Metka paapola Liperissä

Ainutlaatuinen ikäihmisten perhekoti tarjoaa kodinomaista tunnelmaa maalaismaisemissa.

Teksti ja kuvat: Kaisa Keränen

Vanhan maatilan pihapiiri paistattelee kevätauringossa. Itse asuinrakennus on uudelleen rakennettu 70-luvulla, mutta aitta ja navetta ovat alkuperäisiä. Vielä hetken joutuvat navetassa asuvat lampaat, kanit ja kanat odottelemaan ennen kuin pääsevät nauttimaan kesästä ulkoilmoihin.

Sisällä vallitsee rauhallinen tunnelma. Asukkaat istuksivat olohuoneessa odottelemassa päiväkahvia. Kokoaikaisena työskentelevä lähihoitaja Katja Levoskin palaa yhden asukkaan kanssa päiväkävelyltä, ja he alkavat yhdessä valmistamaan mustikkapiirakkaa.

Korona lisännyt

Liperin Viinijärvellä toimiva Metka paapola on ikäihmisille suunnattu perhekoti. Yritys AiLin puapola Oy perustettiin 2020 huhtikuussa. Perustajina toimivat Aino Palovesi sekä hänen kälynsä Likka Kurikka.

– Likka on koulutukseltaan insinööri ja toimi aiemmin ilmailualalla. Hän halusi kuitenkin vaihtaa alaa, ja yrittäjyys kiinnosti meitä molempia.

Selvitystyö paljasti, ettei ikäihmisille tarkoitettuja ammatillisia perhekoteja juurikaan ollut, eikä täysin samalla konseptilla toimivia ollut yhtään. Metka paapolasta tekee ainutlaatuisen se, että yrittäjä itse asuu saman katon alla perhehoidettavien kanssa, sekä se, että yritys tarjoaa myös lyhytaikaispaikkoja, jotka ovat tarpeen niin omaishoitajien helpotukseksi kuin myös sosiaalista kanssakäymistä kaipaaville yksinasuville.

– Korona on ehkä jopa lisännyt tämän kaltaisen avun tarvetta, kun muut sosiaaliset suhteet ovat jääneet vähemmälle.

Yritystoiminnan aloittaminen oli hyppy tuntemattomaan, sillä ensin piti olla kaikki investoinnit tehtynä ennen kuin päästiin hakemaan lupia aluehallintovirastolta.

– Kai se on sitten se paljon puhuttu yrittäjän riski. Aika paljon sai painostaa ja tehdä työtä, ennen kuin luvat saatiin. Ehkä koronakin vaikutti siihen, etteivät lupaviranomaiset pitäneet kiirettä asian kanssa.

Uutta suunnitelmissa

Aino Palovesi on toiminut yksinyrittäjänä vuoden vaihteesta saakka. Yrittäjän itsensä lisäksi yritys työllistää yhden kokoaikaisen työntekijän sekä kaksi osa-aikaista työntekijää ja sijaistajia.

– Suunnitelmissa on, että otettaisiin tänne lisää eläimiä ja laajennettaisiin maatilamatkailun puolelle. Vanhaan aittaan voisi rakentaa majoitustiloja. Siellä voisivat halutessaan yöpyä myös asukkaiden läheiset, Palovesi visioi.

Päiväkahviajan lähestyessä alkavat asukkaat yhdessä Paloveden kanssa kattaa pöytää. Palovesi kertoo, että heillä asukkaat pääsevät olemaan aktiivisia osallistujia omassa elämässään.

– Edellytämme, että asukkaiden liikkuminen on omatoimista, eikä säännöllistä yöaikaista avuntarvetta ole. Ajoittaista avuntarvetta voi olla öisinkin.

Paikat täynnä

Perhekodilla on tarjota neljä pitkäaikaispaikkaa ja kaksi lyhytaikaispaikkaa. Paloveden mukaan perhekodille on tilausta, ja tulijoita riittää. Osa tulee itsemaksavina ja toiset sairaanhoitopiirin toimeksiantosuhteisina.

– Juuri vastasin sähköpostiin, jossa tiedusteltiin pitkäaikaispaikkaa. Ne ovat tällä hetkellä täynnä.

28-vuotias Palovesi arvelee olevansa ikäihmisten perhepäivähoitajista nuorimmasta päästä, ellei jopa nuorin. Lasten ja nuorten puolella on varmasti nuorempiakin.

Päänvaivaa aiheuttaa lakikirjaus, jonka mukaan omat lapset vievät tilan perhehoitopaikoista.

 – Viiden vuoden sisään on joitain ratkaisuja tehtävä. Ei ole oikein, että joutuu valitsemaan työn ja lasten väliltä.