YRITTÄJÄ, tule mukaan omiesi pariin! Liity Yrittäjiin.

JÄSEN, oletko jo ladannut Yrittäjät-sovelluksen puhelimeesi? Lataa sovellus Androidille tai Applelle.

29.7.2020 klo 08:52
Uutinen

Helapala Oy Loviisa – Sukupolvenvaihdos kiritti kasvua

Loviisalaisen Helapala Oy:n yli 40-vuotisen historian kulminaatiopisteet ovat olleet 1990-luvun lama, sukupolvenvaihdos ja Venäjän pakotteet. Nykyisin yrityksen asema on vakiintunut ja yrittäjä-omistaja Walter Aaltonen voi jo pitää lomia – ensimmäisen yhdeksän vuoden aikana hän ei lomia pitänytkään.

Lapsuutensa Walter Aaltonen vietti isänsä Risto Aaltosen Tesjoelle vuonna 1974 perustamassa yrityksessä.

– Ennen kuin osallistuin työhön tehtaalla, parasta oli kun sain ajella autolla fiman pihalla, Walter Aaltonen muistelee.

Yrittämisestä hän ei haaveillut, vaikka olikin töissä yrityksessä kaikki lomat, kesät talvet. Yritys valmisti alkuun heloja huonekaluteollisuudelle, sittemmin osia sähkö- ja elektroniikkateollisuudelle.

– Kävin ammattikoulun Porvoossa, armeijan Upinniemessä ja ammattikorkean Tammisaaressa, josta valmistuin kone- ja materiaalitekniikan insinööriksi. Valmistumisen jälkeen olin yrityksessä vuoden verran tuotantopäällikkönä ja ajatus yrittämisestä kypsyi. Sukupolvenvaihdos toteutettiin vuonna 2006, Walter Aaltonen kertoo.

Walter oli kuullut kauhutarinoita sukupolvenvaihdoksista, joissa vanhempi osapuoli oli jäänyt ’neuvomaan’ vuosiksi. Omalla kohdalla kaikki meni hyvin, eikä Risto neuvonut kuin pyydettäessä.

– Konsulttitoimisto hoiti sukupolvenvaihdoksen – kertoi, mikä oli järkevää, hoiti verotusasiat ja kuinka kauppa tehdään, kun osakkeiden omistus siirtyi.

Isä-Risto jäi yritykseen talousjohtajaksi ja eläköityi vuoden 2019 lopussa 74-vuotiaana.

– Risto olisi toivonut pojalleen helpompaa elämää, mutta oli kuitenkin onnellinen, että joku jatkoi yritystä.

Nousuja ja laskuja

Riston alaisuudessa yritys kasvoi ja työllisti jo 12 henkeä, kunnes 1990-luvun lama iski. Kaikki ulkopuoliset työntekijät irtisanottiin ja Risto piti yritystä yksin pystyssä kahden vuoden ajan.

Ennen sukupolvenvaihdosta vuonna 2006 yritys teki kolmella sorvilla liikevaihtoa 400 000 euroa. Walter otti ohjakset alkaen investoida voimakkaasti ja vuonna 2008 liikevaihtoa kertyi yhdeksällä sorvilla 1,4 M€.

Samana vuonna 2008 yritys aloitti viennin Venäjälle. Vienti muodosti lopulta kolmanneksen liikevaihdosta. Vuonna 2015 Venäjälle asetettiin pakotteita ja ruplan kurssi romahti – ennen eurolla sai 40 ruplaa, romahduksen jälkeen 80.

– Venäjän vienti kuoli siihen. Liikevaihtoa on kuitenkin paikkailtu kotimaisilla asiakkailla ja olemme investoineet sitten vuoden 2015 miljoona euroa. ELY-keskukselta olemme saaneet tukea hallilaajennukseen. Nykyisin liikevaihto on 1,2 M€.

– Työllistämme yhdeksän henkeä. Rekrytointi on sujunut hyvin, kun olemme saaneet työntekijät suoraan ammattikoulusta ensin työharjoitteluun ja siitä sitten vakituisiksi työntekijöiksi.

Korona iski viiveellä

– Parasta markkinointia on puskaradio, lähinnä olemme uudistaneet nettisivuja. Vuonna 2015 palkkasimme osa-aikaisen myyjän vuodeksi kotimaan markkinoille, josta ei ollut suurempaa iloa.

– Päämiehet eivät hevillä vaihda alihankkijaa, jos ei ole ongelmaa. Uusiin taloihin ei pääse, jos ei satu olemaan oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Hinnallakaan ei voi kalastella asiakkaita, kun katteet ovat pieniä, Walter Aaltonen toteaa.

– Koronan vaikutukset iskivät meihin kahden kuukauden viiveellä. Emme ole irtisanoneet tai lomauttaneet ketään, mutta aikaistimme kesälomia. Nouseminen tullee myös viiveellä, Aaltonen arvelee.

– Tesjoki sijaitsee hyvien kulkuyhteyksien varrella, eikä maaseutuympäristöstä ole ainakaan haittaa.

– Pyrimme maltilliseen kasvuun ja laajentamaan osaamista siten, että voisimme tuottaa valmiita tuotteita pelkän alihankinnan lisäksi, Walter Aaltonen paljastaa tulevaisuuden suunnitelmistaan.

HYMY Uusimaa II -hanke edistää sekä uuden yritystoiminnan syntymistä maaseudulle että jo toimivien maaseudun yritysten kehittymistä.