7.4.2018 klo 08:04
Uutinen

Startupyrittäjä: ”Tällainen on tyypillinen työpäiväni Piilaaksossa” – Siellä ihmisten aikaa arvostetaan kaiken ylitse

Henrietta Kekäläinen kertoo videolla aloittavan startup-yrittäjän työpäivistä Piilaaksossa. Kekäläinen kertoo myös vinkkinsä, miten hän on raivannut tiensä rahoittajien puheille.

– Alkuvaiheessa kävin aika paljon kaikenlaisten rahoittajien puheilla. Mutta nyt olen oppinut sen, että olen fokusoinut tarkemmin ja katsonut, ketkä ovat sijoittaneet oman alan hankkeisiin tai vaikkapa vähän tieteellisempiin projekteihin. Se on auttanut aika paljon, Henrietta Kekäläinen kertoo.

Kekäläisen mukaan kannattaa myös tutustua rahoittajien tekemisiin ennen yhteydenottoa.

– Katsoin etukäteen, että mitä rahoittajat olivat tehneet, ja linkkaa oman viestin niihin asioihin. Joko katsoo, löytyykö joku yhteinen tuttava, tai kirjoittaa ihan suoraan, että halua tavata tällaisen asian tiimoilta.

Miten olet löytänyt mentorin Piilaaksossa?

– Minulla ei ole yhtä mentoria. Mutta totta kai omat sijoittajat ovat tosi iso tuki, joilta voi kysyä kaikenlaisia asioita.

Carbo Culture, Henrietta Kekäläisen biohiiliteknologiaa kehittävä startup-yritys pyrkii ratkomaan ilmastonmuutosta. Hänet muistetaan Mehackit-nimisestä yhdistyksestä, joka vie koodausoppia kouluihin taiteen avulla.

Biohiiliyritys on rekisteröity Suomeen ja sen kotipesä on San Franciscossa. Nyt huhtikuussa avautuva pilottilaitos on kaksi tuntia San Franciscosta itään sijaitsevalla maaseudulla.

Katso koko haastattelu videolta

Video ja juttu: Riikka Koskenranta, Kuva: Tommi Anttonen

Riikka Koskenranta

riikka.koskenranta (at) yrittajat.fi