28.9.2021 klo 09:10
Uutinen

Miksi suomalainen mikroyritys ei kansainvälisty? Webinaari lupaa vastauksia

Suomen Yrittäjien ekonomisti on huolissaan työllistävien mikroyritysten määrästä.

Yli 90 prosenttia suomalaisista yrityksistä on alle kymmenen työntekijää työllistäviä mikroyrityksiä. Viime vuosina ne ovat jääneet jälkeen esimerkiksi Ruotsin mikroyritysten kansainvälistymiskehityksestä.

Kaupallisten ja teknisten tieteiden tutkimustoimintaa tukeva Kaute-säätiö järjestää yhdessä Oulun yliopiston kanssa 8. lokakuuta webinaarin, jossa pyritään antamaan vastauksia kansainvälistymisongelmaan. KAUTE talks x Oulun yliopisto -webinaarissa ovat mukana mikroyrittäjät Aku Varamäki Workday Designers Oy:stä ja Anne Paso Lovi Oy:sta sekä Oulun yliopiston Kerttu Saalasti Instituutin johtaja professori Matti Muhos ja Suomen yrittäjien pääekonomisti Mika Kuismanen. Webinaarissa kuullaan lisäksi Oulun yliopiston tutkijoita sekä elinkeinoministeri Mika Lintilää.

– Kerttu Saalasti Instituutin tutkimusseuranta osoittaa, että uusia mikroyrityksiä syntyy Ruotsissa ja Virossa Suomea enemmän ja ne kansainvälistyvät nopeammin kuin Suomessa. Jos uskomme siihen, että mikroyritykset ovat yhteiskuntaa uudistava voima, on hyvä pohtia, miksi ne kansainvälistyvät Suomessa hitaammin ja huonommin kuin verrokkimaissa, Kauten asiamies Tuomas Olkku sanoo.

Tuleva webinaari on sarjassaan viides. Aikaisemmat webinaarit ovat käsitelleet muun muassa monimuotoisuutta ja ympäristöteknologiaa.

– Kantava ajatus on, että mikroyritykset uudistavat elinkeinoelämää. Sieltä nousee uusia kasvajia ja uusia tapoja tehdä asioita, Olkku jatkaa.

Voit ilmoittautua webinaariin täällä.

”Suomen kehitys kulkee huolestuttavaan suuntaan”

Suomen Yrittäjien pääekonomisti Mika Kuismanen korostaa mikroyritysten merkitystä Suomessa.

– Mikroyritysten rooli yritysdynamiikassa on tärkeä. Tähän luokkaan kuuluvat niin yksinyrittäjät kuin alle kymmenen henkilöä työllistävät työnantajayritykset. Valtaosa yrityksistä syntyy mikroyrityksenä ja mahdollisesti kasvavat siitä suuremmaksi. Kansantalouden kannalta aivan olennaista on luoda rakenteet, jotka mahdollistavat yritysten kasvun ja toisaalta mahdollisuuden pysyä myös pienenä työnantajayrittäjänä.

Kuismasen mukaan on huolestuttavaa, että pienten työnantajayritysten määrä ei kasva toivotulla tavalla. Tämä vaikuttaa osaltaan kansainvälistymisen nopeuteen.

– Mikroyritysten kansainvälisyyteen vaikuttavat monet tekijät, kuten millä toimialalla toimitaan, oman maan markkinoiden koko ja myös etäisyys kansainvälisistä markkinoista. Työnantajayritysten kansainvälistyminen on yksinyrittäjiä yleisempää. Suomessa kehitys kulkee huolestuttavaan suuntaan, koska pienten työnantajayritysten määrä ei lisäänny toivotulla tavalla ja tämä heijastuu myös alhaisempana aktiivisuutena kansainvälistymisessä. Monen maan kohdalla, kuten esimerkiksi Viron tapauksessa, nopeaa kansainvälistymistä selittää myös se, että yrityskenttä on vielä osaltaan kehittymisvaiheessa. Yritysten kansainvälistymistä edesauttavien toimijoiden roolia tulisi vahvistaa Suomessa myös pienten yritysten kohdalla.

Kuva: Getty Images

Pauli Reinikainen

pauli.reinikainen (at) yrittajat.fi