktin Anniin asiakkaat saavat hänen some-kanaviensa kautta.

Henkilöbrändin merkitystä ei varmasti vähennä Annin keväällä ilmestynyt kirja Annin Uunissa, Ihanimmat leivonnaiset jokaiseen vuodenaikaan (WSOY). Sitä voi syystä sanoa Annin omaksi kirjaksi, sillä sekä reseptit että kuvat ovat hänen käsialaansa.

Kirja on ollut menestys. Anni alkoi kirjan mainostamisen, ”hypettämisen”, blogissaan jo syksyllä. Eikä hänen bloginsa ole mikään vaatimaton markkinointikanava: kun haastattelen Annia, hän katsoo, että edellisen 30 päivän aikana hänen blogiaan on lukenut 179 000 yksittäistä kävijää, mikä on aika uskomaton luku.

Ei olekaan ihme, että kun Anni sai ennakkoerän kirjastaan myyntiin verkkokauppaansa viikko ennen sen julkaisemista, erä myytiin loppuun kahdessa tunnissa. Äitienpäivän tienoilla Annin kirja oli Adlibriksen toiseksi myydyin ruokakirja.

Tulevaisuus

Anni sanoo, että verkkokauppa on vain osa hänen yrityksensä toimintaa. Blogi on hänen varsinainen brändinsä. Esimerkiksi Instagramissa 18 000 ihmistä seuraa hänen päivittäistä elämäänsä, jota hän myös avaa välillä hyvin henkilökohtaisesti.

Entä mitä tästä eteenpäin? Viimeisen kolmen vuoden aikana on tapahtunut niin paljon erilaisia asioita, että Anni ei halua tehdä tarkkoja pitkän tähtäimen suunnitelmia. Kirjaprojekti on Annin mielestä hyvin onnistunut, ja hän toivoo, että saa myös jatkossa tehdä kirjoja.

Tällä hetkellä Anni Paakkunainen haluaa ”keskittyä hetkeen” ja nauttia yrityksensä tähänastisesta menestyksestä. Yritystoiminnasta haaveileville Anni haluaa sanoa, että unelmiin kannattaa uskoa. Niistä voi tulla totta.

www.anninuunissa.fi

Instagram @anninuunissa

Kuva: Camilla Bloom
Teksti: Marianne Sundblad

Annin Uunissa Oy on yksi Espoon Yrittäjien 2500 jäsenyrityksestä. Liity mukaan Espoon Yrittäjiin täällä >