YRITTÄJÄ, tule mukaan omiesi pariin! Liity Yrittäjiin.

JÄSEN, oletko jo ladannut Yrittäjät-sovelluksen puhelimeesi? Lataa sovellus Androidille tai Applelle.

12.10.2021 klo 08:34
Uutinen

Tilipalvelu Saarela teki tupladigiloikan – Se iloisempi tilitoimisto

Kellokoskella sijaitsevaa Tilipalvelu Saarelaa korona-aika ei ole kurittanut, vaan enemmänkin tuonut uusia tuulia. Se muutti uusiin tiloihin ja viime vuonna palkattiin yksi työntekijä lisää, nyt talossa on kahdeksan talousasioiden osaajaa.

Outi Saarela perusti tilitoimiston vuonna 1991, ja vuonna 2018 työnsarka palkittiin Kellokosken Vuoden Yrittäjä -palkinnolla. Kehityskaari on ollut nousujohteinen, ja töitä alalla on riittänyt. Saarela teki aluksi pitkään töitä yksin kotitoimistossa, ja ensimmäinen työntekijä aloitti osa-aikaisena. Siitä se sitten lähti, henkilökunnan kasvu. Saarela sanoo, ettei haaveillut suuresta yrityksestä, mutta asiat ovat menneet omalla painollaan. Viime vuonna hän sai omistajana kumppaneikseen Jaana Viljasen ja Susanne Vilkmanin.

Outi Saarela korostaa työntekijöidensä panosta, he ovat yrittäjän luottopakkeja. Johtaminen on helppoa, kun on osaava ja paneutuva henkilökunta. Saarela sanoo kuitenkin itse haluavansa hiljalleen vetäytyä taustalle, tai ainakin vähentää työn määrää.

– Pidempään on ollut suunnitelmissa neljän päivän työviikko ja kolmen päivän viikonloppu, mutta se on vielä jäänyt, yrittäjä nauraa.

Etätyö on pitänyt henkilökunnan uudelta konttorilta paljolti poissa. Uusissa tiloissa on jokaiselle oma huone, keittiötila, neuvottelutila ja vieläpä pieni tila kahdenkeskisille keskusteluille.

Digitiimi elävöittää

Jaana Viljanen on tiloissa rennosti paljain jaloin, ja kengät jätetäänkin eteiseen. Kotoisa tunnelma ja iloinen nauru saavat vastapainokseen työstä syntyvän hiljaisuuden. Keskittynyttä tilitoimistotyötä elävöittää mm. digitiimin toiminta. Tiimi on tehokaksikko, Susanne Vilkman ja Olivia Roberts. Olivia on ollut talossa noin vuoden, ja on lisännyt taloon paitsi nuoruuden intoa ja digitaalisuutta, myös kaksikielisyyden (englanti) tuomat edut.

Digitiimi on saanut paljon kehuja. DT auttaa yrittäjiä digiloikassa, vaikka avaimet käteen- palvelulla, jossa paperinen kirjanpito siirretään täysin sähköiseksi, asiakkaan tarvitsee antaa vain pari sähköistä allekirjoitusta ja homma lähtee käyntiin. Tarvittaessa yrittäjä saa koulutuksen tilitoimiston tiloissa tai Teamsin välityksellä, mutta moni on oppinut helpon ohjelman oma-aloitteisestikin.

Digitiimi saattaa ilmestyä asiakkaiden ovelle jotain kivaa tuomisinaan, kuten Yrittäjän päivän tervehdyksiä. Asiakaskin saa samalla somenäkyvyyttä.

Hauskaa TPS:ssa on ja huumori kukkii, sen huomaa visiteeraajakin. Outi ja Jaana ovat konkareina firman ”dinot”, O-Rex ja J-Rex. Rexit pitävät huolta nuoremmista ja neuvojat ovat lähellä, jos kysyttävää tulee. Pitkän linjan tekijät ovat nähneet alan kehityksen, josta nuoret eivät tiedä.

– Muistan hyvin, kun kirjekuoreen pakattiin tilinauha ja rahat palkkapäivänä, Outi valistaa.

Ja tilinauha tosiaankin oli paperinauha. Muut muistuttavat myös ”siitä synnärijutusta”, joka kertoo yrittäjyydestä paljon: yksinyrittäjä kurvasi matkalla synnytyslaitokselle pankin kautta, hakeamassa asiakkaan tiliotteet.

Jaana Viljanen on myös pitkän linjan talousosaaja, jota Outi Saarela sanoo houkutelleensa pitkään.

– Työhaastattelu kesti kolme vuotta, hän nauraa.

Palvelua ja kehitystä

Palvelu on avainsana. Asiakkaita autetaan monenmoisissa asioissa, korona-aikana sekä yritysten muutosvaiheissa esimerkiksi erilaisten hakemusten tekemisessä. Mukana ollaan myös tukitoimin: Lastenklinikoiden kumminalleja on kertynyt kampanjan alusta asti, uutena tuetaan urheiluseura Kellosken Alkua sekä MLL paikallisyhdistystä.

– Haluamme olla mukana paikallisissa jutuissa ja toivommekin, että paikalliset yritykset tukisivat toisiaan ja muutenkin paikallisesti, yrittäjät toivovat.

Tilitoimistoalalle on peruskoulutus, mutta muuten työ opettaa tekijäänsä. Opiskelua työn oheen on tarjolla. Yksi työntekijöistä suoritti liiketoiminnan erikoisammattitutkinnon, toinen lähtee opiskelemaan yritysneuvontaa. Palvelut kehittyvät.

Vaikuttaa siltä, että tilitoimiston väki on kuin yhtä perhettä, joka kertoo jo ilman sanoja: töissä saa olla kivaa! Työkaveri voi olla myös ystävä.

– Tuossa pihalla kun erottiin, niin Olivia hihkaisi; tavataan puolen tunnin kuluttua WhatsAppissa, Susanne Vilkman nauraa. WA:ssa on yrityksen keskusteluryhmä, jossa jaetaan myös työn ulkopuolisen elämän kuulumisia.

Ja virkistyspäivät tietysti kuuluvat asiaan.

Ja kyllä: yritystä on yritetty ostaa. Isot syövät pieniä, mutta Outi Saarela haluaa yrityksen pysyvän yksityisenä ja paikallisena. Kauppalehdessä Vuoden nousijanakin esiin nostettu yritys kiinnostaa. Yrityksen 30-vuotisjuhlia juhlitaan tämän vuoden elokuun sijaan ensi vuoden toukokuussa. Juhlia ei haluttu peruuttaa, vaan ne siirrettiin turvalliseen ajankohtaan.

teksti ja kuvat: Heli Tiensuu