9.9.2020 klo 10:30
Uutinen

Pk-yritysbarometri: ”Poikkeuksellisen nopea sukellus” – Lapinlahtelaisyrityksessä tilauskirja täynnä kuukaudeksi, jatko on hämärän peitossa

Pk-yritysten näkymät ovat romahtaneet. Tämä selviää tänään julkaistusta pk-yritysbarometrista. Pohjoissavolaisessa alihankintayrityksessä kriisi ei ole ollut niin paha kuin finanssikriisi, ”ainakaan toistaiseksi”.

– Tämä oli poikkeuksellisen nopea sukellus, Yrittäjien ekonomisti Petri Malinen arvioi.

Suomen Yrittäjät, Finnvera ja työ- ja elinkeinoministeriö julkistavat kaksi kertaa vuodessa Pk-yritysbarometrin, josta käy ilmi, mitä pienet ja keskisuuret yritykset odottavat tulevalta 12 kuukaudelta. Tällä kertaa kyselyyn vastasi 5100:n yrityksen edustajat.

Yritysten suhdannenäkymien saldoluku laski keväästä peräti 20 yksiköllä arvoon -11.

– Muutos on poikkeuksellisen suuri ja nopea. Viimeksi vastaavanlaista nähtiin finanssikriisin aikoihin. Tällä kertaa sukellus jäi onneksi hieman pienemmäksi kuin finanssikriisissä, Petri Malinen arvioi.

Lintilä pitää kustannustuen ja yksinyrittäjätuen jatkamista mahdollisena, jos uusi aalto tulee

Elinkeinoministeri Mika Lintilä kertoi barometrin julkistustilaisuudessa, että nyt analysoidaan syksyn aikana tullutta tietoa ja arvioidaan, tuleeko kustannustuen kriteereihin tehdä muutoksia. Muutokset vaativat eduskuntakäsittelyn, koska se edellyttää muutoksia lakiteitse.

Ministeri Lintilä näkee niin kustannustuen jatkon kuin yksinyrittäjätuen jatkamisen mahdollisina toimina siinä vaiheessa, jos koronan uusi aalto tulee. Hän kuitenkin toteaa, että jo tuttujen häiriörahoitustukien ulkopuolella ei ole uusia tukia valmisteilla.

– Koko rahoituskirjo tulee jatkossakin olemaan tapetilla. Kustannustuesta tiedämme, että hyvin pienillä kriteeristömuutoksilla summat, jopa [niiden] pilkku siirtyy. Ne muutokset pitää käydä tarkasti läpi. Yksinyrittäjätuki on täysin mahdollinen, sitä on kunnissa vielä jakamatta. Tämä kuuluu siihen kategoriaan, että otetaanko vielä toinen kierros siihen, Lintilä vastasi tiedotustilaisuudessa kysymykseen tukien mahdollisesta jatkosta.

– Jos kriteeristöön tehdään muutoksia, pitäisi löytää [sellaisia] kriteeristöjä, että osuisi niihin yrityksiin, jotka syksyn aikana tulisivat kärsimään, Lintilä jatkaa.

Alihankintayrityksessä tilauskirja kuukaudeksi täynnä – ”Se, mitä syksy tuo, riippuu siitäkin, mitä hallitus tekee”

Pohjois-Savossa Lapinlahdella Lapinlahden Koneistus Oy:ssä näkymät ovat varovaiset. Normaalitilanteessa tilauskanta on selvillä 4-6 viikoksi eteenpäin. Perustaja-yrittäjä Erkki Litmasen mukaan 80-90 prosenttia tuotannosta menee vientiin asiakasyritysten kautta.

– Juuri tällä hetkellä tilanne on hyvä, meillä on neljä viikkoa täysi tohina päällä, mutta jatkosta en tiedä. Luultavasti liikevaihtomme tulee laskemaan, yrittäjä Erkki Litmanen kertoo.

Yrityksen iso asiakas siirtyy lokakuun lopussa yhteen vuoroon vuoden loppuun asti.

– Se vaikuttaa suoraan meihinkin. Se, mitä syksy tuo, riippuu siitäkin, mitä hallitus tekee asian eteen. Vientiin on odotettavissa sakkausta syksyn mittaan.

Pk-yritykset arvioivat Pk-yritysbarometrin mukaan vähentävänsä investointejaan merkittävästi lähiaikoina. Kaikilla päätoimialoilla on enemmän investointejaan vähentäviä yrityksiä kuin niitä, joissa investoinnit lisääntyvät. Rakentamisessa odotukset investointien lähiajan kehityksestä ovat heikoimmat.

– Olemme tehneet investoinnit alkuperäisessä aikataulussa. Viimeisin hankinta oli kappaleen käsittely -robotti, jonka käynnistimme kesän aikana. Jatkosuunnitelmat on olemassa, mutta niiden toteutus siirtyy tämän tilanteen takia, Litmanen kertoo.

Alihankintayrityksen suurin asiakas on metsäkonevalmistaja Ponsse Oyj. Litmasen yritys työllistää 17 työntekijää.

Vuonna 2005 perustetun Lapinlahden Koneistuksen yrittäjä muistaa edellisen talouskriisin, finanssikriisin, iskun lähes päivän tarkkuudella.

– Marraskuussa 2008 työt loppuivat kuin seinään, merkittävä pudotus kesti melkein vuoden verran.

Isossa kuvassa liikevaihdon kasvu hiipuu ja investoinnit supistuvat

Edellinen Pk-yritysbarometri julkistettiin juuri ennen koronaviruksen leviämistä Suomeen. Silloin 17 prosenttia ennusti suhdanteiden heikkenevän ja 26 prosenttia paranevan. Koronakriisi muutti kaiken: nyt pienistä ja keskisuurista yrityksistä 32 prosenttia arvioi suhdanteiden heikkenevän ja 21 prosenttia paranevan seuraavien 12 kuukauden aikana.

– Koronakriisin vaikutukset yritysten ja toimialojen välillä ovat poikenneet toisistaan huomattavasti. Samalla kriisin seurauksia on pyritty lieventämään erilaisin politiikkatoimin. Kriisin vaikutukset ja yhä jatkuva epävarmuus näkyvät laajasti pk-yritysbarometrin tuloksissa, mutta onneksi niissä näkyy myös uskoa tulevaan, sanoo elinkeinoministeri Mika Lintilä.

Pk-yritysbarometrin vastaajien odotukset liikevaihdon kehityksestä laskivat jyrkästi: Saldoluku laski kevään barometrista 24 yksikköä ja saa arvon -2.

Pk-yritykset pyrkivät pitämään kiinni osaavasta työvoimasta.

– Myönteistä tilanteessa on se, että edelleenkin suuri enemmistö, eli 70 prosenttia pk-yrityksistä pyrkii säilyttämään nykyisen henkilömääränsä, ekonomisti Petri Malinen sanoo.

Lapinlahden Koneistus Oy:n työntekijöistä osa oli lomautettuna keväällä, kun kysyntä notkahti.

– Kesällä teimme vain yhtä vuoroa, tähän asti olemme pärjänneet vähillä lomautuksilla. Syksystä emme vielä tiedä.

Poikkeuksellisen kevään seurauksena pk-yritysten kassatilanne on heikentynyt voimakkaasti alkuvuodesta. Tällä kertaa 19 prosenttia yrityksistä raportoi vaikeuksista hoitaa maksujaan viimeksi kuluneen kolmen kuukauden aikana.

Rahoituksen kysyntä voimistui

Nyt 32 prosenttia yrityksistä raportoi ottaneensa viimeksi kuluneiden 12 kuukauden aikana ulkoista rahoitusta. Kriisistä huolimatta rahoituksen saatavuus on säilynyt hyvällä tasolla.

– Finnvera on varautunut turvaamaan elinkelpoisten yritysten lainarahoituksen saatavuuden kriisin kaikissa vaiheissa ja talouden jälleenrakentamisessa. Finnvera täydentää rahoitusmarkkinoita loppuvuonna myös omilla lainatuotteillaan, sanoo Finnveran liiketoimintajohtaja Juuso Heinilä.

Pk-yritysbarometrissa tarkastellaan kahdesti vuodessa pk-yritysten suhdanneodotuksia ja kehitystä, kasvua ja uusiutumista, kansainvälistymistä sekä investointeja ja rahoitustilannetta.

Lue yritysbarometri tästä.

Juttuun tehty päivitys klo11.58: Lisätty kappale ’Lintilä pitää kustannustuen ja yksinyrittäjätuen jatkamista mahdollisena, jos uusi aalto tulee’

Kuvassa Lapinlahden Koneistus Oy:n Niko Immonen (vas) ja Erkki Litmanen

Riikka Koskenranta

riikka.koskenranta (at) yrittajat.fi