Lauri ja Anni Vuohensilta tekevät nyt vähemmän töitä ja enemmän muita juttuja arjessaan.
4.8.2022 klo 14:08
Uutinen

Lauri Vuohensilta toteutti tavoitteen, josta moni haaveilee: muutama tunti töitä viikossa, mutta yritys takoo tulosta

Lauri Vuohensilta on tehnyt kuusi vuotta töitä YouTube-kanavansa eteen vaimonsa Annin kanssa. Nyt hänellä on taloudellisesti mahdollisuus tehdä töitä 15 tuntia viikossa. Rauhallisempi arki on vaatinut totuttelua ja monenlaisia pohdintoja.

Lauri ja Anni Vuohensilta ovat menestyneet YouTube -kanavillaan Hydraulic Press Channel ja Beyond the Press. Alun perin Vuohensillat tekivät videoita siitä, miten tavarat menevät rikki, kun niitä pistää hydrauliprässiin.

Lauri Vuohensilta on nyt 35-vuotias ja Anni 31-vuotias. Pariskunta alkoi tehdä videoita harrastuksenaan vuonna 2015, mutta suuri yleisö löysi videot vuonna 2016. Siitä alkoi ammattimainen videotuotanto ja yrityksen nousujohteinen menestys.

Hydraulic Press Channel on kanavista suositumpi, ja sillä on 3,18 miljoonaa tilaajaa. Beyond the Press -kanavalla on 740 000 tilaajaa.

Lue parin tarina vuonna 2019 julkaistusta jutusta.

Muutaman vuoden projekti

Kuuden työntäyteisen vuoden jälkeen Vuohensiltojen yritystoiminta on sellaisessa vaiheessa, että liiketoiminta pyörii tuottavasti muutaman tunnin työpanoksella viikossa. Lauri Vuohensilta satsaa aikaansa brändin ja tulovirtojen ylläpitämiseksi muutaman videon tuotantoon ja editointiin viikossa, mikä vie noin 10 tuntia. Lisäksi hän tekee harrastusluontoisesti konsultointia ja toista Youtube-kanavaa vaihtelevia tuntimääriä.

Anni Vuohensilta hoitaa yrityksen Instagram- ja Tik Tok -tilejä sekä paperityöt. Hän on opiskellut yhteiskuntatieteiden kandiksi ja aloitti juuri vuoden kestävät kuvataideopinnot.

HPC Entertainment Oy:n kesäkuussa 2021 päättyneen tilikauden liikevaihto oli 493 000 ja liikevoitto 209 000 euroa. Pariskunnalla on lisäksi sijoitusasuntoja ja muuta sijoitustoimintaa.

LinkedIn-päivityksessään Lauri Vuohensilta kertoo päässeensä nykyiseen tilanteeseensa parin, kolmen vuoden tavoitteellisen pyrkimisen jälkeen pääasiassa karsimalla turhia hommia, ulkoistamalla ja hankkimalla passiivisia tulovirtoja.

– Huomasimme noin viisi vuotta sitten, että tämä tilanne on mahdollinen ja todennäköinen, kun oma markkinaosuus pysyy, liikevaihto kasvaa 20-30 prosenttia vuodessa ja pääomaa karttuu koko ajan enemmän. Liiketoiminta on tuottavaa, emmekä ole antaneet menojen nousta, Vuohensilta kertoo.

Taustalla on syvällisempi pohdinta siitä, kuinka kauan ympärivuorokautista sosiaalisen median tahtia jaksaa pitää yllä. Vuohensillat harrastavat pyöräilyä ja voimanostoa, mutta pääasiassa Vuohensilta on tehnyt viimeiset kuusi vuotta töitä.

– Pari, kolme vuotta sitten pohdin tavoitteen mielekkyyttä ja merkityksellisyyttä, ja lopputulema oli se, että tavoite on positiivinen asia. Minun liiketoimintani on helppoa ulkoistettavaa, eikä tämä kaikilla toimialoilla onnistuisi, hän toteaa.

Ystäviä, harrastuksia ja muuta elämää

Vuohensilta kertoi LinkedIn-päivityksessään päässeensä nykyiseen tilanteeseen ajankäyttönsä suhteen keväällä, mutta tilanne on vaatinut totuttelua.

– Keväällä ajattelin, että keksin jotain uutta liiketoimintaa syksylle. Mutta nyt kesän lomailun jälkeen on sellainen olo, että kaikki muu kiinnostaa enemmän kuin yritystoiminnan kehittäminen, joten jatketaan samalla linjalla, Vuohensilta kirjoittaa.

Puolessa vuodessa elämään on tullut takaisin harrastuksia, ystäviä ja muuta elämää, joka on jäänyt täydessä työntouhussa sivuun.

– Keväällä tuli vähän tylsää ja ajattelin, että alan tehdä töitä, mutta kun muita asioita alkoi tulla takaisin elämään, totesin, että tämähän on kivaa, Vuohensilta kertoo.

Vapaa-aikaa ei tarvitse suorittaa

Hän kertoo LinkedIn-päivityksessään, että elämän leppoistamiseen, down shiftaamiseen ja oravanpyörästä pois pääsemiseen on paljon oppaita ja materiaaleja, mutta siihen, mitä vapautuneella ajalla pitäisi seuraavaksi tehdä, ei olekaan ohjeita. Vuohensilta ei itse halua heti sännätä seuraavaan projektiin, eikä koe vapaaehtoistyötäkään omakseen.

– En koe olevani hyödyllisimmilläni vapaaehtoistyössä. Minulle on mielekkäämpää ja merkityksellisempää tuottaa suurempaa arvoa oman idean ja yrityksen kautta ja maksaa niistä veroja, Vuohensilta sanoo.

Oma kysymyksensä on sekin, tarvitseeko joutenoloa suorittaa tai etsiä sille syvällistä merkitystä. Toisaalta täydelliseen hedonismiin ja nautintojen metsästämiseenkin turtuu, ja se saattaa ohjata väärään suuntaan. Elämä ei voi olla vain ruusuilla tanssimista. Vuohensilta on asettanut itselleen tavoitteita urheiluharrastuksissa.

– Englannin kielinen termi hedonistic treadmill, eli mielihyvän juoksumatto, kuvaa sitä, että nautintojen perässä juokseminen ei tee sinusta onnellisempaa, vaan siihen menee vain jatkuvasti enemmän rahaa. On pidettävä huolta arjen ja elämäntyylin rakentamisesta.

Ei 40 tuntia viikossa -työtä

Yhden hyvän ohjenuoran Vuohensilta kuuli kanadalaisten sijoitusneuvojien Benjamin Felixin ja Cameron Passmoren Rational reminder -podcastista: sen sijaan, että miettii, mitä sitten tekisi, kun on tarpeeksi varallisuutta heittäytyä vapaalle, kannattaakin miettiä, mitä ei ainakaan halua.

– Ihminen haluaa todennäköisesti eri asioita 25- vuotiaana kuin 45- tai 55-vuotiaana. Muutos on jatkuvaa. On varmempaa miettiä, mitä ei ainakaan halua. Itse en halua tehdä 40 tunnin aikarangaistusta viikossa ja minulla on turvallinen olo, kun tiedän, ettei sitä tarvitse tulevaisuudessa tehdä.

Sitäkin kannattaa pohtia, kuinka pitkä tavoitejakso on mielekäs toteuttaa. Vuosikymmenien säästötalkoita Vuohensilta ei suosittele.

Kaikille joutenolo ei sovi. Osa tykkää yrittäjyydestä ja osa rahantekemisestä, eikä malta lopettaa.

Vuohensiltakaan ei välttämättä jatka nykyistä elämäntyyliään loputtomasti. Muutama liikeidea on kytenyt takaraivossa, mutta arjen kiireissä niitä ei ole ehtinyt toteuttaa. Hän on saanut myös pyyntöjä lähteä mukaan myös toisten ideoihin.

– Nyt otan pari vuotta löysemmin. Voihan olla, että alan tehdä YouTubeakin uudella innolla, hän pohtii.

Elina Hakola