Todelliset ansiot YEL-vakuuttamisen perusteena

1.  Aluksi YEL-vakuuttamisesta

Aika ajoin esitetään näkemys, jonka mukaan yrittäjän todellisten ansioiden pitäisi olla YEL-vakuuttamisen perusteena. Ajatuksena lienee se, että eläkevakuuttaminen toteutettaisiin vastaavalla tavalla kuin työntekijän kohdalla.

TyEL-maksu on vuosittain määritelty prosenttiosuus työntekijän bruttoansioista. Työeläkemaksu lasketaan joka kuukausi niistä TyEL-palkkatiedoista, jotka työnantaja ilmoittaa tulorekisteriin.

Yrittäjän YEL-työtulon perusteena on YEL-työtulo, jonka määräytymisen perusteena on sellainen palkka, joka yrittäjän tekemästä työstä kohtuudella maksettaisiin työntekijälle, jos hän tekisi yrittäjän työn.

Sekä työntekijän että yrittäjän eläkevakuuttaminen perustuu tehtyyn työhön ja sen arvoon. Eläkettä kerrytetään ja työeläkemaksuja maksetaan tehdyn työn perusteella. Työuran aikana tehdyn työn ja sen arvon perusteella pyritään osaltaan varmistamaan se, että työuran jälkeen työeläke turvaa kohtuullisen toimeentulon. Esimerkiksi pelkkä yrityksen omistaminen ja tulojen saaminen omistuksen perusteella ei velvoita yrittäjää ottamaan YEL-vakuutusta. Työntekijän kohdalla työpanoksen arvon määrittää hänelle maksettava palkka. Yrittäjän kohdalla työpanoksen arvona pidetään työtuloa, joka määritellään edellä kuvatulla tavalla.

2. Yritysmuodot

Suomessa yritystoimintaa voidaan harjoittaa useassa eri yritysmuodossa. Toimivista yrityksistä eniten on osakeyhtiöitä (noin 160 000 ilman alkutuotantoa). Toiseksi eniten on yksityisiä elinkeinonharjoittajia eli ns. toiminimiyrittäjiä (noin 100 000 ilman alkutuotantoa). Lisäksi yritysmuotona voi olla avoin yhtiö ja kommandiittiyhtiö. Myös osuuskunnassa yritystoimintaa voi harjoittaa.

Jokaisessa yritysmuodossa yrittäjän tulonmuodostus on hieman erilainen. Seuraavassa käydään lyhyesti läpi eri yritysmuotojen osalta yrittäjän todellisten ansioiden muodostuminen. Sen jälkeen tuodaan esiin, minkälaisia kysymyksiä ja haasteita todellisten ansioiden YEL-vakuuttaminen nostaisi esiin.

2.1. Yksityinen elinkeinonharjoittaja (toiminimiyrittäjä)

Toiminimiyrittäjän kohdalla yritystoiminnan tulos määräytyy vähentämällä yritystoiminnan tuotoista yritystoiminnan kulut. Tämän jälkeen yritystoiminnan tulos jaetaan erikseen säädetyllä tavalla pääomatulo-osuuteen ja ansiotulo-osuuteen ja verotetaan yrittäjän henkilökohtaisena ansio- ja pääomatulona. Jos elinkeinonharjoittaja harjoittaa elinkeinotoimintaa yhdessä aviopuolisonsa kanssa tai puoliso osallistuu toisen puolison elinkeinotoimintaan, yritystulon ansiotulo-osuus jaetaan verotuksessa puolisoiden kesken heidän työpanostensa mukaisessa suhteessa.

Yksityinen elinkeinonharjoittaja ei ole yrittäjästä erillinen oikeushenkilö. Yksityinen elinkeinonharjoittaja ei voi maksaa palkkaa itselleen eikä puolisolleen.

Yksityisen elinkeinonharjoittajan tuloista ei ole saatavissa reaaliaikaista tietoa. Koska yksityinen elinkeinonharjoittaja ei voi maksaa itselleen palkkaa, tulorekisterissä ei ole saatavissa tietoa. Toiminimiyrittäjän reaaliaikaisia tuloja ei myöskään voida saada rekisteriin lisäämättä merkittävällä tavalla kyseisten yrittäjien hallinnollista taakkaa. Lisäksi on huomattava, että yksityisotot eivät ole yrittäjän tuloa eivätkä yrityksen kulua. Verohallinto määrää yrittäjälle etukäteen maksettavan ennakkoveron. Verotuksen valmistuessa yrittäjä saa joko palautusta tai joutuu maksamaan lisäveroa.

Jos YEL-vakuutuksen perusteena olisivat todelliset tulot, niin toiminimiyrittäjän kohdalla tämä ilmeisesti tarkoittaisi YEL-työtulon määrittämistä vuotuisten verotettavien ansiotulojen perusteella. Käytännössä toiminimiyrittäjien osalta malli ei juurikaan poikkeaisi nykytilanteesta, koska nykysääntelyn mukaan YEL-työtulo määritellään vastaavaa työtä tekevän palkkatason sekä yritystoiminnan laadun ja laajuuden perusteella.

Tällöin ongelmaksi muodostuisi esimerkiksi tilanne, jossa elinkeinotoiminnan tulosta ovat kerryttäneet työpanoksellaan myös muut kuin toimiminiyrittäjä itse. Toiminimiyrittäjällä voi olla useitakin työntekijöitä ja alihankkijoita, ja tällöin myös heidän työpanoksensa kerryttämä tuotto on mukana elinkeinotoiminnan tuloksessa ja sitä kautta yrittäjän saamissa ansioissa. Tämä käytännössä merkitsisi sitä, että YEL-vakuutuksen kohteena ei olisi yrittäjän tekemä työ ja siitä saadut ”todelliset ansiot”, vaan myös muiden henkilöiden ja yritysten tekemä työ sekä mahdollinen muu yrityksen liikevaihtoa ja tulosta kerryttänyt toiminta.

Lisäksi ongelmaksi muodostuu toiminimiyrittäjän yhdenvertainen kohtelu verrattuna muihin yritysmuotoihin ja erityisesti osakeyhtiöyrittäjiin, joilla on laaja mahdollisuus suunnitella sitä, millä tavalla ja minkä verran he yhtiöstään nostavat varoja.

2.2. Henkilöyhtiöt (avoin yhtiö ja kommandiittiyhtiö)

Henkilöyhtiöt eivät ole erillisiä verovelvollisia, vaan verotus tapahtuu yhtiömiesten omana pääoma- ja ansiotulona. Yhtiön tulos määritellään vähentämällä yrityksen tuotoista kulut. Tämän jälkeen tulos jaetaan yhtiömiehille verotettavaksi.

Erotuksena toiminimiyrittäjään, henkilöyhtiöt voivat maksaa yhtiömiehille palkkaa. Yhtiömiehet voivat tehdä myös yksityisottoja vapaasti johtuen siitä, että yhtiömiehet (pl. kommandiittiyhtiön äänetön yhtiömies) ovat henkilökohtaisesti vastuussa yhtiön veloista. Yksityisotot eivät ole yhtiömiehen tuloa.

Jos YEL-vakuutuksen perusteena olisivat todelliset tulot, niin henkilöyhtiön yhtiömiehen kohdalla tämä ilmeisesti tarkoittaisi YEL-työtulon määrittämistä vuotuisten verotettavien ansiotulojen perusteella vastaavalla tavalla kuin toiminimiyrittäjän kohdalla.

Todellisten tulojen vakuuttaminen aiheuttaa samat kysymykset kuin toiminimiyrittäjän kohdalla.

2.3.        Osakeyhtiö

Osakeyhtiö on osakkeenomistajistaan erillinen oikeushenkilö, ja sitä myös verotetaan omistajistaan erillään. Osakeyhtiö voi maksaa omistajilleen (yrittäjälle) palkkaa, joka verotetaan omistajayrittäjän ansiotulona. Osakeyhtiöstä varoja voidaan nostaa myös muilla tavoilla. Usein verosuunnittelun avulla pyritään sellaiseen lopputulokseen, että yhtiön ja omistajan verotuksen kokonaisuus muodostuu mahdollisimman edulliseksi.

Tyypillinen osakeyhtiön varojen jakamisen tapa on osingon maksaminen. Osinko on määritelmän mukaan osuus yrityksen tuottamasta voitosta. Osinko jaetaan tyypillisesti omistusosuuksien mukaisessa suhteessa eikä osingon määrä siten suoraan perustu osakkeenomistajan tekemään työhön (joskin voi perustua ns. työpanososinkojen tilanteessa). Osingon jakaminen perustuu viimeksi vahvistettuun tilinpäätökseen. Osakeyhtiölaki ja verosäännökset mahdollistavat myös niin sanotun väliosingon maksamisen kesken tilikauden. Väliosingon jakamisen tulee perustua ylimääräisen yhtiökokouksen vahvistamaan välitilinpäätökseen.

Jos YEL-vakuutuksen perusteena olisivat todelliset tulot, niin osakeyhtiön omistajayrittäjän kohdalla tämä ilmeisesti tarkoittaisi YEL-työtulon määrittämistä yrittäjän yhtiöstä saamien/nostamien palkkojen perusteella. Koska osinkoa ei makseta tyypillisesti työpanoksen perusteella, ei näitä tuloja voitaisi pitää YEL-vakuutuksen perusteena. Kuten todettu, työeläkevakuuttamisen lähtökohtana on tehty työ, ei omistuksen seurauksena saadut tulot.

Osakeyhtiöyrittäjä voi itse päättää, minkä verran palkkaa hän yhtiöstään nostaa ja nostaako lainkaan. Mikäli yrittäjä ei nosta lainkaan palkkaa, vaan nostaa yrityksestään ainoastaan (väli)osinkoa, hänelle ei ilmeisesti muodostuisi lainkaan sellaista tuloa, joka voisi olla YEL-vakuutuksen perusteena.

3.      Lopuksi

On selvää, että YEL-vakuuttamisen perusteen muutoksella olisi merkittäviä käyttäytymisvaikutuksia.

Mikäli YEL-vakuutuksen perusteena olisivat em. tavalla todelliset tulot, johtaisi tämä todennäköisesti siihen, että erityisesti osakeyhtiön kohdalla verosuunnittelun lisäksi aloitettaisiin myös ”YEL-suunnittelu”. Tämä johtuu siitä, että osakeyhtiöyrittäjän itselleen maksamaan palkkaan kohdistuisi ansiotuloveron lisäksi kustannuksena myös noin 24 prosentin YEL-maksu. Tämä saattaisi johtaa siihen, että osakeyhtiöstä nostettaisiin palkkaa vain sen verran, että yrittäjällä ei olisi YEL-vakuuttamisvelvollisuutta (tällä hetkellä noin 8600 euroa vuodessa). Näin kävisi, jos tavoitteena olisi välttää YEL-vakuuttamisvelvollisuus. Tämä luonnollisesti aiheuttaisi sen, että yrittäjälle ei kertyisi lainkaan työeläkettä eikä myöskään työuran aikaista ansioperusteista sosiaaliturvaa.

Todennäköistä olisi myös se – ainakin jos yrittäjän tavoitteena olisi välttää YEL-vakuuttamisvelvollisuus – että tällä hetkellä yksityisenä elinkeinoharjoittajana toimiva yrittäjä perustaisi osakeyhtiön.

Ottaen huomioon se, että toimivia osakeyhtiöitä on noin 160 000 ja toiminimiyrittäjiä yli 100 000, vaikutukset sekä yrittäjän sosiaaliturvaan ja myös eläkejärjestelmän rahoitukseen voisivat olla ennakoimattoman suuria. Yrittäjille maksetaan vuosittain noin 1,5 miljardia euroa YEL-eläkkeitä, joista noin 1 miljardi rahoitetaan yrittäjien maksamilla YEL-maksuilla. Eläkelupauksen kokonaismäärä yrittäjille on tällä hetkellä noin 30 – 40 miljardia euroa. Mikäli yrittäjät pyrkisivät laajamittaisesti YEL-suunnitellulla välttämään YEL-vakuuttamisvelvollisuutta, tämä johtaisi valtio-osuuden kasvuun ja eläkkeiden rahoituksen vaarantumisen. Tämä lähes varmasti lisäisi painetta yrittäjien kustannusrasituksen lisäämiseen muilla tavoilla, esimerkiksi verotuksen kautta.

Todellisten tulojen vakuuttaminen merkitsisi siis sitä, että eri yritysmuotoja kuitenkin kohdeltaisiin lakisääteisessä eläke- ja sosiaalivakuuttamisessa keskenään eriarvoisella tavalla.

Erityisesti toiminimiyrittäjät joutuisivat tilanteeseen, jossa heidän YEL-vakuutusmaksunsa perustuisivat verotettavaan ansiotuloon, jonka muodostumista he eivät voi suunnitella vastaavalla tavalla kuin osakeyhtiöyrittäjät. Tällä olisi merkittävä vaikutus yrittäjien keskinäiseen kilpailuun ja kilpailuneutraliteettiin.

Lopuksi on syytä todeta, että eläkevakuutusmaksut ovat verotuksessa vähennyskelpoisia. Näin ollen YEL-järjestelmään tehtävät muutokset ja niistä seuraavat käyttäytymisvaikutukset johtaisivat muutoksiin myös yrittäjien / yritysten verotettavissa tuloissa ja verokertymissä.

Janne Makkula, johtaja, Suomen Yrittäjät