Klapi-Eetu
Eetu Kivimäki toivoo pääsevänsä opiskelemaan rakennusalaa.

Eetu, 15, pyörittää klapiyritystä ja käy samaan aikaan kesätöissä: ”Ei vaadi paljon, kunhan on hyvä liikeidea”

Isänsä kanssa klapeja työstävä Eetu Kivimäki kannustaa muitakin nuoria kokeilemaan yrittäjyyttä.

Ilmajokelainen Eetu Kivimäki, 15, päätti viime vuonna toteuttaa isänsä kanssa pidempään hautuneen idean polttopuiden myynnistä. Syntyi Klapi-Eetun oma 4H-bisnes.

– Olen pienestä pitäen seurannut vierestä, kun isä ja paappa ovat tehneet puita klapikoneella. Olen ollut siinä mukana tekemässä. Isäni kanssa ideoimme yritystä jo pidemmän aikaa, hän kertoo.

4H-yrittäjäksi on mahdollista lähteä 13–28-vuotiaana. Jokainen 4H-yrittäjä on paikallisen yhdistyksen jäsen ja käy yhdistyksen järjestämän yrityskoulutuksen. Yritys perustetaan aina yksin, mutta töitä voi tehdä myös ryhmässä muiden 4H-yrittäjien kanssa. Yrityksestä tehdään aina kirjallinen suunnitelma ja myös kirjanpito hoidetaan yksin. Myyntiä saa olla 50–8000 euroa.

Markkinointi-idea sytytyspaloista

Kivimäki ei ole tänä vuonna tyytynyt pelkästään yrittämiseen, sillä hän tekee myös kesätöitä Rauta-Prismassa.

Klapihommiin menee tällä hetkellä vähemmän aikaa, sillä talvella ostetut tukkipuut on pilkottu, ja nyt niitä kuivatetaan myyntiä varten. Kivimäki myy klapeja netin kautta ja puhelimitse.

– Puiden tekemiseen meni 1–2 kuukautta. Ennen syksyä kuivat puut siirretään halliin, nuori yrittäjä kertoo.

Hän toimittaa klapit suoraan asiakkaan varastoon koppimönkijällä, ja tarvittaessa isä auttaa kuljetuksissa autolla.

”Kysyntää on ollut. Olen yrittänyt olla aktiivinen sosiaalisessa mediassa.”

Eetu Kivimäki

Kesällä aikaa kuluu pienpakkausten kasaamiseen. Niitä myydään myös yrityksille sekä viiteen S-Ryhmän kauppaan Pohjanmaan alueella.

– Kysyntää on ollut. Olen yrittänyt olla aktiivinen sosiaalisessa mediassa, Kivimäki kertoo.

Yksi toteutunut markkinointi-idea on ollut sytytyspala, jossa on Klapi-Eetun logo ja puhelinnumero.

– Yrittäjyydessä on ollut mielenkiintoisinta se, että olen päässyt tekemään kauppaa ihmisten kanssa. Sitä kautta olen oppinut, mitä yrityksen pyörittäminen on.

Kivimäki kannustaa muita nuoria kokeilemaan samaa.

– Ei se vaadi paljon, kunhan on hyvä liikeidea. Tarvitaan omaa aktiivisuutta ja kykyä miettiä markkinoita.

Jatkossa Kivimäki haluaisi pyörittää yritystä vähintäänkin sivutoimisesti. Hänen tavoitteenaan on päästä opiskelemaan rakennusalaa ammattikouluun.

– Voisi olla mielenkiintoista lähteä rakennusalan yrittäjäksi.

Koronavuosi kasvatti 4H-yrittäjien määrää

4H-liiton mukaan kesätyöpaikkoja on ollut tänä kesänä tarjolla kahta edellisvuotta enemmän, joten 4H-yrittäjyyden uutta ennätystä ei välttämättä nähdä.

– 4H-yritysten määrä on kuitenkin ollut kasvukäyrällä joka vuosi, eli yrityksiä on toistaiseksi perustettu joka vuosi enemmän suhteessa edellisvuoteen. Yrittäjyyden suosio itsensä työllistämisen keinona on nuorten keskuudessa selkeässä kasvussa, Suomen 4H-liiton viestintäpäällikkö Mari Pöyhtäri kertoo.

Vuonna 2021 Suomessa toimi lähes 2 000 4H-yrittäjää. Vuonna 2020 vastaava luku oli 1 600. Uusia 4H-yrityksiä perustettiin viime vuonna ennätysmäärä, lähes 1 400. Nuorten perustamien 4H-yritysten liikevaihto oli yli 2,8 miljoonaa euroa vuonna 2021.

Pauli Reinikainen