Keinuhongan tilan isäntä Kalle Jaakkola
Kalle Jaakkola ei ole tehnyt lopullista päätöstä lihantuotannon lopettamisesta. Kuva: Pauli Reinikainen
28.9.2022 klo 08:15
Uutinen

Pihattonsa tyhjentänyt lihatilan isäntä kiittelee päätöstään: ”Äärimmäisen oikea ratkaisu” – Kuuntele Yrittäjän podcast 

Padasjokelainen Kalle Jaakkola ottaisi mallia maatalouden kriisin ratkaisemiseen Ruotsista. Hän on vieraana Yrittäjän podcastin uusimmassa jaksossa.

Padasjoella sijaitsevan Keinuhongan tilan isäntä Kalle Jaakkola keskeytti tilansa lihantuotannon alkuvuodesta kreivin aikaan.

– Vuosi sitten Suomessa korjattiin heikoin viljasato vuosikymmeneen. Siinä vaiheessa aloin miettiä, että pidetään käsijarrusta kiinni. Helmikuussa tilanne konkretisoitui, kun maailmalla alkoi tapahtua ja kustannusrakenne alkoi vääristyä. Kuilu alkoi syventyä.

Meni muutama kuukausi ja Jaakkola pihatto oli tyhjä sonneista.

– Nyt kun puoli vuotta siitä on kulunut, voin sanoa, että se oli äärimmäisen oikea ratkaisu.

Yrittäjän podcastissa Jaakkola avaa tilannetta päätöksen taustalla, lihamarkkinoiden kriisiä ja sitä, mitä tilanteessa pitäisi nyt hänen mielestään tehdä.

– Markkinat ovat reagoineet äärimmäisen hitaasti. Kuvittelin vielä keväällä, että tilanne korjaantuu nopeammin. Niillä viljelijöillä, joilla ei ole mahdollisuutta keskeyttää tuotantoa, tilanne on todella synkkä.

Keinuhongan tilan vuosikustannukset ovat nousseet noin 200 000 euroa vuoden takaisesta. Tästä alle puolet on saatu paikattu tuottajahintojen korotuksilla.

– Tuottajahintoihin pitäisi kipeästi saada 25-40 prosenttia lisää. Siinä kannattaisi ottaa mallia Ruotsista. Siellä tuottaja saa naudanlihasta 30 prosenttia enemmän. Ruotsissa oltiin isossa kriisissä kymmenen vuotta sitten. Silloin tuotanto väheni, mutta tilanne on nyt tervehtynyt.

Podcastissa Jaakkola muistuttaa, että naudanlihan tuotannon omavaraisuus Suomessa on ollut jo pidempään alle 80 prosenttia.

– Tämä johtaa siihen, että Suomessa käytetään entistä enemmän tuontilihaa. Ongelmana on, miten huoltovarmuus ja omavaraisuus säilyy.

Kuuntele lihantuotantoon keskittyvä Yrittäjän podcastin jakso Suplasta ja Spotifysta!

Pauli Reinikainen