Kevytyrittäjinä on paljon eläkeläisiä ja opiskelijoita ja iso osa tekee kevytyrittäjänä työtä oman päivätyönsä rinnalla. Kuva: Getty Images
31.1.2022 klo 11:04
Uutinen

Yli puolet kevytyrittäjistä pohtii Y-tunnuksen hakemista – Toimeentulon koostuminen useammasta purosta yleistyy

Kevytyrittäjyyden, eli laskutuspalvelun kautta tehtävien töiden, määrä on kasvussa. Ukko-fi-palvelun tekemän kyselyn mukaan kevytyrittäjyys helpottaa yrittäjäksi siirtymistä.

Laskutuspalvelu Ukko.fi teetti loppuvuodesta 2021 kyselyn, jossa se selvitti kevytyrittäjien motiiveja yrittäjyyteen ja esimerkiksi Y-tunnukselliseen yrittäjyyteen. Kyselyssä kartoitettiin myös ajatuksia työstä ja työn tulevaisuudesta.

Kyselyn 2191 vastaajasta yli 56 prosenttia haaveilee oman yrityksen perustamisesta ja yli 80 prosenttia kokee, että kevytyrittäjänä toimiminen helpotta yrittäjäksi siirtymistä.

Kevytyrittäjyys on yrittäjyyden muoto, jossa tekemistään töistä laskutetaan ilman omaa Y-tunnusta laskutuspalvelun kautta. Tällaisia yrittäjiä Suomessa on yhteensä noin 200 000 ja määrä on tasaisesti kasvanut vuosi vuodelta viimeisen kymmenen vuoden ajan. Koronan alkaessa vuonna 2020 kevytyrittäjien määrässä ei tapahtunut merkittäviä muutoksia, mutta pandemia vaikutti toki muutamaan toimialaan erityisen vahvasti.

Tilastokeskuksen mukaan vuoden 2020 neljännen kvartaalin ja vuoden 2021 kolmannen kvartaalin, eli 12 kuukauden aikana, perustettiin 42 000 yritystä.

Täyspäiväinen yrittäjyys pohdituttaa

Kyselyssä selvitettiin myös, mikä askarruttaa Y-tunnuksellisessa yrittämisessä. Vastaajia huoletti erityisesti taloudellinen epävarmuus, yrittäjyyteen liittyvä byrokratia, yrityksen perustamiseen liittyvät kysymykset ja asiakkaiden riittävyys.

Yli 48 prosenttia vastaajista ilmaisi kuitenkin kiinnostuksensa satunnaiseen yrittäjyyteen Y-tunnuksella. Toisaalta taas toiset 48 prosenttia piti kevytyrittäjyyttä ilman Y-tunnusta itselleen sopivimpana tapana yrittää tulevaisuudessa.

– Toiminimiyrittäjyys kiinnosti lähes 20 prosenttia kevytyrittäjistä, mutta meidän vastaajissamme satunnainen, keikkatyömäinen tai muun työn ohella tehtävä yrittäjyys kiinnosti toki eniten. Meillä on kevytyrittäjinä paljon eläkeläisiä ja opiskelijoita ja iso osa tekee kevytyrittäjänä työtä oman päivätyönsä rinnalla, markkinointijohtaja Mika Lindholm Ukko.fistä kertoo.

Hän uskoo, että työn tekemisen hybridimalli, jossa oma tienesti koostuu useammasta purosta, tulee kasvamaan entisestään vuonna 2022.

– Kun kokeilee ensin kevyesti ja helposti yrittämistä kevytyrittäjänä, taival Y-tunnukselliseen ja päätoimiseen yrittäjyyteen ei ole enää niin pitkä. Sen me näemme kauttamme perustettujen toiminimien määrästä selkeästi, Lindholm perustelee.

Muita kiinnostavia aiheita

Toimitus
Toimitus