15.6.2018 klo 15:02
Uutinen

Kesäoppisopimus on hyvä juttu kaikille!

Yritykset ovat solmineet runsaasti kesäoppisopimuksia, koska uuden lain mukaan lyhyetkin oppisopimukset ovat nyt mahdollisia.

Ammatillinen koulutus uudistui vuoden 2018 alussa. Uudistusten tavoitteena on tehdä ammatillisesta koulutuksesta joustavampi ja työelämälähtöisempi.

Keskeisimpiä muutoksia uudistuksessa ovat koulutussopimuksen käyttöönotto, oppisopimusten joustavammat kestot, tutkintojen määrän vähentyminen ja rahoituksen muutokset.

Oppisopimuksessa keskeisimpiä muutoksia on se, että oppisopimuksen voi jatkossa solmia kokonaisen tutkinnon sijasta myös tutkinnon osiin tai sitä pienempiin kokonaisuuksiin. Aiemmin oppisopimukset on miltei poikkeuksetta solmittu kokonaiseen tutkintoon.

Se on tarkoittanut perustutkinnoissa (esimerkiksi merkonomit, lähihoitajat, kiinteistönhoitajat, kokit ja tarjoilijat) 2–3 vuoden sitoutumista niin työnantajalle kuin opiskelijalle. Uudistusten myötä sopimuksia voidaan siis solmia lyhyemmiksikin ajoiksi. Oppisopimuksen kesto riippuu siitä, mitä opiskelija opiskelee ja millaisia työtehtäviä hän pystyy työpaikalla tekemään ja myös siitä, millaiset resurssit työnantajalla on tarjota töitä ja työpaikalla tapahtuvaa ohjausta.

Oulun suunnalla tekniikan alan sopimuksia

Ammatillisen koulutuksen uudistuksen mukanaan tuomat joustot oppisopimuksessa tarjoavat loistavan mahdollisuuden hyödyntää oppisopimusta myös kesätöissä. Useat koulutuksen järjestäjät ja yrittäjät ovat tarttuneet tähän mahdollisuuteen.

Oulun seudun ammattiopisto OSAOn yksikön johtaja Virpi Spangarin mukaan OSAOn kesäoppisopimusten määrä tulee olemaan n. 130–150. Sopimuksia on solmittu Pohjois-Pohjanmaan alueella ja erityisesti Oulun seudulla.

– Tähän mennessä on tehty useita perustutkintojen oppisopimuksia. Määriin vaikuttaa koulutusalan koko ja tietysti työvoiman kysyntä ylipäätään. Erilaiset tekniikan alan perustutkinnot ovat hyvin edustettuina kesäoppisopimuksissa, Spangar kertoo.

Tekniikan alan tutkintoja ovat muun muassa rakennusala, maanrakennuskoneen kuljetus, sähköautomaatio, logistiikka, sähkö- ja energiatekniikka, talotekniikka ja putkiasennus.

– Sopimuksia on tehty myös metsäalan perustutkintoon (metsäkoneenkuljettaja) ja liiketalouden perustutkinnoissa myyjille. Puutarhatalouteen ja hotelli-, ravintola- ja cateringalalle on tehty yksittäisiä oppisopimuksia kesätyön ajaksi, Spangar kertoo.

Seinäjoella eniten sote-alan sopimuksia

Seinäjoen koulutuskuntayhtymä Sedussa kesäoppisopimuksia on solmittu yhteensä noin 50. Eniten kesäoppisopimuksia on solmittu sosiaali- ja terveysalan perustutkintoon, johon niitä on tehty 20 kappaletta.

Toiseksi eniten Sedussa on tehty kesäoppisopimuksia hotelli-, ravintoja ja cateringalan tutkintoon. Yksittäisiä sopimuksia on tullut metsäalalle, logistiikkaan, matkailualalle, rakennusalalle sekä sähkö- ja automaatiotekniikan perustutkintoon.

Miten työnantajat on saatu vakuutettua kesäoppisopimuksen hyödyllisyydestä itselleen?

Yrityspalvelupäällikkö Satu Ahopelto Sedusta kertoo, että työelämälle kesäoppisopimuksista on tiedotettu yrityskäynneillä oppilaitosten kanssa yhdessä järjestetyissä infotilaisuuksissa. Lisäksi Sedu on lähettänyt työnantajille laajalla jakelulla sähköisen uutiskirjeen asiasta ja julkaissut kirjoituksia teemasta yhteistyössä Etelä-Pohjanmaan Yrittäjien ja Kauppakamarin kanssa.

– Olimme myös mukana Huvivaltio Powerparkin uusille kesätyöntekijöilleen järjestämässä perehdyttämispäivässä, jossa oli n. 300 Powerparkissa kesätyönsä aloittavaa nuorta, Ahopelto kertoo.

Työnantajat ovat Ahopellon mukaan suhtautuneet kesäoppisopimuksiin pääsääntöisesti positiivisesti.

– Monet työnantajat kokevat hyvänä sen, että opiskelijan opinnot etenevät kesätöiden aikana. Esimerkiksi valtakunnallisessa Pihlajalinna-konsernissa on meidän alueella käynnistynyt useita kesäoppisopimuksia ja työnantajan näkökulmasta on erittäin hyvä, että kesätöiden aikainen opiskelu on tavoitteellista, koska siten he saavat opiskelijat nopeammin tuottavaan työhön, Ahopelto lisää.

Kotkan suunnalla 200 sopimusta

Kotkan-Haminan seudun koulutuskuntayhtymä Ekamissa kesäoppisopimuksia on solmittu peräti 200. Niitä on solmittu niin nuorille kuin aikuisemmillekin opiskelijoille. Kesäoppisopimuksia on Ekamissa tehty lähihoitajille, prosessiteollisuuteen, sähköasentajille, autoalalle, liiketalouden alalle ja hotelli- ja ravintola-alalle.

Ekamin koulutussuunnittelija Susanna Eerola kertoo, että työnantajat ovat lähteneet prosessiin hyvin mukaan.

– Mutta olemme kyllä tehneet sen eteen paljon myyntityötä koko kevään ajan! Ajatus kesäoppisopimuksesta on pitänyt myydä niin työnantajille kuin opettajillekin. Hyvä tulos näissä on edellyttänyt yrittäjien ja työnantajien tiedotusta ja henkilökohtaisia keskusteluja, infotilaisuuksia ja käytäväkeskusteluja, Eerola painottaa.

Kesäoppisopimukset ovat siis ottaneet hyvin tuulta purjeisiinsa. Toivottavasti jo ensi kesänä niiden tekemisen mahdollisuus on tiedossa kattavasti eri puolilla Suomea.

Terhi Haapaniemi

terhi.haapaniemi@yrittajat.fi

Kirjoittaja on Suomen Yrittäjien ammatillisen koulutuksen asiantuntija