Maankäyttö- ja rakennuslain muutostavoite on hyvä, mutta pk-yrittäjää hirvittää – Vaarana ketjuttaminen ja hintojen polkeminen

Hallitusohjelmassa on kaavailtu muutoksia maankäyttö- ja rakennuslakiin. Tavoitteena on selkeyttää rakentamisen vastuukysymyksiä.

Ympäristöministeriö on pyytänyt kommentteja kolmeen erilaiseen malliin sidosryhmiltä, myös Suomen Yrittäjiltä. Hahmotteluvaiheessa on ollut esillä kolme mallia siitä, miten vastuut tulisi järjestää.

– Kirjauksen taustalla on tavoite parantaa rakentamisen laatua. Tavoite on hyvä, mutta valittujen keinojen tulee olla oikeasuhtaisia, eri toimijoille tasapuolisia ja yrittäjyyttä tukevia. Kaupparekisterissä on noin 40 000 – 50 000 rakentamisen toimialalla olevaa yritystä, joista suurin osa on pk-yrityksiä. Sen vuoksi on tärkeää, että muutosten vaikutukset selvitetään tarkoin ja tehdään työllisyyttä ja yrittäjyyttä edistävää lainsäädäntöä, Suomen Yrittäjien lakiasioista vastaava päällikkö Tiina Toivonen sanoo.

Kolme mallia pöydällä

Ympäristöministeriö on valmistellut virkamiestyönä ja osana maankäyttö- ja rakentamislain uudistamishanketta kolme erillistä vaihtoehtoa toteuttaa hallitusohjelmakirjaus. Kahdessa ensimmäisessä vaihtoehdossa päävastuullinen toteuttaja, esimerkiksi pääurakoitsija, vastaisi lakiin tai sopimuksiin perustuen muiden hankkeessa olevien työn jäljestä. Kolmannessa vaihtoehdossa kaikki urakan osapuolet vastaisivat viiden vuoden ajan oman työnsä laadusta.

Ensimmäisessä lakiuudistuksen mallissa vastuu siirtyisi yhdelle päärakennuttajalle koko rakennushankkeesta. Kokonaisuuteen kuuluisi kaikki maanrakennustyöstä, betonin valamisesta, putkitöistä, ikkunoista ja ovista viherrakentamiseen.

Sama urakoitsija vastaisi reklamaatioista ja takuusta.

Pohjois-Suomen Sähkön yrittäjä Juha Lounatvuori ei pidä ensimmäisestä mallista ollenkaan. Hän toimii myös Suomen Yrittäjien rakennusvaliokunnan puheenjohtajana, mutta koska valiokunta ei ole laatinut omaa linjaa lakimuutosta koskien, hän puhuu tässä jutussa ainoastaan yrittäjän ominaisuudessa.

– Tässä mallissa on ongelmana se, että kukaan ei välttämättä halua ottaa vastuuta kaikista mahdollisista vaiheista ja toiminnoista. Yksi urakoitsija myös valitsisi kaikki urakoitsijat, jolloin vain muutamilla yrityksillä olisi mahdollisuudet toimia, Lounatvuori sanoo.

Ensimmäinen malli johtaisi hänen mukaansa nopeasti siihen, että isot rakennuttajat alkaisivat ketjuttaa toimijoita ja polkea hintoja.

– Se olisi aliurakoitsijoille nöyryyttävä tilanne, kun ei olisi sanottavaa, eikä vastuuta omasta työstään, Lounatvuori sanoo.

Toivonenkaan ei näe tätä mallia hyvänä.

– Päävastuullisen kokonaisvastuu voi olla pk-kentälle kielteisiltä vaikutuksiltaan merkittävä – jopa yllättävä. Kuten Ympäristöministeriön alustavassa vaikutusarvioinnissa on todettu, tarjoajien määrä. Sen vuoksi emme voi missään nimessä kannattaa tällaisia sääntelyvaihtoehtoja, Toivonen sanoo.

Paras malli: Jokainen vastaa työnsä laadusta itse

Toisessa mallissa rakennushankkeen päätoteuttaja ketjutettaisiin niin, että päävastuu siirtyisi hankkeen edetessä pääurakoitsijalta toiselle.

– En näe, että se olisi juuri parempi vaihtoehto. Kuka todellisuudessa vastaisi lopulta mistäkin? Yritykset joutuisivat edelleen tässä mallissa juoksupojan asemaan, Lounatvuori sanoo.

Kolmas malli olisi lähellä nykyistä tapaa, jossa päätoteuttaja vastaa esimerkiksi viranomaisasioista, työturvallisuudesta, veroista sekä siitä, ketä työntekijöitä ja yrityksiä työmaalla toimii.

– Paras vaihtoehto esitetystä malleista on, että jokainen vastaa oman työnsä laadusta. Tällä hillittäisiin isojen yritysten halukkuus puuttua pienten yritysten toimintaan sekä mahdollistettaisiin, että pk-yritysten on mahdollista pärjätä toimialalla, Toivonen toteaa.

Myös Lounatvuoren mielestä lain tavoite ja tarkoitus laadukkaamman rakentamisen aikaansaamiseksi on hyvä.

– Säätäisin nykyistä mallia sen sijaan, että kehitetään pääurakoitsijasta päävastuullinen kaikkeen. Jatkaisin esimerkiksi rakentamisen takuuaikaa yleistyneestä kahdesta vuodesta viiteen vuoteen ja olisi hyvä, jos aliurakoitsijoilla olisi suora yhteys tilaajaan.

Sinänsä sillä onko takuuaika kaksi vai viisi vuotta, ei ole suurta merkitystä. Tärkeintä olisi saada tavarantoimittajat ja muut toimijat kantamaan vastuunsa omasta toiminnastaan.

– Tämä on jo nyt pienenä ongelmana alalla, sillä tavarantoimittajat, valmistajat, maahantuojat, urakoitsijat saattavat poistua markkinoilta eli yritysten elinkaari saattaa olla hyvinkin lyhyt, Lounatvuori toteaa.

Hinta ratkaisee paljon

Lounatvuori ei usko, että ensimmäistä ja toista mallia soveltamalla tapahtuisi suurtakaan parannusta itse rakentamisen laatuun. Ongelman ydin hänen mukaansa on se, että rakennusprojekteissa valinnat tehdään yleensä aina lopulta hinta edellä. Lähes aina halvin vaihtoehto voittaa, ja se näkyy lopputuloksessa.

– Olen sanonut, että kun ihminen valitsee itselleen autoa, hän valitsee sen, mihin omat varat riittävät, eikä automaattisesti halvinta, mutta kun aletaan päättää asioista yhteisesti, puhutaan lopulta vain hinnasta. Usein, jos kustannukset olisivat viisi tai kymmenen prosenttia korkeammat, vaikutus olisi jo suuri, Lounatvuori sanoo.

Toinen asia on laadukas suunnittelu ja suunnitelmissa pysyminen. Liian usein projektin puolivälissä aletaan karsia ja vaihtaa valittuja ratkaisuja halvempiin.

– Keski-Euroopassa on 150-vuotiaita taloja, jotka on saneerattu pari kertaa, mutta ne kestävät edelleen. Meillä on 60-80-luvulla rakennettuja taloja, joita ei ole suunniteltu kestämään. Laadun kannalta parannusta ei lainsäädännöllä tapahdu, jos ratkaiseva tekijä on vain hinta, Lounatvuori sanoo.

Elina Hakola

elina.hakola (at) yrittajat.fi