YRITTÄJÄ, tule mukaan omiesi pariin! Liity Yrittäjiin.

JÄSEN, oletko jo ladannut Yrittäjät-sovelluksen puhelimeesi? Lataa sovellus Androidille tai Applelle.

Jyväskylässä sijaitsevan Time Hotelin jokaisen huoneen seinää koristaa uniikki taideteos. Yrittäjäpariskunta Margo ja Marita Saxberg poseeraa huoneessa 211, jonka seinämaalauksen on loihtinut taiteilija Janette Leino. Kuva: Time To Stay
8.7.2025 klo 12:22
Uutinen

Vastikään avatulle taidehotellille hyvä startti – Näin yrittäjä pyrkii kampittamaan ketjuhotellit

Tämä teksti on konekäännetty.

Jyväskylässä äskettäin avatun Time Hotelin yrittäjä ja toimitusjohtaja Margo Saxberg kertoo, että taidehotelli on kesällä useaan otteeseen täyteen buukattu.

Jyväskylässä avattiin 26. kesäkuuta hotelli, josta ei löydy kahta keskenään identtistä huonetta. Hotellin jokaisen huoneen seinään on loihdittu uniikki taideteos.

Taidehotellista on uutisoinut muun muassa Keskisuomalainen.

Taidehotellin virallinen nimi on Time Hotel, ja sen huoneiden seinien maalaamiseen osallistui yhteensä 19 taiteilijaa.

Time Hotelin tärkeänä yhteistyökumppanina taiteen luomisessa oli paikallinen La Fiaba -galleria. Taiteilijayhteisön jäsenten lisäksi projektissa oli mukana Iikka Hackman, joka on osallistunut muihinkin Time To Stay Oy:n majoitusprojekteihin.

Time To Stay Oy on perheyritys, joka omistaa taidehotellin. Yrittäjä ja toimitusjohtaja Margo Saxberg kertoo Yrittajat.fi:lle, että hotellin toiminta on lähtenyt mainiosti käyntiin.

– Ensimmäinen viikonloppu oli täyteen myyty. Myös ensi viikonloppu, jolloin Jyväskylässä vietetään Suomipop Festivaalia, on buukattu täyteen, hän sanoo.

Yöpyjät täyttävät taidehotellin viimeistä huonetta myöten myös heinä-elokuun taitteessa kahden viikon ajan, kun kaupungissa pidetään legendaarinen tapahtuma, Suomen MM-ralli (Secto Rally Finland 2025).

Heinäkuu on Saxbergin mukaan Jyväskylässä majoituspaikkojen kovin sesonkiaika.

Entä kun arki koittaa eikä kesätapahtumista saada enää vetoapua?

Saxbergin mukaan taidehotellin käyttöaste näyttää tällä hetkellä 50–60 prosenttia, joka on tyypillinen Jyväskylän majoituskohteissa. Yrittäjän tavoite on kuitenkin kunnianhimoisempi.

– Veikkaan, että yllämme 70 prosentin käyttöasteeseen. Minimissään tavoittelemme taidehotellille vähintään 60 prosentin käyttöastetta, Saxberg sanoo.

Time Hotel, huone 209. Seinämaalauksen teki taiteilija Samuli Heikkinen. Kuva: Mikko Manninen

Mikä vetää yöpyjiä Jyväskylään?

Taidehotelli ei ole suinkaan ainoa majoituspaikka, jota Time To Stay Oy pyörittää Jyväskylässä. Yritys on tarjonnut kaupungissa jo pidempään sekä hostelli- että asuntomajoitusta. Konseptien nimet ovat Time Hostels ja Time Apartments.

Time Apartmentsin vieraista suurin osa viipyy pidempään kuin vain yhden yön, yleensä vähintään viikon ja pisimmillään jopa kolme kuukautta.

Saxbergin mukaan hostellien käyttöaste on Jyväskylässä tyypillisesti 80 prosenttia.

Mikä vetää yöpyjiä Keski-Suomessa sijaitsevaan kaupunkiin näin sankoin joukoin? Saxbergin mukaan Jyväskylän yksi valttikortti on Alvar Aalto. Kaupungissa on valtavan paljon maailmankuulun arkkitehdin suunnittelemia rakennuskokonaisuuksia.

Muita magneetteja ovat yliopisto ja ammattikorkeakoulu.

– Majoituspaikoissamme yöpyy paljon opiskelijoita, tutkijoita, opettajia ja vierailevia luennoitsijoita. He tulevat sekä muualta Suomesta että ulkomailta, yleensä muualta Euroopasta, Saxberg kertoo.

Perinteisistä turisteista moni buukkaa majoituksen jostakin Time To Stayn majoituspaikoista päähänpistosta matkalla Pohjois-Suomesta kohti etelää.

Saxberg kertoo, että viime aikoina aasialaisturistien määrä on lisääntynyt merkittävästi perheyrityksen majoituskohteissa. Turisteja saapuu Jyväskylään muun muassa Taiwanista, Hongkongista ja Etelä-Koreasta.

Mikä innostaa aasialaisturisteja tulemaan nimenomaan Jyväskylään?

– En tiedä, Saxberg naurahtaa.

Saxbergin mukaan aiemmin Jyväskylässä yöpyi runsaasti myös rakennusalan ihmisiä työmatkoillaan, mutta rakennusbuumin hiivuttua heidän määränsä majoituskohteiden asiakkaina on laskenut.

Time Hotel, huone 210. Seinämaalauksen teki taiteilija Arttu Martikainen. Kuva: Mikko Manninen

Hostellien periaatteena omatoimisuus

Perheyrityksen kilpailijoina Jyväskylässä on suuria ketjuhotelleja.

– Yritämme pistää kapuloita ketjuhotellien rattaisiin tarjoamalla edullisempia hintoja, Saxberg sanoo.

Perheyrityksen hostellien vieraista puolet on ulkomaalaisia.

Time To Stay -yrityksen kulut pysyvät kurissa muun muassa siten, että hostelleissa ja asunnoissa yöpyvät asiakkaat ovat pitkälti omatoimisia. He kirjautuvat majoitukseen sisään ovikoodilla, eikä henkilökunta ole päivystämässä yhtä tiiviisti kuin suuremmissa ketjuhotelleissa.

Aamiaishuoneissa asukkaat voivat valmistaa itse oman aamupalansa. 

– Kahvi, tee ja mehu kuuluvat yöpymisen hintaan. Mutta jos haluaa munakasta ja pekonia, ne pitää tuoda itse, Saxberg sanoo.

Time Hostels noudattaa hinnoittelua, joka houkuttelee asiakasta yöpymään pidempään kuin yhden yön verran. Time To Stay -yritykselle koituvat kustannukset ovat tasan yhtä suuret riippumatta siitä, viipyykö asiakas yhden vai vaikkapa kolme yötä.

– Emme tee välisiivouksia kolmen yön varauksiin.

Time Hotel, huone 212. Seinämaalauksen teki taiteilija Anni Honkala. Kuva: Mikko Manninen

Suurin riski uusi pandemia

Time To Stay on perheyritys, jonka omistajina ja työntekijöinä on Margo Saxbergin lisäksi hänen vaimonsa Marita Saxberg sekä heidän lapsensa Santtu Saxberg ja Sanni Muurmäki. Kaksi muuta lasta tekee osa-aikatöitä firman piikkiin.

Yrityksessä on töissä yksi perheen ulkopuolinen työntekijä, operatiivinen johtaja Saara Jalkanen.

Jyväskylän lisäksi Time To Stay -yritys tarjoaa hotellimajoitusta myös Jämsässä. Hotelli Jämsä sijaitsee muutaman kilometrin päässä Himoksen laskettelukeskuksesta.

Kun Himoksella on jokin suuri tapahtuma, hotelli täyttyy festarikävijöistä. Muutoin sekä talvisin että kesäisin 90 prosenttia asiakkaista on sellaisia, jotka tarvitsevat yösijaa työnsä takia.

Saxbergin mukaan Hotelli Jämsässä yöpyy muun muassa suurten tehtaiden huoltotyöntekijöitä, Patrian tehtaan vierailijoita sekä Naton sotaharjoituksiin osallistuvia sotilaita.

Time Hotel, huone 213. Seinämaalauksen teki taiteilija Elmo. Kuva: Mikko Manninen

Näetkö mitään taloudellista riskiä taidehotellin perustamisessa Jyväskylään?

– Ainahan kaikessa yritystoiminnassa on riski. Mutta olemme perheyritys, joka pystyy tarvittaessa sopeuttamaan toimintaansa. Jos tulisi hiljaisempi kausi, emme irtisanoisi omistajatyöntekijöitä vaan tekisimme vain vähemmän töitä. Suurin riski on jokin uusi pandemia. Sitä kaikki alan ihmiset pelkäävät. Muutoin en pidä riskiä kovin suurena, Saxberg sanoo.

Hän huomauttaa, että ”rumaa jälkeä” tosin tulee, jos korot nousevat entisestään, sillä yritys on luonnollisesti joutunut ottamaan velkaa.

Time To Stayn liikevaihto oli viime vuonna 1,1 miljoonaa.

Vinkkaa meille juttuaihe!

Kerro siis meille, mitä yrittäjän elämässä tapahtuu.
Toimitus saa olla minuun yhteydessä mahdollista haastattelua varten
Milla Rautiainen