Töitä tarjolla! Kiinnostaako ketään?
Palvelualan yrityksessäni on jo keväästä asti ollut useita työpaikkoja avoinna, mutta hakemuksia ei vaan tule. Tämä on mielestäni todella merkillistä. Monet alan yritykset ovat joko lopettaneet tai supistaneet toimintaansa viimeisen vuoden aikana, koska alan työt yleisesti vähenivät. Kovinkaan montaa vapaata työpaikkaa ei ole epidemian aikana ollut tarjolla ja myös lomautukset ovat olleet arkipäivää monelle.
Kun työt alkoivat myös palvelualalla vihdoin lisääntyä ja laitoimme paikkoja auki, niin eipä löydy työntekijöitä. Valmistauduimme yrityksessämme suoranaiseen hakemusten tulvaan, kun ilmoitimme ensimmäiset vapaat työpaikat toukokuussa. Toisin kävi, ei tullut hakemuksia, edes niitä ”huonoja”. Ehkäpä ihmiset haluavat pitää ensin kesäloman pois alta ja hakevat sitten uusia tuulia, ajattelimme. Kesä eteni, kokeilimme eri hakukanavia ja erimuotoisia ilmoituksia jos jonkinlaisella ulkoasulla ja tekstillä. Ei vaikutusta. Työpaikkahakemukset loistivat poissaolollaan. Heinäkuun käännyttyä loppupuoliskolle olimme varovaisen toiveikkaita, nyt kyllä varmasti alkaa hakemuksia tulemaan, viimeistään kun arki alkaa elokuussa.
Kesä kääntyi syksyksi. Muutama hakemus tuli, mutta verraten aikaisempiin hakuihin edeltävinä vuosina, oli saalis todella laiha. Lisäksi paikkoja on vaikea täyttää, koska monen hakijan uutena kriteerinä on työpaikan sijainti kotikulmilla, eikä työmatkaan olla valmiita käyttämään aikaa. Kysyntä ja tarjonta eivät siis kohtaa. Missä ovat työntekijät, joille 30 minuutin työmatka on ok? Miksi emme saa ketään töihin? Missä on vika, kun vakituinen työpaikka ei kiinnosta? Työttömyys on lisääntynyt, mutta hakijat vähentyneet, tämä ei ole loogista. Onko ihmisten arvomaailma muuttunut pandemian myötä niin erilaiseksi, että työ on menettänyt merkityksensä?
Tämän kaiken taustalla on varmasti monia hyvinkin erilaisia syitä, mutta mietin myös, että ottaako yhteiskunta ja valtio liikaa vastuuta myös yksilöiden asioista. Mene ja tiedä, helpolla pitäisi kaikki kutenkin tulla. Muutama on ihan reilusti kertonut ettei kannata tehdä töitä, lähes saman saa, kun on tekemättä mitään. On ihan kivaa olla työttömänä tai lomautettuna vaikka aikaisemmin pelkäsikin töiden loppumista. Kun työt sitten väheni tai loppui, niin huomattiin ettei se niin kamalaa olekaan. Nyt on aikaa perheelle ja harrastuksille. Osa kuluista jää pois, kuten työmatkakulut ja kun tilalle tulee erilaisia tukia mm. asumiseen niin hyvin pärjää pienellä kulujen karsimisella.
Sinälläänhän on positiivista, että perheet haluavat viettää enemmän aikaa yhdessä ja arvostavat sitä, mutta jos yhteinen aika kustannetaan jättäytymällä varta vasten työttömäksi ja hyödynnetään ansiosidonnaista päivärahaa maksimipäivät koska siihen on ”oikeus” ja mahdollisuus, niin tämä tuntuu jotenkin täysin nurinkuriselta. Olemmeko todellakin kasvattaneet tällaisen sukupolven? Missä on työmoraali? Jotenkin en pääse tähän ajatusmaailmaan ollenkaan sisään, koska töiden vähene-minen ja osittainen loppuminenkin pandemian vuoksi teki sen, että arvostan entistä enemmän työtä ja etenkin sitä, että töitä on.
Toki yllättävän työttömyyden kohdatessa ihmisen kuuluukin saada apua ja myös taloudellista tukea, mutta jos turvaverkkoon tipahtaminen ei vaikuta juurikaan ihmisen tulotasoon niin eihän silloin varma palkka vakityöstä enää innosta. Tällaista vapaa-ehtoista työttömyyttä (oman pienimuotoisen kokemukseni ja kuulemani perusteella) esiintyy enenevissä määrin. Oletteko te muut yrittäjät törmänneet samaan ilmiöön ja pohtineet mitä me voisimme yrittäjinä ja yrityksinä tehdä? Olisihan se hienoa, että työpaikka olisi kaikkien silmissä arvostettu ja haluttu asia. Tässäpä kuuma peruna taas heiteltäväksi meille yrittäjille, toivottavasti saadaan aikaan hyvää keskustelua aiheesta ja ideoita muutokseen. Ja niitä työhakemuksia.
Värikästä ja idearikasta syksyä toivottaen
Maarit Salo
1. varapuheenjohtaja
Lohjan Yrittäjät ry
