Kimmo Mäkirannan intohimo luontokuvaukseen juontaa juurensa lapsuudesta, jolloin hän vietti paljon aikaa Nurmijärven metsissä kavereidensa kanssa sekä isän mukana jänismetsällä. Kuva: Meeri Utti
21.2.2024 klo 06:41
Uutinen

MS-tautiin sairastunut Kimmo Mäkiranta ryhtyi yrittäjäksi – ”Luontokuvauksesta tuli pelastukseni”

Kun MS-tauti pakotti Kimmo Mäkirannan työkyvyttömyyseläkkeelle koneistajan työstä, hän ryhtyi luontokuvaajayrittäjäksi.

Kimmo Mäkiranta laskeutuu portaat alas ja tulee vieraita vastaan Nurmijärvellä sijaitsevan omakotitalonsa pihalle. Ele on luonnollinen kenelle tahansa visiittiä odottavalle isännälle, mutta MS-tautia sairastavalle kaikkea muuta kuin itsestäänselvyys. 

Sisätiloissa Mäkiranta esittelee tauluja, joihin on painettu hänen ottamiaan luontovalokuvia.  

– Ketunpoikanen on asiakkaiden parissa suosituin. Sen söpöys ja katse vetoavat ihmisiin. Seuraavaksi eniten tilataan kuvaa, jossa on korppi ja karhu, ja kolmanneksi eniten hirvikuvaa, hän kertoo. 

Tuorein aluevaltaus yhden miehen Kimmoke-yrityksessä on kuvien painaminen mukeihin prässikoneella 190 asteen kuumuudessa.  

Verkkokaupan valikoimasta löytyy lisäksi muun muassa seinäkalentereita, hiirimattoja sekä t-paitoja, joihin on painettu Mäkirannan ottamia luontokuvia.  

– Hinnalla en pysty kilpailemaan, mutta valttini ovat joustavuus ja nopeus. 

Ennen kuin Mäkiranta pääsi kiinni uuteen uraansa luontokuvaajayrittäjänä, hän kulki läpi monien raskaiden vaiheiden.  

Jaloista lähti tunto

MS-taudin ensi oireet ilmenivät tapaninpäivänä vuonna 2010.  

– Kun heräsin aamulla, jaloissani ei ollut tuntoa. Luulin, että olen vain nukkunut huonosti, Mäkiranta kertoo. 

Tunto ei palannut, mutta Mäkiranta salasi oireet Virve-vaimoltaan kahden viikon ajan. Kun tilanne valkeni sairaanhoitajana työskentelevälle vaimolle, tämä patisti miehensä työterveyslääkärille. Sieltä Mäkiranta lähetettiin hermoratakartoitukseen Hyvinkäälle neurologian poliklinikalle.  

Seuraavana kesänä Mäkiranta pystyi kävelemään, mutta syksyllä oireet iskivät jälleen. 

– Olin hakemassa autotallista tavaraa, kun jalat lähtivät alta. Rojahdin maahan ja raahasin itseni sisälle taloon.  

Mäkiranta meni jälleen neurologille, joka diagnosoi MS-taudin.  

– Diagnoosi oli helpotus. Olin pelännyt, että minulla on aivokasvain tai syöpä. 

Huojennuksen rinnalla mielessä risteilivät synkät pohdinnat. 

– Kun istuin sairaalassa pyörätuolissa ja katselin ikkunasta mäntymetsää, mietin pääsenkö enää koskaan omin jaloin luontoon, joka oli aina ollut keskeinen osa elämääni. 

Mäkiranta liittyi Suomen MS-liittoon (nykyisin Neuroliitto) ja alkoi perehtyä tautiin.  

– Päätin, ettei minulla ole muuta vaihtoehtoa kuin tehdä voitavani selvitäkseni. Lääkäri sanoi, että seuraavat kolme vuotta näyttäisivät suuntaa taudin etenemisestä.  

Huuhkaja inspiroi

Kun Mäkiranta kotiutui sairaalasta, hän alkoi treenata kävelyä.   

– Ensimmäinen tavoitteeni oli päästä kodinhoitohuoneesta pihalle.  

Noin kuukauden jälkeen tapahtui uusi romahdus, minkä johdosta Mäkiranta aloitti infuusiolääkekuurin ja alkoi taas treenata alavartaloaan. Hän istui tuolilla ja liikutti jalkoja käsivoimin laattalattialla ruudusta toiseen.  

– Kun eräänä päivänä vaimo näki minut kävelemässä varpaillani, itkimme molemmat. Tulokset kasvattivat intoani harjoitella lisää. 

Tammikuussa 2012 Mäkiranta kykeni viemään kävelysauvoihin nojaten roskat tienhaarassa sijaitsevaan roskapönttöön.  

Samaan aikaan kotikylällä liikkuivat juorut. Mäkiranta oli ollut neljä kuukautta sairauslomalla koneistajan työstään. Kun hänet nähtiin huojumassa sauvojen kanssa, huhuttiin että mies oli kaatunut humalapäissään ja menettänyt työpaikkansa. 

– Juorujen takia aloin tehdä kävelyretkiä öisin. Yhtenä yönä kuulin metsätiellä huuhkajan huhuilun. Tajusin, että haluan kuvata huuhkajan. Se oli ensimmäinen sysäys luontokuvaukseen.  

Kimmo Mäkiranta on kuvannut luontoretkillään valtavan määrän eri eläimiä. Valokuvista hän tekee tauluja, joita hän myy yrityksensä verkkokaupassa. Kuva: Meeri Utti

Mustassa tunnelissa

Siitä lähtien Mäkiranta alkoi kuljettaa kameraa mukanaan. Hän kuvasi kettuja, peuroja ja muita eläimiä. Vuoristoratamaisesti etenevä MS-tauti oli vuonna 2013 hyvässä vaiheessa. Mäkiranta teki töitä koneistajana Tuusulassa, kunnes tapahtui jälleen käänne huonompaan. 

– Käytettäväkseni tuli uusi kone. Yleensä opin nopeasti laitteiden käytön, mutta nyt en tajunnut käyttöohjeista mitään.  

Hänellä todettiin vakava työuupumus. MS-taudin oireisiin kuuluu sekä henkinen että fyysinen voimattomuus, ja koneistajan työ kuormitti.   

Vappuna 2014 Mäkiranta joutui osatyökyvyttömyyseläkkeelle. Samoihin aikoihin hän näki televisiosta Avara luonto -dokumentin, jossa Kari Kemppainen kuvasi karhuja Kuhmossa. Seuraavina kesinä Mäkiranta meni Kemppaisen oppipojaksi. 

– Kuvasin ahmoja, susia ja karhuja. Ilveksen onnistuin kuvaamaan myöhemmin useasti kotikylällä. 

Vuonna 2018 Mäkiranta joutui kokoaikaiselle työkyvyttömyyseläkkeelle.  

– Se oli kauhea paikka työorientoituneelle ihmiselle. Elin pari vuotta kuin mustassa tunnelissa. Vietin ”päiväni murmelina” -elämää. Tuntui, että olen tarpeeton haamu, jolle ei ole enää käyttöä. 

”Mauri Sakari” vie voimat

Mäkiranta koki, että hänen on pakko keksiä tekemistä. Kun hän kuuli kevytyrittäjyydestä, hän kysyi eläkeyhtiöltään, voisiko hän perustaa toiminimen. Eläkeyhtiö näytti vihreää valoa ja antoi tulorajat, minkä verran Mäkiranta saisi ansaita. 

Vuonna 2020 hän perusti Kimmoke-toiminimen. Mäkiranta ei ollut valokuvaamisessa noviisi, sillä 2000-luvun loppupuolella hän oli kuvannut rallia ja motocrossia rallitiimeille ja eri medioille.  

Tällä hetkellä Mäkirannalla on meneillään hyvä vaihe MS-taudin suhteen. Silti tauti verottaa voimia, ja hän kykenee työskentelemään vain yhden päivän viikossa. Sairauden alussa päähän ja selkäytimeen tuli vaurioita, jotka kummittelevat yhä.  

– Pisimmillään pystyn työskentelemään kolme tuntia putkeen. Sitten pitää huilata.  

Mäkiranta nimittää MS-tautiaan ”Mauri Sakariksi”, joka yrittää viedä voimat. Hän osaa huomata liian suuren työkuorman varoitusmerkit. 

– Tanssin ohuella nuoralla jaksamisen kanssa. Rajojeni tunnistaminen on työskentelyn ehto. Ensin vasemmasta kädestä menee tunto ja sitten oikeasta jalasta. Jos vielä jatkan, jalat menevät alta. 

Asiakkaille hän ilmoittaa riittävän pitkän toimitusajan. 

– Enemmän kuin rahan ansaitsemisesta nautin siitä, kun asiakas saa haluamansa tuotteen.  

Voimavarat ovat karttuneet, kun hän on päässyt yrityksen parissa kanssakäymiseen ihmisten kanssa.  

– Luontokuvauksesta tuli pelastukseni. Se pistää minut joka päivä liikkeelle. Työnteolla on vointini kannalta todella suuri merkitys. Ilo on palannut, kuten myös tunne tarpeellisuudesta. Elän MS-taudin kanssa yhä löysässä hirressä, mutta en jaksa murehtia sitä. Olen oppinut, että jos haluan tehdä jotakin, teen sen nyt.  

Vinkkaa meille juttuaihe!

  • Kerro siis meille, mitä yrittäjän elämässä tapahtuu.
Milla Rautiainen