5.6.2020 klo 11:02
Uutinen

Kolme huippupuhelinta kokeilussa: Samsung vahvoilla yrityskäytössä – Häiritseekö Huawein googlettomuus?

Kevät toi päivityksen suosikkivalmistajien älypuhelinmallistojen huipulle. Kokeilimme Samsungin, OnePlussan ja Huawein lippulaivamalleja. Yrityskäyttäjälle Samsung tarjoaa parhaan vaihtoehdon.

Älypuhelinmarkkinoilla eletään mielenkiintoista aikaa, sillä Yhdysvaltojen viime vuonna Huaweille langettamat kiellot ovat poistaneet Googlen palvelut kiinalaisvalmistajan uusimmista puhelimista. Näin on myös Huawei P40 Pron kohdalla. Osa käyttäjistä on joutunut totuttelemaan Huawein omiin vastineisiin. Samaan aikaan Googlen palveluiden puuttuminen on tehnyt joidenkin tuttujen sovellusten käytön mahdottomaksi. Googlen palvelut on korvattu Huawein omilla Mobile Services -palveluilla ja App Gallery -sovelluskaupalla.

Huawein vetovoima ei ole voinut olla kärsimättä Yhdysvaltain päätöksistä. Eniten rajoituksista on haittaa Googlen sijaintipalveluiden menettämiselle. Google Maps ei ole suoraan asennettavissa P40 Prolle. Osa sovelluksista on ladattavissa suoraan yritysten omilta sivuilta tai esimerkiksi Amazonin AppStore -sovelluskaupasta. Sovellusten etsiminen eri paikoista ei ole kuitenkaan kovin mieluista puuhaa. Lisäksi käyttäjän kannattaa pitää mielessä, että kolmansien osapuolten sovelluskaupat eivät välttämättä ole tietoturvan kannalta suositeltavia latauspaikkoja.

Sijaintipohjaiset pelit eivät rajoitteen takia toimi puhelimessa, mikä voi olla joillekin käyttäjille syy olla ostamatta Huawein puhelinta. Huawei tarjoaa omassa sovelluskaupassaan karttasovelluksia, joista lähimmäs Google Mapsin tasoa yltää Here -karttapalvelu. P40 Prossa ei ole esiasennettuna ainuttakaan karttasovellusta.

P40 Pro käyttää Huawein omaa verkkoselainta, joka toimii kiitettävästi. Vaihtoehtoisia selaimia löytyy kyseisten julkaisijoiden verkkopalveluista.

Huawei on mainostanut AppGalleryn valikoiman lisääntyneen, mutta tässä vaiheessa tarjonta on luonnollisesti jäljessä Google Play -kaupasta. Aika näyttää, miten tarjonta kasvaa.

Suomalaisten käyttäjien onneksi Huawei tarjoaa sovelluskaupassaan muun muassa Yle Areenan ja Forecan sääpalvelun sekä Kauppalehden ja Ilta-Sanomien palvelut. Ulkomaalaisista suosikkisovelluksista ovat tarjolla muun muassa Snapchat, Twitter, Tinder ja TikTok. Uusimpia tulokkaita AppGalleryyn ovat Foodora, Smartum Pay, Finnair ja Tori. Yksi pahimmista puutteista on Facebookin sovelluksen puuttuminen. Sen voi ladata Facebookin verkkosivuilta.

AppGalleryn valikoimien lisääntymistä seurannut SuomiMobiili -verkkopalvelun perustaja Eero Salminen kertoo, että sovellusmäärä on kasvanut tähän asti melko hitaasti.

– Eniten olen kaivannut globaaleja sovelluksia kuten Whatsappia. Myös pankkisovellukset puuttuvat kaupasta. Kyselin pankeilta asiasta helmikuussa, eikä sovellusten tuominen AppGalleryyn ollut pankeilla ajankohtaista.

Salmisen mukaan etenin Euroopassa Googlen palvelut ovat käyttäjille tärkeässä roolissa.

– Nyt Huawein osalta haasteena on, että kuluttaja joutuu näkemään ison vaivan hakiessaan sovelluksia kolmansien osapuolten sivuilta. Kaikkien sovellusten kohdalla ongelmia ei ole, mutta tosiasia on, että moni sovellus käyttää Googlen rajapintoja, jolloin kehittäjät joutuvat optimoimaan sovelluksensa Huawein puhelimille sopiviksi. En usko, että kaikki sovelluskehittäjät olisivat ainakaan kevein perustein innokkaita ylläpitämään sovellustaan kolmannella ekosysteemillä. Tällä hetkellä Huawein tilannetta sovelluspuolella voi verrata jopa Windows Phoneen, mutta on kuitenkin hyvä huomata, että Huawein toteutus pohjautuu Androidiin, eikä sovelluksien optimoiminen Huaweille ole yhtä suuri projekti, Salminen jatkaa.

AppGallery sisältää 18 sovelluskategoriaa, joihin lukeutuvat muun muassa uutiset, viihde ja sosiaalinen media.

Mobiili.fi kertoo P40 Pron testiartikkelissaan, että Googlen palvelut ovat asennettavissa myös P40 Prolle, mutta aloittelijalta se ei välttämättä onnistu. Muutenkaan kyseinen ”kikkailu” ei välttämättä ole ostajan toiveissa. Vielä enemmän näpertelyä vaatii sijaintipohjaisten Google-sovellusten asentaminen. Mobiili muistuttaa, että Google todennäköisesti tukkii porsaanreikiä sitä mukaa, kun niitä ilmenee.

Kaiken kaikkiaan Google-palveluiden puute ei välttämättä ole ongelma läheskään kaikille käyttäjille muutoin kuin yksittäisten sovellusten kohdalla.

Kaunista katsottavaa

Kokeilussamme oli Huawei P40 Pron ohella OnePlus 8 Pro ja Samsung Galaxy S20 5G. Kyseiset puhelimet tukevat uusimpia 5G-verkkoja lukuun ottamatta Huaweita, jonka testiversio ei ollut 5G-malli.

Ulkoisesti älypuhelimia yhdistää kaunis ulkokuori. Älypuhelinten värimaailma on muuttunut muutaman vuoden takaisesta harmaasta ja mustasta värikkäämpään suuntaan. Kolmikosta erottuu edukseen etenkin OnePlus, joka tarjoaa näyttävän mattapinnan, joka kerää kirkasta lasipintaa selvästi vähemmän sormenjälkiä.

Mattapinnan värivaihtoehdot ovat vihreä ja sininen, joista molemmat ovat varsin onnistuneita. Kiiltävämpää makuun on tarjolla musta. Kokeiluumme valikoitunut Huawei P40 Pron kristalliväri on näyttävä ja joukosta erottuva. Valon taittuessa takakanteen puhelin näyttää parhaat puolensa.

Kokeiluun saamamme Samsungin taivaansininen värivaihtoehto on sekin kaunis.

Kokonsa puolesta Samsung Galaxy S20 5G sopii pienempäänkin käteen. Sen näyttö on 6,2-tuumainen. Samsungin valikoimassa on myös isokokoisempi Galaxy S20+ -malliversio niille, jotka haluavat isomman näytön (6,7 tuumaa). Testissä pienempi koko oli positiivinen yllätys, sillä näyttöä pystyy käyttämään yhdellä kädellä siten, että peukalo yltää puhelimen alakulmaan. Useimmissa nykypuhelimissa tämä ei onnistu.

Lasipintaiset Huawei ja Samsung ovat kädessä selvästi liukkaamman tuntuisia kuin OnePlus. Käyttäjän kannattaakin suojata ne sopivalla suojakuorella.

Jokaisesta puhelimesta henkii huolellinen viimeistely, mikä on toki toivottavaa tämän hintaluokan laitteilta. Painikkeet tuntuvat jämäkän laadukkailta. Samsungin näytön muita terävämpi reuna tuntuu kuitenkin selvästi kädessä. OnePlussassa ja Huaweissa tuntuvaa reunaa ei ole. Toisaalta OnePlus 8 Pro kärsii ajoittain pyöristetyn näytön aiheuttamista virhepainalluksista.

Huaweissa ja Samsungissa äänenvoimakkuuden säätimet ovat puhelimen oikeassa reunassa. OnePlus on sijoittanut säätimen vasemmalle puolelle, mikä miellyttänee vasenkätisiä käyttäjiä. OnePlussan oikeasta reunasta löytyy liukukytkin, josta voi säätää puhelimen hetkessä äänettömään tilaan. Ratkaisu on tuttu Applen iPhoneista.

Kaunista katsottavaa ovat myös puhelinten näytöt. OnePlus ja Samsung erottuvat joukosta näytön 120 hertsin virkistystaajuudellaan. Käytännössä kohonnut virkistystaajuus sulavoittaa liikkeitä ja tekee esimerkiksi pelaamisesta sulavampaa. Huawein näyttö on niin ikään erinomainen, vaikka jääkin virkistystaajuudessa 90 hertsiin.

Kameratekniikan ilotulitusta

Kameroiden kennojen koon kasvaminen ja samaan aikaan puhelinten yleisilmeen hoikistuminen on pakottanut valmistajat palaamaan puhelimesta ulkoneviin kameramoduuleihin. Huipputasoiset kamerat eivät enää yksinkertaisesti mahdu puhelimeen siten, että puhelimen takaosa jäisi tasaiseksi pinnaksi.

Ratkaisu ei ole kaunein mahdollinen, mutta moni käyttäjä antaa sen mielellään anteeksi kuvien laatua tarkkaillessaan. Huawei on edelleen kärkikastissa, mitä tulee kameran tekniseen tasoon. Neljä takakameraa tarjoavat optisella kuvanvakaajalla varustetun 50 megapikselin pääkameran, 40 megapikselin ultralaajakulmakameran, 12 megapikselin periskooppitelekameran sekä 3D-syvyyskameran.

Huawei P40 Pron hämäräkuvausominaisuuksia ei ole turhaan kehuttu kansainvälisissä arvioissa. Hämäräkuvaaja saattaa hämmästyä, koska puhelimen kamera kerää kuvaan riittävästi valoa jopa tilanteissa, joissa ihmissilmä näkee enimmäkseen pelkkää mustaa.

OnePlus 8 Prossa on niin ikään neljä takakameraa, joista pääkameran ja ultralaajakulmakameran kennoissa on 48 megapikseliä. Telekamera tarjoaa kahdeksan megapikselin kennon. Lisäksi takapuolelta löytyy viiden megapikselin värisuodinkamera, jonka tehtävä on petrata kuvien värimaailmaa. Pron erikoisuutena on makrokuvausmahdollisuus ultralaajakulmakameralla vain kolmen sentin päästä kohteesta. Telekamerassa on kolminkertainen optinen zoom.

Samsungin vastine ei kalpene vertailussa. Galaxy S20 5G:ssä takakameroita on kolme. Pääkamerassa on 12 megapikselin kenno. Sitä tukee niin ikään 12 megapikselin ultralaajakulmakamera. Kolmas kamera on optisella vakaajalla varustettu 64 megapikselin telekamera. Pieni miinus tulee siitä, ettei telekamera sisällä optista zoomia. Sellaista kaipaavalle Samsungin S20 malliston huipulta löytyy Ultra-malli, joka tarjoaa 10-kertaisen optisen zoomin.

Jokainen puhelin tarjoaa korkealaatuisen kamerakokoonpanon. Jos kyseessä ei ole ammattikuvaaja tai ahkerasti harrastuksekseen kuvaukseen perehtynyt käyttäjä, suuria eroja kameroiden kuvanlaadun välillä on vaikea löytää.

Käyttäjä saattaa hämmästyä siitä, miten zoomaustoiminto on kehittynyt nykyaikaisissa älypuhelimissa. Kokeilimme toimintoa Huawei P40 Prolla.

Laajakulmakameralla otetussa kuvassa terassilla näkyy öljypurkki. Optinen zoom tarkentaa terävästi suhteellisen lähelle, mutta 30-kertaisella digitaalisella zoomauksella katsoja voi lukea tekstin öljypurkin kyljestä. Etäisyyttä kuvauspaikasta kohteeseen on noin 7 metriä.

On selvää, että digitaalisen zoomauksen tarkkuus ei ole paras mahdollinen, mutta riittävän tarkka vaikkapa laiskan miehen suurennuslasiksi.

Vanhat tutut haasteet

Akun kesto ei ole koskaan ollut älypuhelinten parhaita puolia. Pääsääntöisesti älypuhelimen aktiivinen käyttäjä joutuu lataamaan puhelimensa päivittäin, osa jopa useammin. Näin on keskimäärin kaikkien kolmen testipuhelimen kanssa, etenkin jos ne ovat raskaassa sovelluskäytössä. Onneksi myös puhelimen lataus on nopeaa: OnePlus 8 Pro ja Samsung Galaxy S20 5G latautuvat tyhjästä täyteen noin tunnissa. Akun kestoa voi pidentää ruuvaamalla asetuksista näytön resoluutiota alaspäin tai muilla kotikonsteilla kuten näytön kirkkautta säätämällä tai esimerkiksi kytkemällä bluetoothin pois päältä.

Huawei P40 Prolla käyttäjä voi päästä lähelle kahden päivän akunkestoa, mutta silloin käyttö on jo selvästi hillitympää. Lataus käy erittäin nopeasti, sillä puhelimen akku latautuu tyhjästä täyteen jopa vain 50 minuutissa. Mielenkiintoisena lisäominaisuutena P40:ssa on älykäs lataus, jossa lataustehoa vähennetään yön aikana niin, että akun lataus saavutetaan vasta hetkeä ennen heräämistä. Tämä pïdentää akun käyttöikää.

Samsungilla valttikortti yrityskäyttäjille

Samsungin valttikorttina ovat etenkin yrityskäyttäjille tärkeät tietoturvaominaisuudet. Know-sovelluksen avulla käyttäjä voi koota haluamansa tiedot suojattuun kansioon. Knox huolehtii myös virustorjunnasta ja estää hakkerien pääsyt arkaluontoisiin tietoihin. Knoxiin luotetaan valtionhallinnon tasolla, sillä 29 eri valtiota on sertifioinut sen käyttöönsä, mukaanlukien Suomen viestintäviraston kyberturvallisuuskeskus. Know on esiasennettuna puhelimeen.

Yrityksen kannalta hyötyä on myös Knox Mobile Enrollment -ominaisuudesta. Sen ansiosta yritys voi ottaa laitteet käyttöön siten, että sovitut asetukset ja ohjelmistot latautuvat laitteisiin ilman käyttäjän toimenpiteitä. Knoxin ansiosta yrityksen arvokas data voidaan erottaa omaan työtilaansa, johon pääsee käsiksi vain etukäteen määritellyllä tunnistautumistavalla.

Mikä puhelin kannattaa valita?

Jos Huawein Google-rajoitteet eivät häiritse, P40 Pro on erinomainen valinta etenkin valokuvauksesta kiinnostuneelle käyttäjälle. Kokonaisuutena kiinnostavammaksi nousee tyylikäs OnePlus 8 Pro. Samsung sen sijaan on vahva tekninen suorittaja, jonka etuna ovat yrityskäyttäjälle tärkeät tietoturvaominaisuudet.

Eero Salmisen valinta kohdistuu OnePlussan uutuuspuhelimeen.

– Näistä kolmesta valitsisin OnePlus 8 Pron, koska puhelimen oma käyttöliittymä on oikeasti sulava ja toimiva. Lisäksi puhelimen kamerat ovat tarpeeksi hyvät useimmille käyttäjille.

Puhelimen pisteitä nostavat vesitiiviys ja langaton lataus, jotka ovat aikaisemmin puuttuneet valmistajan puhelimista. Hinnaltaan OnePlus 8 Pro on hieman edullisempí verrattuna Samsungiin ja Huaweihin.

Pelkästään kameroita vertailtaessa Salmisen valinta kääntyisi kuitenkin Huaweihin.

– Kameraosaamisessa Huawei on edelleen vahvin tästä joukosta. Puhelimessa on varmasti yksi tämän heten parhaista kameroista. Lisäksi se tarjoaa optista zoomia enemmän kuin Samsung Galaxy S20 5G ja OnePlus 8 Pro. Olen itse pitänyt paljon myös Huawein kameran hämäräkuvausominaisuuksista.

Ominaisuudet pähkinänkuoressa

Huawei P40 Pro

Näyttö: 6,58 tuumaa, resoluutio 2640×1200 pikseliä.

Kamerat: 50 megapikselin Ultra Vision -pääkamera 23 mm polttovälillä ja optisella kuvanvaakajalla, 40 megapikselin ultralaajakulmakamera 18 mm polttovälillä, 12 megapikselin periskooppitelekamera 125 mm polttovälillä 5x optisella zoomilla ja optisella kuvanvakaajalla, 3D ToF -syvyyskamera.

Videokuvaus: 4K-kuvaus 30 tai 60 ruudun sekuntinopeudella, 7680 fps -hidastuskuvaus 720p-tarkkuudella.

Etukamera: 32 megapikseliä.

RAM-käyttömuisti: 8 gigatavua.

Sisäinen tallennusmuisti: 128 tai 256 gigatavua.

Akku: 4200 milliampeerituntia, tuki pikalataukselle ja langattomalle lataukselle.

Paino: 203 g.

Hinta: 1049 euroa.

OnePlus 8 Pro

Näyttö: 6,78 tuumaa, resoluutio 3168×1440 pikseliä.

Kamerat: 48 megapikselin pääkamera optisella kuvanvaakajalla, 48 megapikselin ultralaajakulmakamera, 8 megapikselin telekamera 3x optisella zoomilla ja optisella kuvanvakaajalla, 5 megapikselin värisuodinkamera.

Videokuvaus: 4K-kuvaus 30 tai 60 ruudun sekuntinopeudella, 240 fps -hidastuskuvaus 1080p-tarkkuudella.

Etukamera: 16 megapikseliä.

RAM-käyttömuisti: 8 tai 12 gigatavua.

Sisäinen tallennusmuisti: 128 tai 256 gigatavua.

Akku: 4510 milliampeerituntia, tuki pikalataukselle ja langattomalle lataukselle.

Paino: 199 g.

Hinta: 999 euroa (8 Gt + 256 Gt).

Samsung Galaxy S20 5G

Näyttö: 6,2 tuumaa, resoluutio 3200×1440 pikseliä.

Kamerat: 12 megapikselin pääkamera optisella kuvanvaakajalla, 64 megapikselin telekamera optisella kuvanvakaajalla ja 3X hybridizoomilla, 12 megapikselin ultralaajakulmakamera, 3D ToF-syvyyskamera.

Videokuvaus: 8K-kuvauksen tuki. 4K-kuvaus 60 ruudun sekuntinopeudella.

Etukamera: 10 megapikseliä.

RAM-käyttömuisti: 12 gigatavua.

Sisäinen tallennusmuisti: 128 gigatavua.

Akku: 4500 milliampeerituntia, tuki pikalataukselle ja langattomalle lataukselle.

Paino: 186 g.

Hinta: 1049 euroa.

Teksti ja kuvat: Pauli Reinikainen

pauli.reinikainen (at) yrittajat.fi