15.6.2017 klo 13:04
Uutinen

Suomi putosi digibarometrissa: Tekoälyosaajien vähäisyys huolestuttaa

Vähintään 10 henkilön tekoälytiimi löytyy ainoastaan 30:stä suomalaisyrityksestä, vaikka tekoäly on yksi teknologiamaailman kuumimmista trendeistä.

Tänään julkaistun Digibarometri 2017:n mukaan Suomi on tippunut viime vuoden ykköspaikalta kakkoseksi Norjan taakse. Barometri mittaa digitaalisuuden yhteiskunnallista hyödyntämistä.

Vaikka Suomi on edelleen ehdotonta kärkeä, huolta aiheuttaa tekoälyosaajien vähäinen määrä kotimaisissa yrityksissä. Tekoälytutkijoita Suomessa on 400. Vertailun vuoksi kiinalaisessa teknologiayrityksessä Baidussa työskentelee 1300 tekoälykehittäjää. Määrää voi verrata kaikkiin Suomen tekoälyosaajiin.

– Osaajien määrän lisääminen lähtee peruskoulusta. Matematiikan suosio on laskenut läpi vuosikymmenten. Etenkin poikien kiinnostus matematiikkaa ja koulunkäyntiä kohtaan on laskenut, Verkkoteollisuus ry:n hallituksen puheenjohtaja Tuomo Luoma kommentoi.

Luoman mukaan matematiikasta pitäisi tehdä nykyistä kiinnostavampaa tämän päivän välineillä.

– Esimerkiksi pelillistäminen sopisi matematiikkaan kuin nenä päähän.

Matematiikan osaaminen on keskeistä tekoälyn opiskelussa. Molemmat vaativat syy-yhteyksien ymmärtämistä ja loogista ajattelua.

”Riskinä osaajien lähtö ulkomaille”

Luoman mukaan yksi ratkaisu tilanteen parantamiseen on osaajien tuominen ulkomailta.

– Silloin kyse on Suomen vetovoimatekijöistä. Onko meillä riittävästi tutkijan paikkoja yliopistoissa, löytyykö maasta riittävästi kiinnostavia yrityksiä ja onko Suomen ympäristö ylipäätään mielenkiintoinen.

Jatkossa riski suomalaisen huippuosaamisen katoamiseen kasvaa. Luoma muistuttaa, että vuonna 2015 maastamuutto oli korkeimmillaan 70-luvun alun jälkeen.

– On ilmeinen riski, että harvat tekoälyosaajamme lähtevät ulkomaille, missä on kiinnostavia yliopistotutkimushankkeita. Facebook ja Google ovat valtavan suosittuja työpaikkoja. Suomalainen työvoima on erittäin kysyttyä maailmalla. Työntekijöiden maine on hyvä.

Digibarometrin listauksessa on mukana 22 maailman kehittyneintä maata. Barometrin julkaisevat liikenne- ja viestintäministeriö, innovaatiorahoituskeskus Tekes, Teknologiateollisuus ry ja Verkkoteollisuus ry. Tanska oli vertailun kolmas ja Ruotsi neljäs.

Pauli Reinikainen

pauli.reinikainen@yrittajat.fi