15.8.2017 klo 13:49
Uutinen

Yrityksestä luopuminen on yksi yrittäjän elämän suurimpia muutoksia

Oletko miettinyt yrityksestä luopumista? Yrityksestä luopuminen on yksi yrittäjän elämän suurimpia muutoksia. Erityisesti silloin, kun on kyse oman elämäntyön hinnoittelusta ja myymisestä, koskettaa aihe yrittäjän ohella vahvasti myös lähipiiriä.

Oletko miettinyt yrityksestä luopumista? Yrittäminen on mukavaa, yritystoiminta kannattavaa, mutta vie enemmän aikaa kuin pystyt tällä hetkellä antamaan. Lakisääteinen eläkeikäkin alkaa olla jo lähellä ja olisi mukava päästä viimein kunnostamaan mökkiä. Lapsenlapsetkin kaipaisivat välillä hoitajaa. Millä tavalla töiden vähentäminen, eläköityminen ja yrityksestä luopuminen onnistuisi järkevästi? Kysymykset, kuten mikä on oikea aika luopua, mikä yritykseni arvo on, kuka toimintaa jatkaa ja mitä teen luopumisen jälkeen, nousevat pintaan. Millä tavalla töiden vähentäminen, eläköityminen ja yrityksestä luopuminen onnistuisivat järkevästi?

Kuulostaako tutulta? Ei hätää, et ole ainoa. Varsinais-Suomessa on tällä hetkellä satoja samankaltaisten ajatusten äärellä olevia yrittäjiä. Seuraavan kymmenen vuoden aikana maakunnassamme tulee omistajanvaihdosvaiheeseen pelkästään yrittäjän eläkeiän saavuttamisen vuoksi yli 7000 yritystä.

Usein se kaikista vaikein asia omistajanvaihdoksen näkökulmasta on päätöksenteko. Mikä on oikea aika, lopetanko ensi vuonna vai kolmen vuoden päästä? Luovunko kokonaan vai myynkö osan yrityksestä? Kuka toimintaa jatkaa? Entä mitä teen itse luopumisen jälkeen? Näitä ja monia muita kysymyksiä tulee eteen viimeistään siinä vaiheessa, kun ikätoverit alkavat viihtyä harrastusten parissa aktiivisemmin kuin itse kykenee. Toki yrityksen arvonmääritys on keskeinen omistajanvaihdokseen liittyvä toimenpide eikä ostajan löytäminenkään mikään yksinkertainen asia ole. Ja kummankin aiheen kannalta ulkopuolisen omistajanvaihdosasiantuntijan palveluiden käyttäminen on enemmän kuin suositeltavaa. Kuitenkin se, että tunnistaa tilanteen ja tekee päätöksen vaatii eniten rohkeutta. Arvonmäärityksen tekeminenkin onnistuu kuitenkin lopulta sen vaikean päätöksen jälkeen melko kivuttomasti.

Kun päätös luopumisesta on tehty, kannattaa asiassa edetä nopeasti, mutta suunnitelmallisesti. Näin vältetään yrityksen mahdollinen tyhjäkäynti, päämäärättömyys ja toiminnan hiljentyminen. Kun liiketoimintaa jatketaan ja kehitetään luopumispäätöksestä huolimatta vanhaan malliin, antaa se parhaan pohjan sekä tulevaa kauppahintaa ajatellen että potentiaalisen ostajan kiinnostuksen heräämisen kannalta.

Ja mikä parasta, ajatusten ja vaikeiden kysymysten kanssa ei tarvitse olla yksin. Olemme käynnistäneet Varsinais-Suomessa uuden omistajanvaihdospalvelun, jonka kautta saat tarvittaessa vastauksen mihin tahansa omistajanvaihdoksessa askarruttavaan kysymykseen maakunnan parhaista asiantuntijoista koostuvalta yhteistyöverkostolta.

Käy lukemassa lisää osoitteessa omistajanvaihdospalvelu.fi ja ole rohkeasti yhteydessä. Etsitään yhdessä sopiva ratkaisu tilanteeseesi.

Lassi Rosala

Lassi Rosala toimii Varsinais-Suomen omistajanvaihdospalvelun koordinaattorina ja on yrittäjän tukena omistajanvaihdostilanteessa.
Ota yhteyttä: p. 050 308 2852 | lassi.rosala@yrittajat.fi | Lue lisää täältä