2.2.2018 klo 08:07
Uutinen

”Meillä osa työntekijöistä on lakossa, osa töissä”

–Meillä on yksi korjaamo auki ja kolme kiinni lakon vuoksi, harmittelee Auto-Sunin yrittäjä Ville Suni.

Auto-Sunilla on toimipisteet Imatralla, Kouvolassa, Kotkassa ja Lappeenrannassa. Jo vuonna 1905 perustettu perheyritys myy uusia ja vaihtoautoja ja renkaita sekä tarjoaa merkkihuoltoja.

– Meillä on noin 115 työntekijää, joista mekaanikkoja noin 70. Heistä noin 50 on lakossa. Automyynti pyörii normaalisti, kertoo perheyrityksen toimitusjohtaja Ville Suni.

– Olemme siirtäneet mahdollisimman paljon huoltoja lakkoa edeltäville päiville ja ensi viikolle. Vaikea sanoa paljonko asiakkaita menetetään, ainakin harmia ja säätämistä tästä asiakkaille tulee, Ville Suni toteaa.

– Onhan tämä harmillista, eikä paranna meidän olosuhteita. Kannattavuus on jo muutenkin tiukalla tällä toimialalla, Suni sanoo.

Vaikka poliittiseen lakkoon osallistuminen on AKT:laisille virallisesti vapaaehtoista, Sunin käsityksen mukaan liitto on ollut aktiivisesti yhteydessä luottamusmiehiin, että lakosta poisjäänti ei olisi käytännössä vaihtoehto ollenkaan.

– Ja lakkopäiväksi on valittu tietenkin perjantai. Jos mielenilmaus ja lakko olisi järjestetty vaikkapa keskiviikkona, niin moniko olisi osallistunut, Suni hymähtää.

Perhe ajaa busseja

Porilainen perheyritys Ruosniemen Linja-auto Oy hoitaa lakkopäivänä paikallisliikennettä omistajaperheen voimin. Yrityksen työntekijät ajavat koulukyydit ja tilausliikenteen, mitkä eivät ole lakon piirissä.

–Meillä kukaan työntekijöistä ei ollut halukas lakkoilemaan. Käytän kyllä ennemminkin sanaa mielenilmaus – ja siihen saa osallistua, mutta ei ole pakko, sanoo yrittäjä ja toimitusjohtaja Mikko Sundell.

Yrityksellä on perjantaina neljä bussia linjaliikenteessä. Ratissa on kolme yrittäjäperheen Sundellin jäseniä ja heidän puolisoitaan. Koulukuljetuksissa ja tilausliikenteessä on useita autoja.

Ruosniemen Linja-auto Oy hoitaa alueen kuljetuksia yhteenliittymänä Lyttylän Liikenteen kanssa.

– Me ja kaikki työntekijät haluavat, että koululaiset pääsevät kouluun ja tilauskuljetukset hoituvat, Mikko Sundell toteaa.

SY: Yrittäjät joutuvat maksajiksi

SAK järjestää tänään perjantaina klo 11 Helsingin Senaatintorilla mielenilmauksen työttömyyden hoidon aktiivimallia vastaan. Tämän lisäksi tänään on poliittinen lakko, jossa ovat mukana muun muassa AKT, JHL, Teollisuusliitto, Rakennusliitto ja Elintarvikeliitto.

Lakko seisauttaa satamat, linja-autojen paikallisliikenteen ja pääkaupunkiseudulla metrot ja raitiovaunut. Myös esimerkiksi Tornion terästehdas ja Rauman paperitehdas seisautetaan lakon vuoksi.

Teknologiateollisuus on puhunut jopa 200 miljoonan euron tappioista ja Rakennusteollisuus 100 miljoonasta.

– Lakko-oikeus kuuluu vapaaseen yhteiskuntaan. Mutta miksi yrittäjien ja yritysten pitää kärsiä siitä, kun mieltä osoitetaan poliittisessa lakossa maan hallitusta vastaan, Suomen Yrittäjien puheenjohtaja Jyrki Mäkynen sanoo ja vaatii työrauhasääntelyn uudistusta.

Yrittäjäjärjestön mukaan on arvokasta, että Suomessa voi vapaasti ja turvallisesti ilmaista mielipiteensä.

– Tänään järjestettävien poliittisten lakkojen kustannukset maksavat kuitenkin yritykset ja niiden työntekijät sekä asiakkaat, ei maan hallitus, jota kohtaan mieltä osoitetaan, Mäkynen huomauttaa.

Esimerkiksi porilaisen 100 auton kuljetusliikkeen yrittäjä laskeskeli torstaina yrittäjät.fi:ssä, että hänen yritykselleen tulee lakkopäivästä noin 50 000 euron tappiot.

– Aktiivimallissa on ongelmia, mutta tämän poliittisen lakon ulkopuolisiin aiheuttamat kustannukset ovat täysin kohtuuttomat. Pidän ammattiyhdistysliikkeen toimintaa vastuuttomana, Mäkynen sanoo.

– Kannattaa muistaa, ketkä ovat luoneet uudet työpaikat Suomeen jo yli kymmenen vuoden ajan: pienet ja keskisuuret yritykset! Nyt juuri nämä yritykset joutuvat vaikeaan tilanteeseen, Mäkynen muistuttaa.

Suomen Yrittäjien mukaan työrauhasääntelyä pitää uudistaa. Parasta olisi uudistaa työrauhasääntelyä osana laajempaa työmarkkinareformia.

– Tarvitaan sääntely, joka rajoittaa poliittisia työtaisteluja ja suhteettomia tukilakkoja. Lisäksi on korotettava laittomien lakkojen sanktioita, Mäkynen ehdottaa.

– Poliittisen lakon osapuoleksi ilman omaa syytään joutuneella työnantajalla tulee myös olla mahdollisuus saada korvausta kärsimistään vahingoista, hän lisää.

Suomen Yrittäjät vaatii, että uudistus on kirjattava seuraavaan hallitusohjelmaan.

Jari Lammassaari

jari.lammassaari(at)yrittajat.fi