4.12.2018 klo 15:02
Uutinen

Virolainen yksisarvinen sai ensirahoituksen 19-vuotiaan perustajansa vanhemmilta

Viisi vuotta myöhemmin yritys työllistää 700 työntekijää 30 maassa.

Heinäkuussa taksimarkkina avautui ja Suomeen tuli uusia kyytipalveluita tarjoavia yrittäjiä. Yksi niistä on virolainen Taxify, joka on viiden toimintavuotensa aikana kasvanut 30 maahan ja 60 kaupunkiin. Yrityksen markkina-arvo on jo yksisarvistasolla, eli yli miljardin euron arvoinen, viime keväisen 153 miljoonan euron rahoituskierroksen jälkeen.

Perustaja Markus Villig kertoi Slushissa yrityksen kasvutarinaa ja tulevaisuudensuunnitelmia.

Villig oli vain 19-vuotias, kun hän jätti yliopiston kesken ja päätti ryhtyä yrittäjäksi. Hänen haaveensa oli perustaa yritys teknologia-alalle, mutta nuorella miehellä ei ollut verkostoja, kokemusta tai mitään muutakaan, millä yrittäjäura olisi polkaistu käyntiin.

– Perustin yrityksen vanhemmilta saamillani muutaman tuhannen euron lainalla. Jouduin perustella rahan tarvetta muutaman kuukauden. Luulen, että vanhempani eivät uskoneet ikinä näkevänsä rahoja enää”, VIllig kertoo Financial Timesin toimittaja Maija Palmerin haastattelussa.

Alkuvuosina yhtiö työllisti 10-20 työntekijää. Nyt Taxify on 700 työntekijää työllistävä yhtiö, joka on rekrytoinut 600 työntekijää viimeisen vuoden aikana.

Tyytyväinen kuljettaja ratkaisee

Taksipalvelun lanseeraaminen tai sen kasvattaminen ei ole suoraviivaista työtä. Alkuvaiheessa taksiyhtiöt ja kuljettajat käyttivät radiopuhelimia ja varauskeskusta sekä niiden ympärillä pyörivää ohjelmistoa. Hyppy käyttämään uutta sovellusta oli yhtiöille iso. Vei aikainsa ennen kuin uusi sovellus ajoi vanhojen käytäntöjen ohi.

Villig kertoo, että toiminnan keskiössä on aina ollut käytännöllisyys ja hyöty kuljettajille sekä asiakkaille.

Palmer totesikin, että Taxify ottaa kyydistä huomattavasti pienemmän komission kuin kilpailijat. Taxify ottaa 15 prosentin komission, kun kilpailevat yhtiöt voivat ottaa 30 prosenttia.

– Kuljettajat haluavat joustavuutta ja vapautta päättää omista asioistaan. He eivät halua olla pelkästään Taxify-kuskeja. Voimme tarjota etuja, kuten parhaat autot tai puhelimet, mutta loppupeleissä se sovellus voittaa, jonka käyttämisestä jää eniten rahaa taskuun. Asiakkaat käyttävät sitä palvelua, missä on parhaat kuskit, Villig kertoo.

Afrikka ja Euroopan kaupungit ovat erilaisia – paikallinen lähestyminen on tärkeää

Taxify on myös laajentunut Afrikkaan, minne moni muu kilpailija ei ole uskaltautunut. Villigin mukaan on tärkeää sopeuttaa palvelu paikallisiin tarpeisiin. Esimerkiksi Afrikan kaupungeissa yhtiö on lisännyt turvallisuusominaisuuksia palveluun.

– Paikallisuus on tärkeää, kun haluaa laajentua uusille markkinoille, Villig toteaa.

Uusille markkinoille menemisessä on Euroopassakin haasteita, sillä jokainen maa ja kaupunki suhtautuu eri tavalla uusien palveluiden ja markkinahäiriköiden tuloon.

Muun muassa Lontoo olisi suuri ja merkittävä markkina, mutta kaupungilla on tiukka linja tulokkaiden suhteen. Taxify on tuonut pari kuukautta sitten Pariisissa markkinoille skootterikyydit, mutta Lontoo on kieltänyt ne.

– Yritämme kertoa viranomaisille, että tämä niiden toimintatapa estää kilpailun. Kilpailun salliminen toisi ratkaisuja ongelmiin, joita monopoli ei ehkä pysty ratkaisemaan, Villig sanoo.

Taxify jatkaa kasvuaan, mutta se ei pyri kasvattamaan uusien maiden määrää, vaan lisäämään kaupunkeja niihin maihin, joissa se jo toimii. Kaupunkeja on nyt 60, mutta jatkossa niitä on noin sata. Puolassa palvelu on tulossa 25 kaupunkiin. Kasvua on muun muassa Afrikassa, missä palvelu rantautuu uusiin kaupunkeihin, kuten Nairobiin ja Lagosiin.

Lisäksi yhtiö tuo uusia palveluita ja mahdollisesti jatkossa alabrändejä.

Nopeaan skaalautumiseen salaisuudeksi Villig luettelee muutaman pääkohdan.

– Meillä on miljoonia olemassa olevia käyttäjiä ja useita kuljetusmuotoja, joten voimme lanseerata nopeasti uusia palveluita olemassa oleville asiakkaille ja tarjota yhden sovelluksen, joka ratkaisee useita liikkumiseen liittyviä ongelmia, Villig sanoo.