27.4.2017 klo 10:04
Uutinen

Uusi maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä on matkailuyrittäjä ja viljelijä

Jari Leppä pyörittää maitotilansa ohella matkailuyritystä Leppä-Lomat, joka vuokraa mökkejä Etelä-Savossa.

Keskustan puoluehallitus on valinnut maa- ja metsätalousministeriksi kansanedustaja Jari Lepän (kesk.).

Etelä-Savon Pertunmaalta kotoisin oleva Jari Leppä on ammatiltaan maanviljelijä ja hänen perheensä tila Antinmäellä keskittyy pääasiassa maidontuotantoon 70 lypsylehmän voimin.

Tila harjoittaa lisäksi metsätaloutta ja hevosten kasvatusta. Leppä pyörittää myös matkailuliiketoimintaa yrityksessään Leppä-Lomat, joka vuokraa kuutta vapaa-ajanasuntoa Pertunmaalla ja Kangasniemellä.

Leppä siirtyy valtioneuvostoon eduskunnan maa- ja metsätalousvaliokunnan puheenjohtajan paikalta. Hän on viidennen kauden kansanedustaja, ja hän on työskennellyt Arkadianmäellä yhtäjaksoisesti vuodesta 1999.

Maa- ja metsätalousministerin salkku lohkottiin tehtävää hoitaneelta ympäristöministeri Kimmo Tiilikaiselta (kesk.), kun hallitus sopi ministerimäärän lisäämisestä. Vastuutehtäväkierrätyksessä Tiilikainen saa energia-asiat elinkeinoministeri Mika Lintilältä (kesk.), joka puolestaan ryhtyy hoitamaan valtion omistajaohjausta. Omistajaohjauksesta vastasi tähän asti pääministeri Juha Sipilä (kesk.).

*Uutista päivitetty klo 10:25 – lisätty energiavastuiden siirtyminen Lintilältä Tiilikaiselle.

Yrittäjäsanomat

toimitus@yrittajat.fi