Hankintalaki uudistuu, mikä muuttuu?
Hankintalakiin esitetään muutoksia jo toisen kerran nykyisen hallituskauden aikana. Uudistus piti tulla voimaan 1.1.2023, mutta aikataulu osoittautui liian kunnianhimoiseksi. Hankintalakiin nyt esitetyillä muutoksilla olisi tarkoitus parantaa hankintojen laatua ja vastuullisuutta.
Vastuullisuutta korostettiin jo 2021 voimaan tulleessa hankintalain uudistuksessa, joten sama linja jatkuu. Hallituksen esityksessä vastuullisuuden korostaminen näkyy erityisesti ympäristö- ja sosiaalisten näkökohtien huomioimisen lisäämisellä hankinnoissa. Esityksen mukaan hankintalakiin ehdotetaan lisättäväksi rikoslain 48 luvun mukaiset törkeät ympäristörikokset ehdokkaiden ja tarjoajien poissulkuperusteisiin. Ehdotus on sinällään hyvä, mutta miten hankintayksiköt soveltaisivat sitä esimerkiksi ulkomaisiin tarjoajiin. Miten varmistetaan, että kotimaisia ja ulkomaisia tarjoajia ei aseteta eriarvoiseen asemaan tarjouskilpailussa, kun esimerkiksi syytekynnys ja viranomaisten valvontavalta vaihtelevat maittain. Lisäksi ympäristönäkökohtien huomioimista esitetään lisättävän muuttamalla hankintalain 2§:ää, mutta ehdotettu muutos ei mielestäni tuo lain tavoitteisiin juuri mitään lisää.
Hallituksen esityksessä myös alihankkijoiden poissulkemista (hankintalaki 78 §) halutaan selkeyttää pakollisten ja harkinnanvaraisten poissulkuperusteiden osalta. Esityksen mukaan hankintayksiköillä olisi edelleen harkintavaltaa arvioivatko ne alihankkijoiden soveltuvuusvaatimuksia hankintalain 80 ja 81 §:n mukaan. Muutos koskisi tilannetta, jossa hankintayksikkö poissulkuperusteita tarkastaessa huomaa, että alihankkijaa koskee pakollinen poissulkuperuste. Tällaisessa tapauksessa hankintayksikkö olisi jatkossa velvollinen vaatimaan tarjoajaa vaihtamaan alihankkijaa, eli säännös vastaisi sitä, mitä ehdokkaan ja tarjoajan poissulkemisesta on hankintalaissa säädetty.
Tarjoajia ja hankintayksiköitä ehkä eniten kiinnostava kohta on esityksen tavoite edistää hankintojen läpinäkyvyyttä ja avoimuutta laadun huomioimisen osalta. Esityksen mukaan hankintayksiköiden tulisi perustella hankintapäätöksessä, miten laatu on huomioitu hankintamenettelyssä. Nykyinen hankintalaki velvoittaa jo nyt hankintayksikön perustelemaan halvimman hinnan käyttämisen kriteerinä kokonaistaloudellista edullisuuden perusteena muissa kuin tavarahankinnoissa. Esityksessä ei ehdoteta rajoitusta hankintayksikön oikeuteen määritellä ja toteuttaa hankinnat parhaaksi katsomallaan tavalla, joten halvin hinta pysyy kokonaistaloudellisen edullisuuden yhtenä kriteerinä myös jatkossa, mutta työmäärä laatuvertailua käytettäessä lisääntyy merkittävästi. Tuleeko kiinteästä laadusta jopa houkuttelevampi vaihtoehto hankintayksiköille, kun laadun vertailu tulisi jatkossa perustella entistä laajemmin.
Hankintalakiin tarjoiltavien muutosten mahdollisesti jatkuessa moni julkisiin kilpailutuksiin osallistuva miettii, onko pakottavan lainsäädännön lisääminen oikea tapa tavoitella laadun ja vastuullisuuden korostamista julkisissa hankinnoissa. Tavoitteet ovat itsessään kannatettavia ja tavoittelemisen arvoisia, mutta tulisiko meidän, tarjoajien ja hankintayksiköiden, lähestyä näitä tavoitteita myös muilla keinoin? Toimimalla avoimemmin ja yhdessä hyviä käytäntöjä sekä hankintaosaamista kehittäen, meillä on varmasti mahdollisuus päästä tavoitteisiin ilman, että hankintalakia muutetaan kerta kerran jälkeen monimutkaisemmaksi ja työläämmäksi niin tarjoajan kuin hankintayksikön kannalta.
Tuure Marku
Kirjoittaja on logistiikkainsinööri ja Tuomi Logistiikka Oy:n hankintajohtaja.
