Eija Weeman myi hoiva-alan yrityksensä viime vuoden syksyllä.
31.3.2022 klo 14:02
Uutinen

Hoivakotiyrittäjä väsyi alan kiristyviin vaatimuksiin – Onneksi ostaja löytyi ajoissa: ”Yrittäjyys ei ole enää vaihtoehto”

Eija Weeman myi oman hoiva-alan yrityksensä, kun alaan kohdistuneet vaatimukset ja työntekijäpula kävivät lähes ylitsepääsemättömiksi.

Hoivakotiyrittäjien tilanne on vaarassa pahentua selvästi. Alan etujärjestön HALI ry:n jäsenkyselyn mukaan ikääntyneiden ympärivuorokautisen palveluasumisen kustannukset ovat nousseet noin 13 prosenttia viimeisen vuoden aikana.

Eija Weeman luopui omasta hoiva-alan yrityksestään viime syksynä. Kontioniemellä toiminut Hoivakoti Vilina siirtyi marraskuussa Esperi Caren omistukseen.

– Myin oikeaan aikaan, Weeman tunnustaa.

Hän oli suunnitellut yrityksensä myyntiä jo parin vuoden ajan. Kyselyitä oli tullut, mutta lopulliseen ratkaisuun Weeman päätyi vasta alettuaan itse kartoittaa potentiaalisia ostajakandidaatteja. Syitä myymiseen oli useita.

– Ehkä väsyminen yrittämiseen oli niistä suurin, Weeman sanoo ja tarkentaa, ettei tarkoita psyykkistä tai henkistä väsymistä työntekoon.

Haasteena oli etenkin työntekijäpula, joka aiheutti stressiä yrityksen johtamiseen. Korona-aika lisäsi painetta työntekijöiden löytämiseen.

”Yrittäjät myyvät kiinteistöjään lainojen maksamiseksi”

Hoivakotien suurimmat menot kohdistuvat henkilöstökustannuksiin. Nämä menot ovat HALIn mukaan nousseet viimeisen vuoden aikana keskimäärin 14 prosenttia. Syynä on etenkin henkilöstömitoituksen kiristyminen. Inflaatio rokottaa yrityksiä ruuan, lämmityksen ja sähkön kallistumisena.

HALI kritisoi sitä, että kuntien hoivakodeille maksama hinta on jämähtänyt paikoilleen eikä se riitä kattamaan nousseita kustannuksia. Ympärivuorokautisen hoivan vuorokausihinta on noussut noin 2,5 prosenttia viimeisen vuoden aikana.

”Hoivapalveluissa on jouduttu toimimaan jo vuosia tappiolla.”

Arja Laitinen, HALI ry

Jäsenkyselyn mukaan 84 prosenttia yrityksistä ja järjestöistä on joutunut osallistumaan alihinnoiteltuun hankintaan. Valtaosa yksityisistä hoivakodeista pelkää jäämistä ilman asiakkaita, jos ne eivät suostu kuntien ehtoihin.

− Hoivapalveluissa on jouduttu toimimaan jo vuosia tappiolla. Tällä hetkellä yrittäjät myyvät kiinteistöjään palkkojen ja lainojen maksamiseksi. Hoiva-alan pienillä ja keskisuurilla toimijoilla voi olla edessä konkurssiaalto, jos hintoja ei korjata. Yritysten ja järjestöjen hoivakodeissa oli yli 25 000 asiakasta eli 54 prosenttia ikääntyneiden hoivan asiakkaista vuoden 2020 lopussa. Asia koskettaa siis joka toista hoivakodissa asuvaa ikääntynyttä, HALIn johtaja Arja Laitinen sanoo. Hänen mukaansa julkinen sektori ei tunne omien hoivakotiensa kustannuksia.

– Tämän takia ei osata hinnoitella yrityksiltä ja järjestöiltä ostettavia palveluja oikein, Laitinen jatkaa HALIN tiedotteessa.

HALIn kyselyyn vastasi 90 ikääntyneiden ympärivuorokautista palveluasumista tuottavaa yritystä ja järjestöä, jotka työllistävät yhteensä 33 653 työntekijää Suomessa. 

”Ajattelin, että nyt pitää ajatella itseäni”

Weeman toimi äitinsä perustaman Vilinan yrittäjänä kahdeksan ja puolen vuoden ajan. Hän myöntää, että käsitys yrittäjyydestä ehti tänä aikana muuttua.

– Alalle tuli koko ajan uusia vaatimuksia ja jotenkin toiminnan edellytykset tiukkenivat. Yrittämisen viimeiset pari vuotta olivat helpompia, koska asiakaspaikat olivat täynnä. Ensimmäiset kuusi vuotta olivat haasteellisia, koska asukkaita ei ollut riittävästi. Tämä toi omat haasteensa yrityksen taloudelliseen puoleen.

Yrittäjämediat vieraili Hoivakoti Vilinassa vuoden 2019 keväällä.

Päätös kypsyi hiljalleen. Weemanin mukaan hän alkoi miettiä asiaa paitsi omasta, myös yrityksen näkökulmasta. 

– Ajattelin, että nyt pitää ajatella itseäni ja aloin miettiä, voisiko joku muu jatkaa yrityksen toimintaa ja olisiko jollain toisella isommat hartiat kehittää yritystä.

Hoitajamitoitus voi pahentaa tilannetta

Hoiva-alan yritysten taloudellinen tilanne uhkaa pahentua entisestään hoivan henkilöstömitoituksen kiristyessä. Vuoden 2020 syksyllä astui voimaan laki, joka määrittelee hoitajamitoituksen. Lain mukaan henkilöstömitoitus on vähintään 0,7 työntekijää asiakasta kohti. 

Mitoitus nousee asteittain siten, että kuluvan vuoden alusta alkaen hoitajia on oltava vähintään 0,6 per asiakas. Siirtymäaika päättyy 1.4.2023, jolloin vaatimus on vähintään 0,7 työntekijää yhtä asiakasta kohden.

HALIn mukaan 0,7-mitoitus lisää hoivakotien henkilöstökustannuksia noin 20 prosenttia. Tämän lisäksi kiristyvät vaatimukset nostavat ylityö-, henkilöstövuokraus- ja hälytysrahakuluja.

Eija Weeman työskentelee tällä hetkellä sairaanhoitajana Liperin kunnan kotihoidossa. Hän myöntää, että yrityksen lopettaminen toi mukanaan myös haikeutta, mutta nyt ajatukset ovat vain palkkatyössä.

– Yrittäjyys on tällä hetkellä poissuljettu vaihtoehto, hän myöntää.

Pauli Reinikainen