YRITTÄJÄ, tule mukaan omiesi pariin! Liity Yrittäjiin.

Kaivinkoneyrittäjä puhuu suunsa puhtaaksi yksinyrittäjän arjesta – Kritiikkiä korttikoulutuksista: ”Monesti tuntuvat rahastukselta”
Yksinyrittäjä Matti Janhonen ei tee enää tuplavuoroja ja kiittelee, että on saanut aina apua ikäviin paperitöihin.
Pitkän linjan yksinyrittäjä Matti Janhonen, 60, vastaa puhelimeen työn touhusta. Töitä riittää niin paljon kuin ehtisi tehdä, ja Janhonen todella tekee. Lähipiirissä hänet tunnetaan työnarkomaanina.
Vuodesta 1989 lähtien Jyväskylän seudulla yrittäjänä toiminut Janhonen on koko uransa tehnyt töitä samalla alalla, kaivinkoneurakoitsijana. Sitä ennen hän teki palkkatöitä monessa eri työssä, muun muassa huoltoasemalla ja kodinkoneliikkeessä.
– Joskus liikkeessä oli hiljaista heinäkuussa niin ajattelin, että ostanpa kaivinkoneen. Siitä se lähti.
Janhonen oli suorittanut maanrakennuskoneen kuljettajan tutkinnon alle parikymppisenä, joten koneen ohjaimissa istuminen oli valmiiksi tuttua.
Koneurakointi Janhonen Oy:n yrittäjä on ollut koko uransa ajan yksinyrittäjä. Miehen mukaan kyseessä on ollut tietoinen valinta.
– Ei ole ollut kiinnostusta kasvattaa yritystä eikä toisaalta halua palkata ketään. On riittänyt, että töitä on tarpeeksi itselleni, vaikka varmasti monesti olisi ollut töitä toisellekin. Näin toimiessa on ollut vähemmän stressiä toisen työllistämisestä. Oma hankaluus siinä kuitenkin on, yrittäjä kertoo.

”Kurssit tuntuvat turhilta”
Viime vuosina Janhonen on kuitenkin aika ajoin stressaantunut, sillä kaikenlainen paperityö on lisääntynyt.
– Rouva tekee ne suurimmaksi osaksi. Hänkin tosin ”valittaa”, kun on kaikenlaista täytettävää, Janhonen sanoo ja tarkentaa, että suurimman osan paperihommista tekee tilitoimisto, mutta oma puoliso tekee alustavan työn.
– Onneksi olen naimisissa, muuten olisi ehkä pitänyt palkata joku tekemään niitä hommia tai sitten olisin lopettanut ajat sitten. Paperityöt eivät ole yhtään minun juttuni.
Yrittäjä kritisoi etenkin tiukkoja vaatimuksia erilaisten pätevyyskorttien suorittamisessa.
– Säännöllisesti pitää hommata jokin kortti. On tieturvaa ja työturvaa. Jos minulla olisi ammattiajossa kuorma-auto, pitäisi suorittaa kuorma-autokorttiin liittyviä kursseja. Monesti kurssit tuntuvat turhilta ja suoranaiselta rahastukselta. Mutta onhan se varmasti hyvää bisnestä, kun ei kortin suorittajan tarvitse edes mennä paikan päälle.
Puskaradio toimii erinomaisesti
Varsinaista markkinointia Janhonen ei ole koskaan tehnyt. Hän on luottanut puskaradion voimaan ja se onkin toiminut varsin hyvin.
– Puskaradio on yksinyrittäjälle tärkein kanava. Asiakkaita tulee kollegoiden ja timpuriporukoiden kautta. Kai se on sitten sitä verkostoitumista. Kun menen uudelle työmaalle, sieltä tulee aina uusia tuttuja ja tapaan samanhenkistä porukkaa, jotka suosittelevat eteenpäin. Kaikkien kanssa ei pärjää, mutta yleensä olen pärjännyt.
– Toivotaan, että työt on tehty niin hyvin, että niitä suositellaan, Janhonen sanailee.
Hankasalmella asuva yrittäjä tekee lähinnä rakennusten pohjia ja erilaisia pihatöitä. Kalustoon kuuluu kaksi kaivinkonetta, isompi ja pienempi. Investointeja pitäisi tehdä, mutta Janhonen vielä epäröi niiden suhteen.
– Ei yhtään huvittaisi. Kaivinkone pitäisi pikku hiljaa vaihtaa, mutta vielähän tämä vanha toimii.
Ei enää töitä ihan joka päivä
Nykyisin Janhonen aloittaa työt seitsemän maissa ja lopettelee viimeistään kuudelta. Toisin oli nuorempana, jolloin hommat alkoivat viideltä ja päättyivät vasta yhdentoista aikaan illalla.
– Onneksi en enää tee töitä joka päivä. En viitsi eikä huvita tehdä niin pitkiä päiviä.
Niin sanottu tavallinen työviikko on kuitenkin kaukana Janhosen työrytmistä, sillä hän tekee töitä viitenä arkipäivänä ja monesti myös viikonloppuisin.
– Jos on huono keli niin voin mennä töihin, mutta jos on hyvä keli niin lähden rannalle tai omiin hommiin. Töitä olisi kyllä jokaiselle päivälle. Tällä hetkellä jonossa on muutama työmaa.
Eläkeasiat hanskassa
Janhonen ei liiemmin ole vielä miettinyt eläkkeelle siirtymistä, mutta eläkeasiansa hän on hoitanut kuntoon. YELin lisäksi hän on maksanut itselleen vapaaehtoista eläkevakuutusta.
– Saisin sieltä rahat jo, mutta jatkoin sopimusta enkä ruvennut nostamaan rahoja vielä, mies kertoo.
Yksinyrittäjä on jo pidemmän aikaa toivonut YEL-järjestelmän uudistamista.
– Jos yrittäjä sattuu kuolemaan ennen kuin saa eläkettä, YELiin maksetut rahat jäävät sinne. Olen ollut aina uudistamisen kannalla, mutta olen toki maksanut, enkä ihan pienintä mahdollista määrää. Paljon ylimääräistäkään en ole halunnut maksaa. Mieluummin olen säästänyt eläkevakuutukseen ja sitten on vähän muitakin sijoituksia.
– Ei ole pelkoa siitä, etten selviäisi eläkepäivillä, jos maailman tilanne ei muutu hirveästi, Janhonen jatkaa.
Opit nuorille
Hankasalmelaisyrittäjällä on selkeä viesti niille nuorille, jotka ovat suuntautumassa kaivinkonealalle.
– Onneksi nuoria tulee koko ajan. Onhan tämä vähän raskasta työtä tavallaan. Helpommallakin rahansa saa, mutta on tässä hyvätkin puolensa kuten mukavat työkaverit. Toisaalta työ on myös melko itsenäistä.
Yrittäjän työssä Janhonen pitää huonona puolena sitä, että lomia on hankala pitää kesäisin.
– Yksinyrittäjä ei saa mistään rahaa, jos kaivinkone ei pyöri. Talvella töitä on vähemmän, joten lomat täytyy pitää silloin. Itselläni kesän tulot ovat toistaiseksi riittänyt talven yli. Varsinaisesti en ole katsellut työmaita talvisin, vaikka vehkeet ovat lähtövalmiina. Lähinnä huollan koneita ja lämmitän tupaa talvisin.
Vinkkaa meille juttuaihe!

Pauli Reinikainen
pauli.reinikainen@yrittajat.fi