Yrittäjä! Tule mukaan omiesi pariin. Liity Yrittäjiin.

Jäsen, oletko jo ladannut Yrittäjät -sovelluksen puhelimeesi? Lataa sovellus Androidille tai Applelle.

Yrityspolku-hankkeessa koulutettiin KKtavastian opiskelijoita LinkedIn saloihin. Kouluttajana Petri Peltoniemi. Kuvassa vasemmalta oikealle; Petri Peltoniemi sekä opiskelijat Oskari Qvist, Peter Pohjanvirta, Eeli Ojala, Luka Kallio ja Atte Kukko
4.6.2024 klo 13:35
Uutinen

Mielipide: Meidän on puhuttava nuorille hyvää työelämästä

Otsikoihin nouseva työmarkkinoita koskeva keskustelu on usein sävyltään negatiivista. Tälle keskustelulle altistuvat myös työelämän ulkopuolella olevat lapset ja nuoret, joiden käsitys työelämästä perustuu mielikuviin.

Nuorten Yrittäjyys ja Talous NYTin tulevaisuusraportin 2023 mukaan kolmannes yläkoululaisista ja toisen asteen opiskelijoista pelkää työelämän olevan itselle liian raskasta.

Työelämän raskautta pelkäävien osuus on myös kasvanut neljänä peräkkäisenä vuotena. Nuoria huolettaa työtulojen riittämättömyys, kiinnostavan työn löytyminen ja omien voimavarojen riittävyys. Kun nuorten huolia peilaa viime vuosien uutisointiin, syitä voi etsiä niin koronasta, kestävyysvajeesta kuin työmarkkinoiden tulehtuneesta tilanteestakin.  

Innovaatioihin ja yritystoimintaan panostetaan läpi Kanta-Hämeen elinvoimastrategioissa. Esimerkiksi Forssan Kaupunkistrategiassa 2030 elinvoiman menestystekijöiden tavoitteista löytyy laajentuva ja monipuolinen yritysrakenne, Hämeenlinnan strategiasta yrittämisen edellytysten vahvistaminen ja Riihimäen elinkeinopolitiikan tavoitetila 2030 on yrittäjähenkinen Riihimäki.

Tulevaisuuden tavoitellun alueellisen yrittäjähenkisyyden edellytyksenä on tulevaisuuteen uskovat ja mahdollisuuksia tunnistavat nuoret.

Työelämä ja yrittäjyys ovat olleet opetussuunnitelmassa jo pitkään. Yrittäjyyskasvatuksen myötä lapset ja nuoret omaksuvat keskeisiä työelämä- ja tulevaisuustaitoja sekä pääsevät kartoittamaan omia vahvuuksia, kiinnostuksen kohteita sekä tulevaisuuden suunnitelmiaan.

Olen osana Hämeen Yrittäjien Nuorten Yrityspolku -kehittämisohjelmaa tehnyt Kanta-Hämeessä selvitystyötä yrittäjyyskasvatukseen liittyen. Selvityksen tuloksena on, että alueella on jo korkealaatuista osaamista ja erilaisia toimintamalleja käytössä. Yrittäjyyskasvatus kuitenkin vaihtelee kouluittain ja osassa tarjontaa on paljon ja osassa ei välttämättä ollenkaan.

Kaikista ei tule yrittäjiä, eikä pidäkään – mutta jokaiselle nuorelle tulee tarjota mahdollisuus tutustua yrittäjyyteen yhtenä tulevaisuuden työllistymisvaihtona.

Poistetaan työelämäpelkoa ja puhutaan nuorille hyvää työelämästä ja yrittäjyydestä. Näin voimme varmistaa, että alueemme nuoret tunnistavat Kanta-Hämeen tarjoamat mahdollisuudet myös tulevaisuudessa.

Meiju Honkavuori
Nuorten Yrityspolku,
yrittäjyyskasvatuksen maakunnallinen kehittämisohjelma