Lakilaari
18.10.2021 klo 11:30
Uutinen

Taloyhtiön hallitusvastuu

Minua on pyydetty taloyhtiömme hallituksen jäseneksi. Olen tähän mennessä ollut varajäsen, mutta en ole osallistunut kokouksiin. Mielestäni aikaisempi hallitus ei ole hoitanut asioita kunnolla viime vuosina. Voinko joutua vastuuseen vanhan hallituksen tekemistä toimista ja päätöksistä varajäsenenä tai uutena hallituksen jäsenenä?

Taloyhtiön hallituksen jäsenen vastuusta säädetään asunto-osakeyhtiölaissa. Lain mukaan hallituksen jäsenen on korvattava vahinko, jonka hän on tehtävässään lain mukaisen huolellisuusvelvoitteen vastaisesti tahallaan tai huolimattomuudesta aiheuttanut yhtiölle. Huolellisuusvelvoitteella tarkoitetaan sitä, että hallituksen on huolellisesti toimien edistettävä yhtiön etua. Hallituksen jäsenen on myös korvattava vahinko, jonka hän on tehtävässään lakia tai yhtiöjärjestystä rikkomalla tahallaan tai huolimattomuudesta aiheuttanut yhtiölle, osakkeenomistajalle tai muulle henkilölle.

Vastuun syntyminen ei edellytä tahallisuutta vaan huolellisuusvelvoitteen rikkominen voi aiheuttaa korvausvastuun. Välttääkseen vastuun on toimittava siten, kuten huolellinen henkilö toimisi vastaavassa tilanteessa. Huolellisen henkilön taso määritellään objektiivisesti eikä toimiminen ns. yhtä huolellisesti kuin omissa asioissa ole välttämättä riittävää, mutta hallituksen jäsenen ei kuitenkaan tarvitse olla alan ammattilainen. Vastuu saattaa syntyä esimerkiksi toimimalla asunto-osakeyhtiölain tai yhtiöjärjestyksen vastaisesti. Tietyissä tilanteissa vahinko oletetaan aiheutetuksi huolimattomuudella, ellei vastuussa oleva osoita menetelleensä huolellisesti.

Isännöitsijää koskee käytännössä vastaava vahingonkorvausvelvollisuus kuin hallituksen jäsentä. Lisäksi ammattimaiselta isännöitsijältä edellytetään parempaa tietotaitoa asioiden hoitamisesta, joka voi mahdollisessa vastuun jakamisessa tulla huomioitavaksi. Yleisesti taloyhtiöiden osalta vastuukysymyksiin ja käytännön asioihin liittyen muutoinkin on hyvä sopia tarkasti isännöitsijän kanssa tehtävänjaosta.

Taloyhtiön johdon vastuun edellytyksenä asunto-osakeyhtiölain mukaan on, että vahinko on aiheutunut isännöitsijän tai hallituksen jäsenen tehtävää hoidettaessa. Mikäli hallituksen jäsen muutoin aiheuttaa yhtiölle vahinkoa, esimerkiksi rikkomalla yhtiön omaisuutta, arvioidaan vastuuta vahingonkorvauslain perusteella.

Käytännön elämässä taloyhtiön johdon vastuukysymykset liittyvät usein yhtiön taloudenpitoon tai korjaushankkeisiin. Taloudenpitoon liittyvä vastuu voi syntyä esimerkiksi vastikkeiden perintään liittyvissä epäselvyyksissä. Korjaushankkeiden osalta vastuu on voinut syntyä esimerkiksi urakkahankkeen organisoinnissa ilmenneessä huolimattomuudessa tai toimivallan ylitykseen liittyvissä tilanteissa päätöksenteossa.

Ajallisesti vastuu kohdistuu niihin vastuuhenkilöihin, joiden toimikausi on meneillään, kun vastuun aiheuttava toimi tai laiminlyönti on tapahtunut. Uutena hallituksen jäsenenä et siten voi joutua vastuuseen aikaisemman hallituksen tekemästä päätöksestä. Varajäsen on vastuussa hallituksen päätöksistä vain osallistuttuaan päätöksentekoon.

Teksti: Haglex Oy / Jarmo Hagman

Artikkeli on julkaistu ensimmäisen kerran Pirkanmaan Yrittäjä -lehdessä 21.9.2021