7.10.2020 klo 10:38
Uutinen

Dinglen perustaja Juho Jokinen: Yrityskauppaa seurasi identiteettikriisi

Juho Jokinen perusti sosiaalisen median asiantuntijapalveluyrityksen Dinglen vuonna 2009. Yrityskauppa mediayhtiö Allerin kanssa tehtiin lokakuussa 2014.

Suurin yllätys yrityskaupassa koitti Juho Jokiselle vasta kaupanteon jälkeen. Hän jäi yritykseen palkkatöihin ja uusi rooli sai miettimään identiteettiä.

– Vuosien saatossa sai miettiä itsensä uusiksi: mistä haluan puhua, olenko asiantuntija, yrittäjä, tai johtaja, kun yrittäjänä on kaikkea sitä samaan aikaan.

– Yrittäjänä saatoin puhua Dinglestä, ja silloin olin paljon esillä mediassa kommentoimassa kasvuyrittäjyyttä, Juho Jokinen kertoo.

Kauppahinta on yhä salassa pidettävää tietoa.

– Teimme hyvän arvonnousun vain viidessä vuodessa ennen ostotarjousta. Ostajalla ei ollut välitöntä tarvetta yhdistää meitä samoihin tiloihin, ja muissa toiminnoissa haimme synergioita.

Aluksi Jokinen johti Dingleä uuden omistajan alla, jonka jälkeen jatkoi vielä pari vuotta markkinointipalveluiden liiketoimintajohtajana. Vuoden mittainen sapattivapaa päättyi elokuussa, kun hän perusti Virtual activistin Ville Tolvasen kanssa. Liikeideana on neuvoa ja sijoittaa asiakasyritysten liiketoimintojen virtualisointiin. Hän toimii kolmen pk-yrityksen hallituksessa ja lisäksi kolmessa yrityksessä neuvonantajana.

Nytkö jo?

Dingle haki kasvua ja teki 3,2 miljoonan liikevaihdon ennen myyntiä. Vuonna 2014 sosiaalisen median konsulttiyhtiö työllisti 36 henkilöä.

– Ostajaehdokas tuli odottamatta. Kun Aller lähestyi, heräsi ajatus, että nytkö jo voisi myydä. Myynti oli ollut yhtenä vaihtoehtona mielessä perustamisesta lähtien.

– Ostotarjouksen jälkeen aloin ensimmäistä kertaa miettiä yrittämistä omistamisena. Omistan tämän firman ja tällä on jokin arvo. Yrittäjälle voisi olla terve harjoitus miettiä omaa yritystä muiden silmissä.

Jokinen ja muut omistajat kävivät pöydän ääreen neuvonpitoon pian ostotarjouksen saamisen jälkeen. Silloin laskettiin Dinglen arvostus, jonka alle yritystä ei myytäisi.

Ota ulkopuolinen mukaan

Yrittäjän kannattaa ottaa ulkopuolinen asiantuntija mukaan neuvottelupöytään, henkilö, joka pystyy suhtautumaan asioihin neutraalisti. Jokisella oli entuudestaan tuttu strategiakonsultti apuna neuvotteluissa. Suomessa toimii myös yrityskauppakonsultteja, jotka ovat tämän alan ammattilaisia.

– Yrittäjä on yrityksessä 200-prosenttisella työpanoksellaan mukana, siksi kauppaneuvotteluissa on vaikeaa pitää asiat asioina.

Kun suullinen yhteisymmärrys oli saavutettu, alkoi sopimuksen tekeminen ja yrityksen due diligence -selvitys, eli läpileikkaus yrityksen toimintaan ja siihen liittyviin riskeihin.

– Kaivoimme vanhat pöytäkirjat ja sopimukset. Jos on hoitanut paperihommat tosi hyvin, se on helppoa, mutta muuten se voi olla raskaskin prosessi. Meillä se meni hyvin.

Kun yrityskauppa viimein tuli julkisuuteen lokakuussa 2014, Jokinen poksautti vaimon kanssa shampanjapullon ja kävi ravintolassa syömässä.

* Juttu on ilmestynyt Yrittäjä-lehden 3-2020 numerossa.

Kuvassa Juho Jokinen, kuvaaja: Pekka Sipola

Riikka Koskenranta

rikka.koskenranta (at) yrittajat.fi