30.8.2017 klo 12:29
Uutinen

Ovatko yrityksesi työntekijät innostuneita ja motivoituneita?

Ovatko firmasi asiat hyvin – vai onko teillä kenties kehityskohteita, joista työntekijät haluavat kertoa? Henkilöstökysely on hyvä keino kuunnella työntekijöitä ja samalla kehittää yritystä.

KAUPALLINEN YHTEISTYÖ

Pelkistetysti voidaan sanoa, että kun työntekijä voi hyvin, yleensä myös yritys voi hyvin. Suomen Yrittäjät haluaa kannustaa jäseniään panostamaan työhyvinvointiin. Tämä artikkeli on tehty yhteistyössä Zef Oy:n kanssa, joka on valittu Suomen parhaimmaksi työpaikaksi 2016 ja Euroopan 4. parhaimmaksi tänä vuonna.

Pienissä yrityksissä asiat puhutaan naamatusten, mutta jo parinkymmenen hengen yrityksissä henkilöstökysely on mainio työkalu työhyvinvoinnin parantamisessa.

– Monissa suomalaisyrityksissä työhyvinvointi vaikuttaa hyvältä, mutta kyllä parannettavaakin on paljon. Henkilöstökysely on helppo tapa ymmärtää työntekijöitä paremmin ja siitä saa apua työyhteisön ja yrityksen kehittämiseen, sanoo Zef Oy:n toimitusjohtaja Jaakko Alasaarela, yrittäjä jo toisessa polvessa.

– Meillä on kolme tärkeää sanaa: rakkaus, passion, rohkeus, Jaakko Alasaarela kuvailee innostuneena noin 30 hengen yrityksensä toimintaa ja arvoja.

Alasaarela on perehtynyt monen suomalaisen yrityksen työhyvinvointiin. Zef Oy on tehnyt jo tuhansiin yrityksiin henkilöstökyselyjä.

Zef tunnetaan henkilöstökyselyjen lisäksi myös vaalikoneistaan, joita se on tehnyt Suomen lisäksi niin USA:n presidentinvaaleihin kuin noin 40 muuhunkin maahan.

Vahvuudet ja kehittämiskohteet esiin

– Henkilöstökyselystä nähdään yrityksen vahvuudet ja kehittämiskohteet. Työntekijöiden kuuntelu vahvistaa myös molemminpuolista luottamusta ja arvostusta, Jaakko Alasaarela sanoo.

Kun kyselyn avulla kehitetään asioita, työtyytyväisyys kasvaa ja ilmapiiri paranee. Toisaalta kun yrittäjä tietää työntekijöiden tarpeet ja näkemykset, hän voi johtaa yritystä paremmin.

– Työntekijöiden kuuntelu vahvistaa molemminpuolista luottamusta ja arvostusta, Alasaarela toteaa.

Henkilöstökyselyssä on esimerkiksi 50 väittämää, joihin työntekijä ottaa kantaa. Aiheina ovat esimerkiksi työntekijän motivaatio, työvälineet, esimiesten ja johdon toiminta, tekemisen fiilis, tuotteiden tai palveluiden laatu ja asiakkaiden huomioiminen.

Zefin henkilöstökyselyn muoto muistuttaa tietokonepeliä ja tulokset tiivistetään yhteen kuvaan ja sivuun. Ei siis enää raskasta 20 sivun grafiikkakoostetta.

Henkilöstökysely jäsenetuhintaan

Suomen Yrittäjien jäsenillä on nyt mahdollisuus saada jäsenetuhintaan Zefin henkilöstökysely. Hinta on 2350€ + alv (norm 2550€ + alv).

– Kun yritys tekee kyselyn, tulemme noin viikon kuluttua siitä yritykseen esittelemään tulokset. On hienoa nähdä, kuinka ihmiset alkavat pienen hiljaisuuden jälkeen puhua kyselyn tuloksista, Jaakko Alasaarela kertoo.

– Kun yritys tilaa henkilöstökyselyn, sovimme heti asiakkaan kanssa toteutusajankohdan ja hiomme käytettävän kyselypohjan asiakkaan tilanteen mukaisesti. Tämän jälkeen kysely toteutetaan noin viikossa ja asiakkaalle toimitetaan visuaaliset raportit.

Alasaarelan mukaan henkilöstökyselyn tulosten pohjalta kannattaa valita esimerkiksi kolme kehittämiskohdetta, ei liian monta.

– Henkilöstökyselyn yksi tavoite on yhteinen maali, jonka kaikki näkevät, Jaakko Alasaarela kuvailee.

Tutustu henkilöstökyselyyn osoitteessa zef.fi/yrittajat