Miian burnout oli rankka kokemus – Nyt hän haluaa estää muita ajautumasta samaan jamaan 

Pahaksi päässyt pitkäaikainen stressi johti Miia Huitin kohdalla niin pahaan uupumukseen, että toipumisajaksi arvioitiin kahta vuotta. Pankinjohtajaksi jo alle kolmekymppisenä päätyneen Huitin kokemus oli sen verran kova, että se sai hänet pistämään elämässään liki kaiken uusiksi. Ja ajoipa se myös alanvaihtoon. Sen lopputulemana Miiasta tulikin ensimmäinen suomalainen stressivalmentaja. 

Stressivalmentajan työtään Miia tekee yrittäjänä, vaikka olikin jossakin vaiheessa vannonut itselleen, että sellaista hänestä ei ikinä tulisi. Täysin vierasta yrittäjyys ei ollut, sillä sekä Miian isoisä että oma isä olivat kumpikin tehneet elämäntyönsä yrittäjinä. 

– Ja oma kokemukseni oli heidän kauttaan, että yrittäjän elämään ei paljon muuta mahtunut kuin työtä ja asiakkaita, Miia totesi.  

Vaikka Miia olikin päättänyt kartella yrittämistä, kovin suorituskeskeinen hänen elämäntyylinsä tuppasi olemaan, olipa kyseessä sitten opiskeleminen tai työnteko. Esimerkiksi kauppatieteiden maisterin tutkinto sujahti Miian tapauksessa kansien väliin neljässä ja puolessa vuodessa, ja tulipa siinä sivussa opiskeltua myös kandidaattitutkinto saksan kielestä. Molemmat näistä Jyväskylän yliopistossa.

Suunnitelmat muuttuivat kesken matkan

Töissä tuore maisteri päätyi pankki- ja rahoitusmaailman palvelukseen. Hän ehti aloittaa Mandatum-pankin aikaan, josta tuli sittemmin Sampo-pankki. Urakehitys oli nopeaa, sillä hänet valittiin alle 30-vuotiaana pankinjohtajaksi, jolloin myös asuinpaikka vaihtui Helsingistä Tampereelle. Seuraava työnantaja oli konsulttitalo Mercuri Urval. Käsite ruuhkavuodet tuli hyvin tutuksi. Kun Miia oli nuorempana ajatellut, että yrittäjäura ei ollut häntä varten, oli hänen suhtautumisensa äitiyteenkin ollut samansuuntainen. 

– Tai ainakin korkeintaan sellainen, että ehkä yksi lapsi ja sitten mahdollisimman takaisin nopeasti työelämään, hän kertoo.  

Se ei ihan pitänyt kutiaan, sillä perheeseen syntyi kaksostytöt vuonna 2010, ja kun synnytyksestä oli aikaa neljä kuukautta, huomasi Miia taas olevansa raskaana.  

– Elämä vaan päätti niin, hän hymyilee. 

Katkeaa se kamelinkin selkä 

Dramatiikkaa perhekoon kasvatukseen toi sekin, että kaksostytöt syntyivät reippaasti ennen laskettua aikaan. Niinpä pikkutyttöjen elämä alkoikin keskosina teho-osastolta. Ja aivan kuin tässä ei olisi ollut tarpeeksi, kävi perheellä vielä samaan aikaan huono onni asumisen suhteen. Miian mies Ville huomasi remonttia tehdessään heidän ostamansa omakotitalon olevan umpihomeessa. Sinne ei heiveröiskeuhkoisia keskosia parannut siirtää.  

Samaan aikaan piti siis paitsi hoitaa keskoset myös huolehtia perheen taloudesta äitiysloman aikana ja löytää jostakin puhdasilmainen koti. Oman lusikkansa soppaan toi vielä se, että Villen selkärankareuma tarkoitti, että kakkapeppujen hoito jäi pääasiassa Miian vastuulle.  

– Ja minä siis tein vielä kaiken maailman luomubataattisoseet ja pyrin pitämään kodin putipuhtaana, Miia kertoo. 

Aviopuolison lehtibongaus selitti monta asiaa  

Miialla kova uupumus alkoi oireilla ensin fyysisinä oireina. Migreenistä tuli alituinen vieras, joka ei suostunut helpottamaan ilman lääkäriltä saatua piikkiä. Lisäksi Miialta löytyi esimerkiksi rannekanavaoireyhtymä, joka olisi vaatinut leikkausta. Oma olotila oli kaikkea muuta kuin hyvä, siis myös sillä henkisellä puolella.  

– Elin alituisessa stressissä. Ruokaa valmistaessani voivottelin, että nyt pitäisi olla siivoamassa, ja kun olin äitiyslomalla, koin huonoa omaatuntoa siitä, etten ollut töissä. Paikalla olin, mutta en läsnä tässä hetkessä, hän kertoo.  

Ensimmäistä kertaa Miian burnoutin otti esille aviopuoliso.  

– Ville löysi netistä listan uupumuksen tai masennuksen oireista, ja kun sitä luin, niin se oli vähän kuin paistinpannulla olisi kolautettu päähän, Miia kertoo.  

Lääkäri, jossa Miia oli siis jo oppinut ravaamaan fyysisten oireiden takia, löi Miian eteen masennustestin, jonka lopputulema oli aukoton. Miialla diagnosoitiin siltä istumalta vakava masennus. Sen verran pahaksi tilanne oli päätynyt, että lääkäri arvioi Miian tarvitsevan kaksi vuotta toipumiseen. 

Ihanan sotkuista  

Diagnoosin seurauksena Miia alkoi kiinnostua tietyistä työkaluista. Hän alkoi lukea alan kirjallisuutta. Erityisesti mieleen on jäänyt jo aikaa sitten ilmestynyt Paranemisen avain, jonka johdosta Miia otti ensikosketuksen rentoutusharjoituksiin, jotka hän huomasi omalla kohdallaan hyvin toimiviksi. Hetkessä hän ei vakavasta masennuksesta ponnahtanut ennalleen, mutta ei siinä kuitenkaan lääkärin uumoilemaa kahta vuotta kulunut. 

Nykyiseen osoitteeseensa perhe pääsi muuttamaan, kun tytöt olivat seitsemän kuukauden ikäisiä.  

– Muistan hyvin katsoneeni tätä huonetta, joka oli täynnä leluja. Siis sellaisessa kunnossa, johon vanha minä en olisi sitä ikinä suostunut päästämään, hän muistelee ja toteaa, että moinen epätäydellisyyden hyväksyminen tuntui hyvältä.  

– Se oli sateinen päivä, ja talitintti lensi maisemaan. Silloin huomasin, kuinka mahtavat värit silläkin on. Siitä syntyi ajatus, että minun ei ole pakko mihinkään muuhun kuin keskittyä sekä omaan että perheen selviämiseen, hän muistelee. 

Pimeästä valoon  

Vähitellen krooninen stressi alkoi helpottaa, uni maittaa ja elämäkin maistua.  

– Harjoitukset ja lukemani asiat olivat minulle elämää mullistavia juttuja, joskin aluksi odotin vielä, että kohta varmaan romahdan. Minusta oli todella omituista tuntea, että voisin aidosti olla onnellinen ja haluta olla elossa, Miia kertoo.  

Eniten Miia sanookin joutuneensa tekemään töitä omien ajatusmalliensa muuttamisessa.  

– Huomasin, että pelot ovat turhia ja vääränlaisia uskomuksia. Juuri ne aiheuttavat eniten stressiä ja estävät meitä elämästä sellaista elämää, josta haaveilemme, hän pohtii.  

Kun oma vointi alkoi petraantua, Miia päätti senkin, että vanhaan työhönsä hän ei ole palaamassa. Ja näin hän ilmoitti myös työnantajalleen.  

– Älä nyt vielä. Sinulla on vielä niin pieniä lapsia, että odota nyt vähän aikaa, sieltä ehdotettiin, mutta itse tiesin, että se oli tässä, Miia kertoo. 

Mentori löytyi Jenkeistä  

Omasta toipumisesta on kuitenkin vielä pitkä matka siihen, että siitä tekee itselleen ammatin. Tästä Miia antaa aviokumppanilleen kiitosta.  

– Hän antoi minulle mahdollisuuden ottaa aikalisä ja pohtia alanvaihtoa. Minä mietin pitkään, pyrkisinkö opiskelemaan psykologiaa tai lääketiedettä, mutta mitä enemmän asiaa ajattelin, päädyin aina siihen, että olisi upeaa, jos uupuneella olisi tukenaan stressivalmentaja. Joskus kun tätä sitten jollekin kaverilleni selitin, hän kysyi, että mikset itse ryhdy sellaiseksi, Miia kertoo.  

Tärkeä seikka tätä silmälläpitäen oli se, että Miia löysi itselleen amerikkalaisen kouluttajan nimeltään Alexander Loyd. Hän oli se sama psykologian ja luonnonlääketieteen tohtori, joka oli aikanaan kirjoittanut sen Miian löytämän Paranemisen avain-teoksen. Hänen ohjaamanaan Miia siis kouluttautui Paranemisen avain -valmentajaksi. Koulutukset onnistuivat etäyhteyksien avulla.  

– Kun lapset sain vuoteeseen, otin Skype-yhteyden Amerikkaan, Miia kertoo. 

Kahden yrittäjän talous  

Eniten apua yrityksen perustamiseen hän sai läheltä, sillä Ville oli aloittanut oman yritystoiminnan pari vuotta aikaisemmin ja tiesi omasta kokemuksesta yrityksen perustamiseen liittyvät lainalaisuudet. Sekin auttoi aloitukseen liittyvää byrokratiaa, että ensi alkuun toiminta käynnistyi Villen toiminimen aputoiminimenä. Ville suhtautui myönteisesti, mutta yritystoiminnan alku oli kituuttamista.  

– Kuten kaikilla aloittavilla yrittäjillä, minullakin oli tietysti alussa haasteena se, mistä sitä rahaa saisi tulemaan, mutta niin vaan se lähti liikkeelle, kaikessa rauhassa, hän kertoo.  

Ja hyvä niin, sillä vielä 2014 perheessä oli kaksi 3-vuotiasta ja yksi 2-vuotias lapsi. Yritystoimintaa kehitettiinkin lasten ehdoilla.  

– Alussa he olivat päiväkodissa kaksi päivää viikossa, sitten kolme ja neljä ja sitten tulikin jo eskari, Miia muistelee.  

Sen neuvon Miia antaa yrittäjyydestä kiinnostuneille, että sparrausapua kannattaa hakea pikemminkin potentiaalisista asiakkaista kuin äidiltä tai anopilta. 

Monipuolinen asiakaskirjo  

Miia aloitti toiminimiyrittäjänä 2014, ja neljä vuotta myöhemmin aika oli kypsä yritysmuodon muuttamiselle osakeyhtiöksi. Tänä päivänä yrittäjällä on asiakkaina niin pienyrityksiä kuin kansainvälisiä isomman kokoluokan toimijoita.  

– Eniten teen oman hyvinvoinnin johtamisen valmennuksia, joissa käydään läpi aikatauluttamista, priorisointia sekä esimerkiksi sitä, miten haitallisen stressin voi tunnistaa ja millaisia konkreettisia keinoja on lisätä omaa jaksamista aivan perusarjessa, hän kertoo.  

Yrittäjä itse pitää vähän pitkäjaksoisemmista koulutuskokonaisuuksista, joissa samalla porukalla kokoonnutaan esimerkiksi kahdeksan kertaa.  

– Siinä näkee jo koulutuksen vaikutuksia. Nämä tapaamiset on hyvä pitää viikon tai parin välein, sillä muuten opitusta ei ehdi muodostumaan rutiineja, hän kertoo. 

Vielä riittää työsarkaa  

Toinen yrittäjää kovasti miellyttävä palvelumuoto on se, että hän ottaa luurit päähän ja lähtee aamulenkille, seuranaan samalla tavalla toimiva asiakas.  

– Porisemme sitten siinä sen lenkin verran hyvinvointiasioita ja teemme siinä sivussa muutamia harjoituksia, esimerkiksi hengityksen ja rentoutumisen suhteen, hän kertoo.  

Yrittäjä on sitä mieltä, että vaikka stressiin liitetty tabuleima onkin vuosien saatossa hälventynyt, tekemistä sen normalisoimisessa riittää vielä.  

– Eräs toimitusjohtaja sanoi minulle pari vuotta sitten, että kiinnostavalta kuulostaa, mutta ethän sinä tänne voi tulla, kun ihmiset luulevat sitten, että minulla on stressi. Se kertoo aika paljon, että tekemistä siis vielä on, hän kertoo. 

Ole myös itsellesi armollinen  

Yrittäjä tietää senkin, että burnoutilla on valitettava tapa uusiutua sen kerran kokeneella. Hän koputtaakin pöytää vastatessaan kysymykseen suutarin lapsen kengistä.  

– Minulla on omasta masennuksestani kymmenen vuotta ja uskon olevani aika turvassa, mutta se vaatii jatkuvaa työtä. Minulla on hyvin tarkat rutiinit, pyrin nukkumaan kahdeksan tuntia ja suoritan säännöllisesti meditaatioita, hengitysharjoitteita. Olen myös oppinut tekemään kiitollisuusharjoitteita. Lisäksi pyrin pitämään myös kunnostani huolen liikkumalla riittävästi, Miia listaa.  

Ja näitä samoja asioita hän kuulemma pyrkii nostamaan esiin myös stressivalmentajana. Yksi avainsanoista on armollisuus itseään kohtaan.  

– On tärkeää sallia itselleen vapaata ja lomaa. Toivon, että me kaikki oppisimme olemaan armollisia ja lempeitä myös itsellemme. Alituinen itsekritiikki ja laikka punaisena painaminen vie krooniseen stressiin, ja se heikentää selvästi kenen tahansa suorituskykyä. Sen sijaan itsemyötätunto vahvistaa, se parantaa niin ihmissuhteita, terveyttä kuin luovuuttakin. Oikeastaan kaikkea, mitä elämässä tarvitaan, hän kertoo. 

Kuvat: Miia Huitin arkisto

Artikkeli on julkaistu ensimmäisen kerran Pirkanmaan Yrittäjä -lehdessä 15.11.2022