16.11.2020 klo 14:32
Uutinen

Pohjalaisyrittäjän kesäkalusteet päätyivät tekaistuun verkkokauppaan – Yrittäjä lähes voimaton: ”Ihan keksityt hinnat”

Ulkomaisella palvelimella sijaitseva sivusto on vohkinut lupaa kysymättä suomalaisyritysten tuotteet myyntiin, poljetuilla hinnoilla. Kyse on hyvin todennäköisesti kalastelusivustosta.

Reimann-kesäkalusteita valmistavan Järvi Z Oy:n yrittäjä Janne Järvinen koki epämiellyttävän yllätyksen huomatessaan yrityksensä tuotteen arveluttavalla verkkosivustolla.

– Selasin ihan mielenkiinnosta Googlesta, mitä firman nimellä tulee vastaan. Toisella hakusivulla poimin otsikon perusteella verkkokaupan, jossa oli esillä meidän tuotteet omilla tuotekuvillamme. Netistä oli kaivettu sivulle jopa yrittäjien nimet.

Langott.de -sivulla on ”myynnissä” muun muassa Järvi Z:n Laiturituoli runsaan 30 euron hinnalla. Valmistajan verkkokaupan oikea hinta on 269 euroa.

– Kaiken lisäksi kauppa väittää, että tuotetta olisi heillä varastossa. Se ei ole mahdollista, sillä kyseistä tuotetta ei tällä hetkellä ole saatavissa missään muualla kuin omassa verkkokaupassamme.

Kyseessä on mitä ilmeisimmin tekaistu sivusto, mahdollisesti kalastelusivusto, joka pyrkii keräämään käyttäjien luottokorttitietoja.

Järvinen huomasi pian, että kyseisellä sivustolla on myös muiden pohjalaisten kalustevalmistajien tuotteita.

– Kun soittelin yrittäjille, hekään eivät tienneet tällaisesta ”kaupasta”. Sivustolla myytiin muun muassa Artekin tuoleja muutamalla kympillä, vaikka normaalihinta on pari sataa euroa. Lisäksi niille tarjottiin ilmainen toimitus.

Järvinen aikoo tehdä asiasta rikosilmoituksen, mutta toiveet sen etenemisestä eivät ole korkealla.

– Ymmärtääkseni poliisi ei lähde tekemään asialle mitään, koska kyse on ulkomailla sijaitsevasta palvelimesta.

”Epäilyttäviä suomenkielisiä arvosteluja”

Kelloliike Hautaniemen tuotteet ovat niin ikään päätyneet todennäköiselle huijaussivustolle.

– Eksyin eräälle sivulle vahingossa. En edes muista, mitä hakusanaa käytin. Sitten katsoin, että tuohan on ihan selvästi meidän yrityksen tuotekuva. Rupesin katsomaan hintoja ja siinä vaiheessa ihmettelin, mikä ihme tämä kauppa on, Sari Hautaniemi Kelloliike Hautaniemestä kertoo. Yritys myy muun muassa mekaanisten kellojen koneistoja ja kellotarvikkeita.

Hän löysi pian myös muiden tuttujen suomalaisyritysten tuotteita samalta Cheapsales2020 -sivustolta.

– Niissä oli vieläpä suomenkieliset arvostelut, tosin hieman epäilyttävät sellaiset.

Hautaniemi otti ensimmäisenä yhteyttä Suomen Yrittäjiin.

– Sieltä vastattiin ja selvitettiin asiaa. Pian sain kuulla Yrittäjiltä, että ilmiö ei kosketa vain meitä vaan laajempaa osaa yrityksiä.

Hautaniemen mukaan sivustolla myytiin kelloliikkeen omilla tuotekuvilla mekaanisten kellojen koneistoja, jotka ovat hinnoiltaan ”päättömiä”. Mukana oli myös yksi Kelloliike Hautaniemen valmistaman seinäkellon kuva.

– Hinnat vaikuttivat täysin keksityiltä. Nyt vaan toivon, että tieto menisi eteenpäin ja moni muukin havahtuisi tarkistamaan, mitä yrityksen nimissä myydään. Ettei tule yllätyksiä.

Yrittäjät: Kuluttajalla iso merkitys

Suomen Yrittäjien yrityslainsäädännön asiantuntija Karoliina Katila myöntää, että yrittäjän mahdollisuudet vaikuttaa huijareihin ovat hyvin rajalliset.

– Omien tuotteiden päätymistä huijaussivustolle on ennakolta hyvin hankalaa estää. Jos kuitenkin huomaa, että oman yrityksen tuotteita yritetään kaupata huijaussivustolla, on syytä ottaa yhteyttä sivuston ylläpitäjään ja pyytää tätä poistamaan tuotteet sivustolta. Asiasta voi myös tehdä rikosilmoituksen.

Kuluttajalla on Katilan mukaan iso rooli vastaavissa huijaussivustotapauksissa.

– Jos kuluttaja epäilee sivuston luotettavuutta, kannattaa etsiä muiden käyttäjien kokemuksia sivustosta ja pidättäytyä ostosta epäilyttävissä tapauksissa. Lisäksi on syytä ottaa yhteyttä kuluttajaneuvontaan, jos kyseessä on kotimainen verkkokauppa tai Euroopan kuluttajakeskukseen, jos verkkokauppa toimii toisesta EU-maasta.

Kuva: Janne Järvisen albumi / tuotekuva

toimitus (at) yrittajat.fi