10.5.2017 klo 07:26
Uutinen

Yrittäjä perhevapaista: ”Ei mahdu päähän, että työnantaja maksaa kaksinkertaisesti palkkaa”

Suomen Yrittäjät esittää kolmea uudistusta perhevapaisiin. Järjestö kattaisi perhevapaakustannukset yritystuista.

– Anna yksi hyvä perustelu, minkä takia tekemättömästä työstä pitäisi maksaa minkäänlaista korvausta. Se rasittaa yrittäjän kassaa, huudahtaa puhtaanapitoyrityksen toimitusjohtaja Mari Laaksonen.

Laaksonen tarkoittaa äitiyslomia ja vanhempainvapaita, jotka kerryttävät työntekijälle lomapäiviä. Toisekseen työnantajan on maksettava palkka, ei vain lomalaiselle, mutta myös hänen sijaiselleen.

– Päähäni ei mahdu se, että työnantaja maksaa yhdestä työstä kaksinkertaisesti palkkaa.

Suomen Yrittäjien laskelman mukaan yksi lapsi kustantaa työnantajalle noin 8000 euroa. Laaksosen mukaan summa on isompi.

– Pitkälle yli kymppitonni se on, kun laskee pitkät vapaat, koulutuksen ja sen, että vanhemmalla on siihen asti oikeus jäädä kotiin hoitamaan lasta, kun tämä täyttää yli 10 vuotta.

– [Huhtikuussa 2017 voimaan tullut] 2500 euron kertakorvaus on valtiolta pieni kädenojennus, täysin riittämätön.

Yrittäjäjärjestön laskelmassa 2500 euron korvaus on huomioitu.

Työntekijät koulutetaan vuosittain

Laaksosen CleanMarin Oy työllistää 20 henkilöä, joista 70 prosenttia on naisia. Ala on yleisesti naisvaltainen.

Yksi CleanMarinin työntekijöistä on ollut yhtäjaksoisesti vapailla yli kuusi vuotta.

– Kuusi vuotta on pitkä jakso olla poissa töistä. Meillä liiketoimintakenttä on sillä aikaa muuttunut. Siihen päälle tulee koulutuksen kiriminen kiinni.

– Kun tänä päivänä kehitetään jatkuvasti uusia pintamateriaaleja ja kemikaaleja, siirrytään luontoystävälliseen suuntaan, niin työntekijät täytyy kouluttaa kerran vuodessa, jotta asiakasta voidaan palvella parhaalla mahdollisella tavalla.

”Uusia lapsia tarvitaan”

Laaksosen mukaan ala on lapsen saamisen kannalta vaikea työnantajalle.

– Silloin joudumme hankkimaan uuden vakituisen työntekijän. Kukaan ei ota siivous- ja palvelualalla yhdeksän kuukauden määräaikaisuuksia vastaan.

Mari Laaksonen sanoo suoraan, että nuoren naisen palkkaaminen on riski.

– Ei saa syrjiä ketään työhaussa, mutta kylmä tosiasia on se, että naiset ovat palkkakuopassa, ajautuvat työyhteisön ulkopuolelle ja jäävät osaamisessa jälkeen.

– Uusia lapsia tarvitaan ja veronmaksajia, Laaksonen huomauttaa.

– Rahoitusvastuu siitä ei kuitenkaan kuulu työnantajalle vaan yhteiskunnalle.

SY: Perhevapaisiin rahat yritystuista

Suomen Yrittäjät perää valtiolta oikeudenmukaisuutta vanhemmuuden kustannusten kattamiseen.

Järjestön mukaan perhevapaauudistuksessa pitää lähteä myös syntyvyyden lisäämisestä ja naisten sijoittumisesta työmarkkinoille.

– Hoitovapaasta ja raskauden aikaisista lyhyistä sairauspoissaoloista aiheutuvat noin 145 miljoonan euron kustannukset vuodessa.

– Vastaavat säästöt voidaan löytää esimerkiksi yritystukia leikkaamalla, järjestö esittää.

Myös yrittäjille järjestettävä vapaata – ei pitkille kiintiöille

Järjestö vaatii myös tasapuolisuutta mahdollisuuteen pitää perhevapaata. Yrittäjistä vain 54 prosenttia yrittäjistä on pystynyt pitämään lapsensa syntymän yhteydessä perhevapaata.

SY torppaa esitykset pitkistä pakollisista isä- ja äitikiintiöistä, sillä ne ovat erittäin ongelmallisia yrittäjille, joiden liiketoiminta on riippuvaista isän tai äidin omasta toiminnasta.

Lisäksi järjestö vaatii sopimisen vapautta sairausvakuutuslaista poikkeaviin ratkaisuihin siten, että työntekijällä säilyy oikeus päivärahaan päiviltä, jolloin hän hoitaa lastaan.

*Juttua täsmennetty klo 15 – Suomen Yrittäjien kustannuslaskelma ottaa huomioon työantajalle tulevan perhevapaakorvauksen.

Juhani Ojalehto

juhani.ojalehto@yrittajat.fi